Neljännen aallon feministin vastine Laura Honkasalolle

Ladataan...
Bluestocking

Feministi ja kirjailija Laura Honkasalo kirjoitti pari päivää sitten Anna-lehteen kolumnin otsikolla: Kuka pilasi feminismin? Honkasalon mielestä on “ahdistava ajatus”, että enää ei ole tilaa “maltilliselle feminismille”. Nykyfeminismi on pilalla, koska se on liian vaikeaa: Oli kuulemma helpompaa olla feministi silloin, kun “väännettiin naisten oikeudesta suorittaa yliopistotutkinto”.

 

Kuulostaa siltä, että nykyfeminismi on pilannut Honkasalon fiiliksen. Hän ei tahdo potea tunnontuskia ihonväristään (valkoinen) enkä kahdesta jalastaan (joilla hän kävelee), poteehan hän syyllisyyttä jo valmiiksi esimerkiksi orjalaivoista. Honkasalolta jää näkemättä, että kukaan ei vaadi häntä potemaan tunnontuskia yhtään mistään. Sen sijaan uuden polven feministit (joihin luen myös itseni) vaativat entistä voimakkaammin ihmisiä tunnistamaan omat etuoikeutensa. Kyllä, se on kova koulu. Mutta hemmetin opettavainen. Siksi minusta onkin surullista, että Honkasalon kaltaiset fiksut tyypit eivät viitsi haastaa itseään käymään sitä loppuun.

 

Puhun kokemuksesta. Valmistuin viime vuonna sukupuolentutkimuksen maisteriksi. Se oli toinen maisterintutkintoni ja tein sen vilpittömästä halusta oppia lisää feminismistä. Koko opiskeluajan osallistuin myös aktiivisesti nettikeskusteluihin ja luin erilaisilla foorumeilla käytyjä keskusteluja. Maisterintutkinnoissa vahvistin ymmärrystäni akateemisista viittauskäytännöistä, opin tutkimustekstin muodon ja luin useita kiinnostavia, feministisiä klassikkoteoksia. Feministisillä foorumeilla ymmärsin sen sijaan muun muassa, että ei-valkoisilla ihmisillä on todennäköisesti validimmat käsitykset rasismista kuin minulla, ja että jos transihminen sanoo biologisen sukupuolen olevan käsitteenä kyseenalainen, niin se todennäköisesti sitä myös on (vink vink, Laura Honkasalo!). Maisteriopinnoissa opin argumentoimaan, feministisillä foorumeilla opin olemaan hiljaa silloin, kun jollain muulla on parempaa sanottavaa tai henkilökohtaista kokemusta aiheesta. Jälkimmäisen oppiminen on yllättävän vaikeaa, kun omaa ilmaisua ei olla koskaan juurikaan rajoitettu. Palaan tähän ihan kohta.

 

Honkasalo perustaa kritiikkinsä pääasiassa Facebookissa toimivaan Feministiryhmään. Feministiryhmä ei kuitenkaan ole neljännen aallon feminismin virallinen airut - kyse on yhdestä (!) Facebook-ryhmästä! Jos yksi grouppi horjuttaa uskoa koko tasa-arvoaatteen nykytilaan (“oma kiinnostukseni neljännen asteen feminismiä kohtaan laskee kuin elohopea Utsjoella”), niin ollaan nähdäkseni suhteellisen hataralla pohjalla. Mutta Feministiryhmään Honkasalo kritiikkinsä kuitenkin etupäässä perustaa, esimerkiksi näin: “Joistain aiheista valkoiset eivät saaneet sanoa sanaakaan, toisista aiheista miehet. Ja cis-ihmiset eivät saaneet sanoa paljon mistään mitään.” Tätäkään minä en ymmärrä. Että jos nettiin on luotu tiloja, joissa ensisijaisesti saavat puhua ne ihmiset, jotka muualla hiljennetään, niin miten valkoinen cis-ihminen onnistuu kääntämään sen itseensä kohdistuvaksi syrjinnäksi? Ikään kuin meidänkaltaistemme äänet eivät olisi lähtökohtaisesti tarpeeksi kuuluvissa. On myös jokseenkin paradoksaalista, että Honkasalo esittää tulleensa hiljennetyksi, kun hänellä kuitenkin on mahdollisuus kertoa kokemuksistaan julkisesti laajalevikkisen lehden julkaisemassa kolumnissa.

