Ladataan...
Bluestocking

“Sä taidat olla vähän sellainen suorittaja”, sanoo jälleen yksi puolituttu kuullessaan opiskeluhistoriastani. Olen 15 opintopistettä vaille tuplamaisteri ja syksystä eteenpäin kirjoitan virkavapaalla väitöskirjaa. Totuus kuitenkin on, etten ole ensimmäisen tutkintoni jälkeen suorittanut mitään, vaan opiskellut silkasta kiinnostuksesta ja itseni sivistämisen ilosta. Kirjaan tarttuminen on minusta useammin mukavaa kuin työlästä. Lisäksi jokainen tohtoriopintojen kanssa kamppaillut tietää, että ihmisellä täytyy olla sinnikäs intohimo, jotta suostuu pienipalkkaiseen ja pätkäsuhteiseen kokaikatyöhön, josta ei epävarmuustekijöitä puutu.

 

Suorittamispuhe on sukupuolittunutta ja suorittajaleima isketään usammin itseään kehittävään naiseen kuin mieheen. Tuntuu tympeältä kuulla vierailta ihmisiltä suorittaja-arvio itsestäni heti, kun he ovat sukupuoleni lisäksi perillä siitä, että olen kirjoittanut kaksi gradua. Jostain syystä itsensä kehittämiseen intohimolla suhtautuvaa miestä kutsutaan harvemmin neuroottiseksi suorittajaksi. Useammin tällainen kaveri saa kuulla olevansa kunnianhimoinen ja määrätietoinen.

 

Aiheesta on olemassa myös tutkimusta. Kasvatustieteilijät ovat osoittaneet, että tyttöjen ja poikien koulumenestystä tulkitaan eri tavoilla. Jos poika ei pärjää koulussa, selitetään sitä kiinnostuksen puutteella ja koulun feminiinisyydellä (jälkimmäinen argumentti on erikoinen siitäkin syystä, että suomalaisen koulun perustalla on poikakoulu). Tyttöjen huonoa koulumenestystä selitetään sen sijaan kyvyttömyydellä. Vastaavasti poikien hyvä koulumenestys tulkitaan lahjakkuudeksi, tyttöjen ahkeruutena ja miellyttämishaluna. Kympin poika on lahjakas, kympin tyttö suorittajahikari. Reilua? Not.

 

Kunnianhimon kääntäminen suorittamiseksi on vallankäyttöä, jolla aliarvioidaan pitkäjänteistä työtä ja sitoutumista jatkuvaan oppimiseen. “Kympin tyttö ei ole pingottaja, jonka pitäisi vaatia itseltään vähemmän ja ottaa rennosti. Kympin tyttö on vain yleinen haukkumanimi naiselle, jolla on sekä älliä, uteliaisuutta että kunnianhimoa, vähän samaan tapaan kuin huora on haukkumanimi naiselle, joka pitää seksistä ja saa sitä myös”, kirjoittaa Anu Silfverberg.

 

Pidetään huoli siitä, että seuraavan sukupolven kympin tytöt kuulevat olevansa lahjakkaita ja kunnianhimoisia. Suorittaminen joutaa romukoppaan, paitsi tekona, myös terminä.

 

Ladataan...

Ladataan...
Bluestocking

Tunnettu maahanmuuttokriitikko Sebastian Tynkkynen on tänään tehnyt rikosilmoituksen, koska häntä sanottiin toritapahtumassa rasistiksi. "Lähden hakemaan ennakkotapausta rasistikorttien tuhoamiseksi, sillä pelistä on tullut liian julmaa", julistaa Tynkkynen ja nostaa Facebook-kirjoituksessaan esiin huolensa sanan- ja ilmaisunvapaudesta.

