On vain yksi ääripää

Bluestocking

"Kun olosuhteet muuttuvat, ilmaisunkin pitää muuttua." Näin totesi kesäkuussa juuri Perussuomalaisten puheenjohtajaksi valittu Jussi Halla-aho. Samassa yhteydessä hän kieltäytyi irtisanoutumasta aiemmista blogiteksteistään, joissa muun muassa toivoi vihervasemmistolaisten naisten tulevan raiskatuksi. Halla-aho ei siis kumonnut aiempia puheitaan, mutta penäsi ‘uutta ilmaisua’: Raiskauspuheet kun eivät edustustehtäviin valittua parlamentaarikkoa imartele, vaikka ne provokatiivisen bloggarin suuhun istuisivatkin.

 

On ilmeistä, että Halla-ahon ilmaisu on saanut uusia, niin sanotusti poliittisesti korrekteja sävyjä tämän lähdettyä aktiivisesti mukaan valtakunnan politiikkaan. Mutta vaikka Halla-aho ei enää käytäkään sellaisia ilmaisuja kuin “Afrikan sarven ihmissaasta”, on hän kuitenkin esimerkiksi esittänyt kansalaisjärjestöille sakkoja, mikäli nämä jatkavat pakolaisten pelastamista hukkumiselta Välimerellä. Kun Halla-ahon ilmaisu muuttui, mutta sisältö pysyi, tuli rankoista puheistaan tuomion saaneesta bloggarista niin kutsuttu nuiva maahanmuuttokriitikko. Eikä Halla-aho ole ainoa.

 

Keskustelua maahanmuutosta ja moninaisuudesta käydään tällä hetkellä ympäri maailmaa pitkälti oikeistopopulistien luomilla pelisäännöillä. Jenkeissä puhetta johtaa Donald Trump, länsinaapurissa Ruotsin demokraatit, Ranskassa Marie Le Pen (jonka vaalitappioa voi tosin pitää pienenä toivonkipinänä) ja meillä vastikään kahteen leiriin jakautunut Perussuomalainen puolue. Keskustelun säännöt on kirjoitettu populistisia periaatteita mukaillen hyvin simppelisti. Yritäpä siinä sitten yksinkertaisissa kehyksissä keskustella monivivahteisista poliittisista kysymyksistä kuten kotoutumisesta, kielen oppimisesta, eri kulttuuriryhmien välisestä dialogista tai banaalista nationalismista. 

 

Sosiologit, kuten Giddens (2009)* ja Bauman (1997)**, ovat osoittaneet, että yhteiskunnan moninaistuminen lisää - paradoksaalista kyllä - myös yhteiskunnan polarisoitumista. Maahanmuuttokeskustelu on tästä konkreettinen esimerkki. Mutta vaikka polarisoitumisella viitataan usein kahden eriävän mielipiteen väliseen kärjistyneeseen tilanteeseen, ei maahanmuuttokeskustelun polarisoituminen kuitenkaan johdu “kahdesta ääripäästä”. Kyllä siihen ikävä kyllä riittää yksi niin aggressiivinen ja yksioikoinen ääripää, että niille, joita itse kutsun tolkun ihmisiksi, ei jää juuri muita vaihtoehtoja kuin nousta vastustamaan rasistista älämölöä sen sijaan, että voitaisiin ensisijaisesti keskittyä muokkaamaan keskustelukulttuurin kehyksiä. Keskustelun ulkopuolelle jää ihmisiä, jotka eivät uskalla sanoa mitään, koska pelkona on, että Suomen Sisu ja Hommaforum pistävät nettimyllyn pyörimään tai Suomen vastarintaliikkeen aktiivijäsen potkaisee rasisminvastustajan hyppypotkulla katukivetykseen.

 

Olen suorastaan ymmälläni siitä, miten yksikään suomalainen puolue tai poliitikko ei ole pyrkinyt haastamaan keskustelun kehystä tai edes huomauttanut siitä, miten mahdotonta sen sisällä on tehdä kaikkien tarpeet huomioivaa ja intersektionaalista politiikkaa. Sen sijaan jopa Pekka Haavisto lähetti medialle Vihreiden puoluekokouksessa pitämän puheensa kirjallisen version, jossa mainittiin “kaksi ääripäätä”. Haavisto pahoitteli asiaa myöhemmin, mutta eeppinen moka oli jo tapahtunut. Rasismin vastustamista kun ei voi missään olosuhteissa nimetä natsisimiin verrattavaksi “ääripääksi”.

 

Nyt kun Perussuomalaiset ovat jakautuneet kahtia ja sotekin on tuuliajolla (mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että hallitus on jokseenkin hampaaton), olisi muilla puolueilla tuhannen taalan paikka luoda maahanmuuttokeskustelulle kokonaan uusi perusta. Esimerkiksi sellainen, joka tukeutuisi aiheeseen liittyvään tutkimukseen tyhjänpäiväisten tolkkuvaatimusten ja suvakkihuuteluiden sijaan.

 

Samalla toivoisin, että jos polarisaatio nostetaan pöydälle, niin puhuttaisiin myös siihen johtaneista syistä: Ongelma ei ole kahdessa ääripäässä, ainoastaan yhdessä.

 

Toista ei ole olemassakaan.

 

Seuraa Bluestockingia Facebookissa täältä! Facebookissa voit myös osallistua keskusteluun omalla nimelläsi ja profiilillasi.

 

 

*Giddens, A. 2009. Sociology. Sixth Edition. Cambridge: Polity Press. 

**Bauman, Z. 1997. Sosiologinen ajattelu. Translation: Jyrki Vainonen. Tampere: Vastapaino. 

   

Share

Kommentoi

Commenting is closed.