 

Olen ihan varma, että Honkasalo on joutunut pari-kolmekymppisenä jankkaamaan turhautumiseen asti palkkatasa-arvosta, kotitöiden tasa-arvoisesta jakautumisesta ja esimerkiksi homojen oikeuksista. Siksi en ymmärrä, miksi hän nyt käyttäytyy itse samalla tavalla niitä feministejä kohtaan, joiden vilpitön halu on rakentaa parempaa tulevaisuutta (ja parempaa feminismiä!) ihan kaikille - mukaanlukien ne naiset, jotka eivät ole esimerkiksi valkoisia tai cis-sukupuolisia. By the way, muun muassa tätä tarkoittaa intersektionalismi, jonka googlaamisen vaikeutta Honkasalo tekstissään päivitteli.

 

Honkasalo kirjoittaa: “Feminismi on tärkeää, mutta jos sitä käytetään aseena muiden hakkaamiseen, se kääntyy itseään vastaan.” Olen täsmälleen samaa mieltä. Siksi toivonkin, että myös Honkasalo kiinnittäisi jatkossa huomiota intersektionaalisuuteen (linkki täällä, niin ei tarvitse googlata) sen sijaan, että keskittyisi päivittelemään sitä, miten valkoiset cis-ihmiset eivät enää saa sanoa mistään mitään. Tällä hetkellä kolumni kerää likejä muun muassa erään tunnetun miesasia-aktivistin ja naisvihamielisistä töräyksistään tiedetyn henkilön avoimella Facebook-seinällä. Se lienee käypä indikaattori kuvaamaan sitä, miksi neljännen aallon feminismillä on väliä. Laura, olet tervetullut mukaan!

 

Linkki tekstiin on lähetetty sähköpostilla suoraan Laura Honkasalolle hedelmällisen dialogin toivossa.

 

Bluestocking Facebookissa. <3

Share
Ladataan...

Kommentit

Mahdoton Nainen

Joo noi Honkasalon feminismi-kirjoitukset on viime aikoina olleet aikamoista itsesäälissä piehtaroimista. Sääli, kun on sillä ollut joskus fiksujakin juttuja. Mut mun silmissä ei ole arvoa sellaisella feministillä joka ei jaksa enää vaivautua kun omat asiat on jokseenkin hoidettu kondikseen.

Minja Koskela
Bluestocking

Olen ollut havaitsevinani, että tällaiset ajatukset ovat nyt jokseenkin pinnalla joidenkin nelikymppisten feministinaisten piireissä. Se on kieltämättä tosi harmillista.

Minja Koskela
Bluestocking

Saatuani tästä kommentista varsin perustellusti kritiikkiä muualla, todettakoon, että kommentti oli muotoiltu huolimattomasti. Kyse ei varmastikaan ole iästä, vaan ennemminkin siitä, että omien etuoikeuksien havaitseminen on joillekin ilmeisen haastavaa. Pahoittelen huonoa muotoilua, jatkossa intersektionaalisemmin/skarpimmin.

Lukumato

Moicca, päätinpä nyt kirjoittaa tähän tekstiin. 

Identiteettipolitiikan antitieteellisyys ja mututuntumalla argumentointi on ongelmallista. 

"transihminen sanoo biologisen sukupuolen olevan käsitteenä kyseenalainen, niin se todennäköisesti sitä myös on". Miksi olisi?  Miksi minun pitäisi luottaa transihmisen auktoriteettiin sen enempää kuin kenenkään muunkaan, jos hän ei esitä jonkinlaista empiirisesti tuotettua näyttöä väitteilleen.