Maahanmuuttokriitikot ovat ahkeria puolustamaan sananvapauttaan. Niin myös Tynkkynen tänään. Jännästi Tynkkynen on itse kirjoittanut some-kanavillaan turvapaikanhakijoista "elintasosurffareina", liittänyt väkivallan islamin oppeihin, sanonut vihaavansa islamia ja kritisoinut ei-valkoisen miehen osallistumista euroviisukarsintoihin, koska väärä kieli ja jotain Afrikasta. Siis muun muassa. Mitä luulette, miksi tästä jää sellainen fiilis, että sanan- ja ilmaisunvapaus ovat tärkeitä arvoja vain silloin, kun niillä voidaan oikeuttaa oma verbaalinen toikkarointi?

"Suomessa on voimistumassa kulttuuri, jossa toisen ihmisen kunniaa saa loukata rajattomasti, jos osaa tehdä sen oikein", kirjoittaa Tynkkynen Facebookissa. Ilmeisesti "oikein" on tehdä stereotyyppisiä yleistyksiä vähemmistöistä. "Väärin" sen sijaan on tuomita tehdyt stereotyyppiset yleistykset rasistisina.

Pähkinänkuoressa: sananvapauden nimissä pitää saada sanoa mitä haluaa, erityisesti vähemmistöryhmistä ja mielellään muslimeista. Mutta jos sanotaan rasistiksi, niin nähdään oikeudessa.

Miksiköhän päässäni pyörii repeatilla sana "uhriutuminen"?

 

Ladataan...

Ladataan...
Bluestocking

Seison keskellä suomalaista kauppakeskusta ja itken. Olen aiemmin aamulla kuullut, että Belgiassa lentoasemalla ja metrossa on räjähtänyt pommeja ja ihmisiä on kuollut. Siskoni lähetti heti räjäytysten jälkeen viestin, että on elossa ja turvassa kotonaan Brysselissä. Siskon olisi pitänyt aiemmin aamulla matkustaa kouluun sillä metrolinjalla, jossa pommi räjähti. Onneksi hän ei herännyt herätyskelloon.

Bryssel on pysähtynyt, liikenne ja kaupat suljettu. Siskoni ystävät ovat jumissa kampuksella ja sisko kodissaan. Kuvat räjähdyksen jälkeisestä lentoasemasta leviävät sosiaalisessa mediassa.

Pian alkaa levitä muutakin. 

Jussi Halla-aho vetää Facebookissa yhtäläisyysviivan islamin ja terrorismin välille.

Wille Rydman jakaa julkaisun, jossa ruotii räjähdysten suhdetta eurooppalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan ja "vaeltaviin massoihin".

Lopulta James Hirvisaari kirjoittaa Twitterissä, että toivoo kaikkien suvakkihuorien räjähtävän kun Helsingissä posahtaa.

Luen Hirvisaaren tviitin kauppakeskuksessa. Juuri se saa minut kyyneliin. Miten joku voi vihata niin paljon?

Kun Anders Breivik tappoi Utøyan saarella ja Oslon keskustassa 77 ihmistä, ei häntä kutsuttu terroristiksi. Mediassa puhuttiin sairaasta miehestä, joka oli joutunut huonoille teille. Breivikin teosta ei vedetty johtopäätöstä, että tappamishalu on sisäsyntyistä valkoisessa, länsimaisessa kulttuurissa. Valkoiset, länsimaiset miehet saivat jatkaa elämäänsä ilman, että joutuivat kantamaan kehoissaan muistijälkeä siitä, että jossain saman värinen ja samassa kulttuuritaustassa kasvanut, samaa sukupuolta edustava ihminen oli tehnyt hirmuteon. Brysselin iskujen jälkeen on kuitenkin osoiteltu yhtä uskontoa ja ei-länsimaista kulttuuria syypäänä räjähdyksiin jo ennen, kuin iskujen tekijästä on edes ollut varmaa tietoa. Ennen kuin räjähdyspöly on laskeutunut, on terroritragediaa ehditty käyttää rasismin oikeuttamiseen.

Siskoni lähettää Brysselistä terveisiä: "Bryssel on kansainvälinen, värikäs ja avoin kaupunki, sen takia tänne muutin. Kaikki täällä kansalaisuudestaan huolimatta surevat ja rasismi on se, mitä vähiten kaivataan."

Rakkautta Brysseliin.

Ladataan...

Pages