"ei-valkoisilla ihmisillä on todennäköisesti validimmat käsitykset rasismista kuin minulla," Niin varmasti, mutta niin varmaan monella muullakin valkoisella ihmisellä, koska kaikki valkoiset ihmiset eivät ole samanlaisia kuin sinä. Tämä valkoinen ja muut jaottelu, joka on tuotu Yhdysvalloista täysin muihin kulttuureihin sopimattomasti, (jossa kaikki valkonaamat ovat samaa massaa, olivat sitten ukrainalaisia tai chileläisiä) sisältään itseäänsyövän elementin, joka asettaa länsimaat ja valkoisen ihmisen maailman navaksi.

 

Minja Koskela
Bluestocking

Identiteettipolitiikan ei tarvitse olla antitieteellistä eikä argumentoinnin perustua mutuiluun, kuten suht selvästi nähdäkseni kirjoitinkin. Mun pointti on, että risoo, kun jotkut ihmiset pitävät ongelmana sitä, että annetaan tilaa myös sellaisten ihmisten näkemyksille, jotka eivät sitä normaalisti juurikaan saa. Ei sen nyt niin vaikeaa luulisi olevan.

tinndy

Mua usein huvittaa se, että tästä biologian merkityksellisyydestä sukupuolikeskustelussa vauhkoaa aina kaikki muut kuin biologit itse. Jos oikeasti sukupuolta lähtee tarkastelemaan empiirisesti havaittujen faktojen kautta, voi nopeasti todeta, että sukupuoleen vaikuttaa kromosomiston lisäksi moni muukin seikka monilla eri eläinlajeilla. Biologialla ei voi perustella ahdasta binäärisyyttä tai heteronormatiivisuutta sen enempää kuin rotuoppia, vaikka siihen vielä muutama vuosikymmen sitten kovasti uskottiin.

Nica
Klassikko viikossa

Kiitos taas Minja hyvästä kirjoituksesta. 

Minja Koskela
Bluestocking

Kiitos! <3

On kyllä aina yhtä surullista, kun tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia lakataan puolustamasta, kun voi kauhistus kyse on muusta kuin omasta ryhmästä. Tietenkin keinoista, millä tasa-arvoa ihan kaikille ajetaan, voidaan olla erimielisiä. Vain vähemmistöryhmien näkyvyyden ja kuuluvuuden kautta saadaan aikaiseksi kunnon keskustelua. Monesti pienempien vähemmistöjen näkökulman esiin tuominen edistää kaikkien muidenkin hyvinvointia. Esimerkiksi sukupuolittuneen kasvatuksen purkaminen, unisex-vessat ja yhteiset liikuntatunnit kaikille sukupuolille kouluissa ovat asioita, joiden uskoisin hyödyttävän ihan kaikkia, myös niitä valkoihoisia cis-heteromiehiä, jotka kärsivät toksisesta maskulinisuudesta siinä missä kaikki muutkin ryhmät. 

Helmi K
sivulauseita

Kiitos, kiitos, kiitos tästä. Olen niin helpottunut ja onnellinen kun sulla on tieto ja taito pukea ajatukset fiksuun, selkeään ja rakentavaan muotoon. 

Nella
Nellancholia

Hyviä ajatuksia hienosti artikuloituna, jälleen kerran. Kiitos, kun jaksat kirjoittaa. Yllättäen tämä aihe toi mieleen omia ajatuksiani ja tuntemuksiani muutaman vuoden takaa. Kuten sanoit, näiden asioiden sisäistäminen on haastavaa ja vie aikaa. 

Muistan, kuinka aloin tutustua intersektionaalisuuden käsitteeseen ja identiteettipolitiikan nykypäiväisempiin (ja tarkkanäköisempiin) ajattelumalleihin ensimmäistä kertaa joskus kuusi vuotta sitten. Ja muistan, kuinka nettifeminismi tuntui silloin itsestäni aika pelottavalta. Mielestäni ongelma ei koskaan ollut siinä, että oman kokemusmaailman ulkopuolisia asioita tuli aktiivisesti huomioida tai siinä, että heidän, joista on puhe, on ensisijaisesti tultava itse kuulluiksi. Ongelmaksi koin pikemminkin sen riskin, etten aina puhuessani ymmärtäisi aiheeseen liittyvää suurempaa kokonaisuutta ja joutuisin sen seurauksena kohtaamaan muiden palautteen kautta oman ajattelemattomuuteni ja etuoikeuteni. Siitä kumpuavaan epämukavuuden tunteeseen ei ole ollut helppoa sopeutua. Olisi jeesustelua väittää muuta.

Pitkään ajattelin, että tämä pelko häviäisi, kun olisin riittävän kyvykäs, älykäs, huomaavainen ja sosiaalisia taitoja kartuttanut feministi. Odotin, että jonakin päivänä minun ei enää tarvitsisi jännittää kompastumista, koska olisin kuunnellut ja oppinut tarpeeksi muilta ja voisin osallistua kaikkiin keskusteluihin vailla epäröintiä. Vuosien mittaan olen kuitenkin ymmärtänyt, että kompastumisen vaara on aina läsnä, jos suunsa avaa, eikä lupaa puhua muiden sijasta (tai päälle) yksinkertaisesti voi eikä saa ansaita. Vaikka kuinka kuuntelisin muiden näkökulmia asioista, jotka ovat oman kokemusmaailmani ulkopuolella, siellä ne asiat myös pysyvät: oman kokemusmaailmani ulkopuolella. Ja siksi minun tietämykseni on aina eittämättä rajallinen. Se on iso pala purtavaksi, eikä sitä voi muutoin sulatella kuin huolellisesti hiljakseen järsimällä. 

Oma asiansa on kuitenkin nettikeskustelulle ominainen sensaatiohakuisuus ja verbaalinen muilutus, jonka moni kokee viihdyttävänä poliittisesta liikkeestä tai kontekstista riippumatta. Kun puhutaan nettifeminismistä, kaikki käyty keskustelu on jatkuvaa tasapainottelua: milloin on sopivaa osallistua keskusteluun, milloin on parasta olla hiljaa, kuinka vastata rakentavasti muiden ajattelemattomuuksiin tai virhearviointeihin, ja kuinka erottaa vilpittömät, tahattomat mokat negatiivisuutta kylvävistä trolleista.

 

Kiitos vastineesta. Ensinnäkin, netissä oleva otsikko ei ole minun tekemäni tai hyväksymäni. Alkuperäinen otsikko oli Huijarifeministi, mikä siis viittaa tunteeseen siitä, että on vääränlainen feministi ja tekee kaiken väärin. Kolumni oli tarkoitettu osittain humoristiseksi, ikävää jos tämä ei auennut. Siinä kuvatut ilmiöt esiintyvät kyllä laajemminkin kuin vain Feministiryhmässä.

 

Vastinetekstisi tuokin ilmi seikkoja, jotka neljännen aallon feminismissä häiritsevät. Olen feministien kasvattama, eikä feminismin toteuttamiseen tuolloin tarvittu akateemista tutkintoa. Olen itsekin opiskellut naistutkimusta sekä postcolonial studies -ainetta Britanniassa, mutta ymmärrän kyllä, että 1990-luvun opinnot tällaisella alalla ovat vanhentuneet. Sen sijaan en oikein ymmärrä sitä, että nykyään pitäisi olla kovin akateeminen edes ymmärtääkseen feminismiä. Olen jo pitkään ihmetellyt myös nykyfeminismin rivien välistä kuultavaa ikärasismia. Irvokasta, jos feminismin piirissäkin pidetään yli 40-vuotiaita naisia ikäloppuina (tällä en viittaa sinun bloggaukseesi, vaan yleisiin asenteisiin).

 

Olen jo useamman vuoden miettinyt, että feminismillä ei taida enää olla minulle mitään käyttöä, ja kirjoituksesi vahvisti tunnetta. On monia muitakin keinoja toimia kaikenlaisen tasa-arvon puolesta ja pyrkiä parantamaan köyhien maiden naisten asemaa (tietysti Suomessakin on paljon köyhiä ja syrjäytyneitä naisia).

 

Olen saanut kolumnista paljon kiitosta ikäisiltäni feministeiltä. Tuntuu surulliselta, että feminismin sukupolvikuilulle ollaan niin sokeita. Ja ikävintä tietysti on, ettei feminismiin mahdu erilaisia maailmankuvia ja mielipiteitä.

 

Hyvää jatkoa sinulle.

Mahdoton Nainen

Mä en oikein ikinä ole ymmärtänyt tätä ajatusta, että nykyaikainen feministi olisi muka erityisen akateemista tai sillä olisi akateemisuuden vaatimus. Suurin osa tuntemistani feministeistä vaikkapa nyt siellä Feministiryhmässä (ja muuallakin) ei ole akateemisia. Ja mielestäni se on nimenomaan ruohonjuuriaktivismi joka tuottaa vaikka uudissanoja ja kehittää feminismiä nopeammin kuin akatemia, johon toki sieltä aktivismista otetaan vaikutteita ja tutkimuskohteita. Mutta aktivismi ja akatemia ovat mun nähdäkseni aina olleet jonkinlaisessa yhteydessä ja toisaalta ristiriidassa keskenään mitä tulee feminismiin. Ja kyllä feministisiin teoksiin ja teorioihin pystyy ihan hyvin perehtymään ilman muodollista koulutustakin.

Samoin en yhtään tunnista väittämääsi ikärasismia feministipiireissä, päinvastoin. Toki tietynlaista feminismiä saatetaan pitään vanhentuneena nykyajan tarpeisiin ja jopa riittämättömänä intersektionaalisuuden kannalta (valkoinen feminismi). Mutta ei se ole ikärasismia, koska ajatteluaan ja feminismiään pystyy kyllä kehittämään vaikka minkä ikäisenä jos vain halua on.

Minja Koskela
Bluestocking

Kiitos vastauksesta! Olen nyt hieman kiireessä, vastaan myöhemmin pidemmin. Sen verran kuitenkin, että mainitsin omat opintoni esimerkkinä siitä, miten olen itse oppinut feminismistä pääasiallisesti juurikin opintojen ulkopuolella, esim. just nettifoorumeilla. Niistä yhdelläkään ei olla vaadittu akateemisuutta, vaan sensitiivisyyttä. Ja sitä harvoin (ikävä kyllä) oppii gradua rustaamalla, aiemminkin toisten kokemuksia kunnioittavassa vuorovaikutuksessa.

Wenuitun
Wenuitun-go-round

"Olen feministien kasvattama, eikä feminismin toteuttamiseen tuolloin tarvittu akateemista tutkintoa."

En pysty ymmärtämään tätä. Tarvitaanko nytkään? 

Kirjoitin aikuislukiosta ylioppilaaksi 2015. Olen käynyt oppisopimuksella myynnin ammattitutkinnon. En ole korkeakoulutettu, en ole opiskellut yliopistossa, en ole akateemisesti koulutettu.
Silti katson, että on minulta aika vähän pyydetty, että ymmärrän muutaman kymmenenkin termiä, jos se auttaa minua paremmin puolustamaan myös muiden kuin minun omia ihmisoikeuksiani. Että opin olevani cisnainen ymmärtääkseni miten suuresti olen etuoikeutettu, kun joka saatanan kulmassa kukaan ei kyseenalaista minun koko olemassaoloani, koska he eivät voi heti sekunnissa päätellä sukupuoltani. Että opin mitä tarkoittaa "ableismi", koska en ainakaan itse halua enää yhtään olla vahvistamassa vammaisia syrjiviä valtarakenteita. 

Samalla katson, että minulla on oikeus vaatia myös sinulta Laura, valkoiselta feministiltä, että ymmärrät mitä tarkoittaa "rodullistettu" ja "mikroagressio", että voit edes etäisesti asettua kenkiini (tunnetaan myös nimellä "empatia") ja ymmärtää, minkälaista kohtelua olen joutunut Suomessa sietämään naisena, latinalaisamerikkalaisena, lihavana, maahanmuuttajana, pakolaisena. 

En näe tätä nyt mielipide-erona. Se, että muut kuin valkoiset cissukupuoliset ihmiset tarvitsevat vahvempipohjaista, laaja-alaisempaa feminismiä taakseen, jotta asiat voivat parantua, ei ole mielipidekysymys, vaan fakta. 

Onneksi olen oppinut erään tärkeän asian elämäni varrella: puolustan viimeiseen asti myös niiden syrjittyihin ryhmiin kuuluvien ihmisten ihmisoikeuksia, joiden parista välillä valitettavasti löydän kusipäitä ja idiootteja.
Harmi, että koska yhdessä Facebookin feministiryhmistä sinun kommenteista ei tykätty, sinua kyseenalaistettiin ja sinulta vaadittiinkin paneutumista, sinä sen perusteella katsot parhaimmaksi hylätä sen aatteen, joka on antanut sinullekin osan niistä etuoikeuksista, joista sinä saat valkoisena, cisnaisena ja suomalaisena nauttia. 
Ppuheenvuorosi perusteella tuotat minulle valtavan pettymyksen, ja vaikka kuulutkin ryhmään "naiset", jatkan silti edelleen kaikkien naisten puolustamista sortavilta valtarakenteilta.  Sinusta huolimatta.

Helmi K
sivulauseita

Tekee mieli nousta seisomaan ja taputtaa.

Eikä ole pitkä aika siitäkään, kun neljännen aallon feministi Chimamanda Ngozi Adichie herätti kohun toteamalla (johdattelevassa) televisiohaastattelussa, että transnaisilla, joiden sukupuoli korjataan vasta aikuisena, on aivan erilainen kokemus naiseudesta kuin muilla naisilla. Kommenttia "transnaiset ovat transnaisia" pidettiin ainakin joissain piireissä transmisogynistisenä. Ymmärrän hyvin, että sukupuolidysforian kokemus ja kokemus sukupuolesta sosiaalisena konstruktiona eivät välttämättä istu kovin helposti samaan kuvaan. Muutos on vihdoinkin tapahtumassa siinä, että myös vähemmistöt saavat äänensä sen verran kuuluviin, että voivat itse sanoa, jos jokin loukkaa heitä. 

tiia_

Minusta on tosi surullista, kuinka moni vanhemman polven feministi kokee nykyfeminismin liian akateemiseksi, liian teoreettiseksi ja liian vaikeaselkoiseksi. Mistä se johtuu? Minusta vastaukseksi ei riitä, että kalkkikset eivät vain jaksa vaivautua. Mitä jos vastaus onkin se kaikkein yksinkertaisin: että 4. aallon feminismi on ulkopuolelta katsottuna liian akateemista, teoreettista ja monelle liian vaikeaselkoista? Jos 4. aallon feminismi ei kiinnosta tai houkuttele, se on oikeastaan aika hemmetin iso ongelma. Tärkeää olisi tehdä työtä sen eteen, että nykyfeminismin kysymyksiä avattaisiin konkreettisemmin, myös perässähiihtäjille, vanhemmille sukupolville ja sellaisille, joille käsitteet eivät ole vielä auenneet. Samalla puolella tässä kuitenkin käsittääkseni kaikki ollaan. Olisi sääli leventää kuilua, jonka ei tarvitse olla olemassa laisinkaan.

Kuten Nella tuossa erinomaisessa kommentissaan ylempänä totesi, on feminismiä koskeva nettikeskustelu turhankin usein raflaavaa ja sensaatiohakuista. Kaikki osapuolet syyllistyvät verbaaliseen kikkailuun ja toisten tylyttämiseen siltojen rakentamisen sijaan. Itse ymmärsin Honkasalon kolumnin kritiikkinä nimenomaan tuon tyyppistä nettikeskustelua kohtaan. 

Nella
Nellancholia

Meinasin tuolla ylempänä pikemminkin, että kaikki nettikeskustelu on tuollaista, ei pelkästään nettifeminismin yhteydessä.

Nettifeminismin yhteydessä keskustelun ja konkreettisten asioiden edistämiseksi tarvitaan kuitenkin kaikkien apu. Olisi hyvä, jos tahattomia mokia ja virhearviointeja voitaisiin käsitellä rauhallisesti (siis ei trollaustapauksissa, vaan turvallisessa ympäristössä niiden keskuudessa, jotka oletettavasti haluavat toisilleen ja kaikille ensisijaisesti hyvää). Samalla kuitenkin sen, joka mokaa, täytyisi välittömästi osata myöntää: "ok, vedin tosi paskan johtopäätöksen enkä nähnyt asiaa kantiltasi, olen tosi pahoillani." Liian usein epäsopivan tai loukkaavaan kommentin jättänyt vänkää vastaan, vaikka olisi jo muita sillä satuttanut ja saanut selityksen siitä, kuinka oma argumentti on selvästi omien etuoikeuksien sokaisema. Tuolloin kyse on mun mielestäni juurikin empatian puutteesta ja siitä, ettei viitsi vaivautua. 

Mutta tiedän, että on tosi problemaattista toivoa, että kaikki puhuisivat toisilleen ymmärtäväisemmin, koska omien itsestäänselvyyksien uudelleenselittäminen muille jatkuvasti on kuluttavaa (koska se vahvistaa omaa näkymättömyyden ja kuulematta jäämisen kokemusta) ja vihaisuus itsessään välttämätön poliittinen työkalu. 

Mä näen tän homman kuitenkin niin, että feminismi on "vaikeaa" ja "monimutkaista", koska meitä ympäröivä sosiaalinen, poliittinen, kulttuurinen ja materiaalinen todellisuus on itsessään vaikea ja monimutkainen, ja vaikuttaa eri ihmisten elämään eri tavoin. Siksi tästä vaikeuden ja monimutkaisuuden tunteesta ei pääse eroon uskottelemalla itselleen, että monimutkaisen voi muuttaa tahtomalla (tai sinnikkäällä vänkäyksellä) yksinkertaiseksi, vaan opettelemalla ne asiat, jotka tuntuvat haastavilta.

tiia_

Tosi hyvä kommentti, jälleen kerran. Olen samaa mieltä: maailma on monimutkainen, ja feminismi on monimutkaista sen mukana. Ymmärrän myös sen, että jatkuva perässähiihtäjien hyysääminen ja vikittely on vaikeaa, jopa mahdotonta. Nostan hattua kaikille, jotka jaksavat yrittää, opetella ja haastaa itseään ja muita. Dialogia pitää silti jaksaa käydä, ja uskon kuitenkin maailman monimutkaisuudesta huolimatta siihen, että nykyfeminismin teemoja voisi yrittää selkeyttää, vetää konkreettisemmalle tasolle: sellaiselle, jota voisin yrittää esittää esim. 70-vuotiaalle äidilleni, joka on jo vähän höpsähtänyt ja usein, ehkä tahtomattaankin, piilosovinisti. Tai sille tyypille, joka kirjoitti eilen Hesarin mielipideosastolla, ettei ymmärrä sukupuolineutraaliutta, koska haluaa olla Nainen isolla N:llä. 

sisa

Mielestäni tuore Feministinen puolue on tehnyt erittäin hyvää työtä juuri tuon äärimmäisen tärkeän asian eteen, eli kuinka nykyfeminismin kysymyksiä tulisi avata konkreettisemmin. Ihmettelenkin, jos FP:n puolueohjelma ei esimerkiksi anna Honkasalolle yhtään vastausta kysymykseen onko feminismillä mitään käyttöä enää hänelle. Toki puolueen tarjoama vaihtoehtoinen politiikka kurottaakin tuota minäkeskeistä-ajattelua pidemmälle ja kysyy sen sijaan mitä feministinen näkökulma voi tarjota koko yhteiskunnalle (ihmisen lisäksi myös ympäristölle ja eläimille).

Kommentoi

Ladataan...

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.