Ladataan...
Bluestocking

“Suomessa naiset saattavat etsiä tietyn tulotason miestä - ilman että tulevat ajatelleeksi koko asiaa”, kirjoittaa kolumnisti Kyösti Niemelä Helsingin Sanomissa. Hohhoijakkaa, ajattelen siemaillessani kahvia viimeisenä loma-aamunani Berliinissä, jonne matkustin poikaystäväni kanssa omilla rahoillani. Jälleen yksi mies on päättänyt kertoa, miten minä naisena haluan elää ja ajatella. No, kuunnellaan nyt sitten.

 

Niemelä kertoo kirjoittaneensa taannoin naistenlehteen jutun deittihistoriastaan. "Kerroin siinä, kuinka kumppaninetsintä oli muuttunut opiskeluvuosien jälkeen. Naisia oli alkanut kiinnostaa, kuinka paljon mies tienaa. Pienituloisille miehille, kuten minulle, tämä oli iso muutos." Niemelän mukaan teksti oli saanut paljon palautteita, joissa oltiin kerrottu, että naisia ei itse asiassa kiinnosta miesten palkkataso ihan niin paljoa kuin toimittaja oli omasta henkilöhistoriastaan päätellyt. “Siihen en kyllä usko”, toteaa Niemelä. Ja ta-daa, siinäpä se onkin kolumnin keskeisin ongelma: naisten palautteiden sijaan Niemelä on päättänyt keskittyä omiin kokemuksiinsa deittailusta pienituloisena miehenä. Haiskahtaa markkina-arvohöpsönlööltä ja viiden pennin mies-vailla-tasa-arvoa -teoretisoinnilta. Luen silti tekstin loppuun, onhan kahviakin vielä jäljellä.

 

“Toivoisin, että kulttuurissamme voitaisiin sanoa se ääneen: monien naisten unelmiin liittyy mies, jolla on rahaa”, jatkaa Niemelä ja olen kulauttaa kahvinloput väärään kurkkuun. Vaikka mietin pääni puhki, en saa mieleeni yhtään kolmikymppistä naista, joka unelmoisi rikkaisiin naimisiin pääsystä. Itse asiassa en tunne yhtään naista, joka unelmoisi naimisiin pääsystä ylipäänsä, vaikka se kolumnistin jokseenkin 50-lukuvaikutteisessa maailmassa kuulostaneekin eriskummaiselta. Sen sijaan tunnen useitakin naisia, jotka tienaavat itse omat rahansa. Ja joita ottaa päähän, että samasta työstä maksetaan miehille ja naisille eri palkkaa. Tuntemani naiset haluavat elää tasa-arvoisessa parisuhteessa, jossa vastuu yhteisistä menoista, lastenhoidosta ja kotitöistä jaetaan puoliksi. Tästä viitekehyksestä on kyllästyttävää lukea miestoimittajan oivallus, jonka mukaan naiset ajattelevat näin: “Olisipa kiva ostaa joskus jonkun ihanan miehen kanssa asunto Etelä-Helsingistä, tehdä kolme lasta ja keskittyä niiden kasvattamiseen.” [Tähän kohtaan sukupuolten palkkakuiluakin syvempi huokaus.]

 

On totta, että pitkässä parisuhteessa osapuolten tulotasot eivät välttämättä mene koko aikaa tasan. Silloin tällöin toinen saattaa käydä toista useammin kaupassa tai maksaa sähkölaskun kokonaan yksin. Laskujen maksaminen ei kuitenkaan ole sukupuolesta kiinni.  Omat rahani itse tienaavana naisena olen kovin hämmentynyt siitä, että joku vielä kuvittelee naisten haluavan “ostella spontaanisti jalokiviä” (jep, näinkin kolumnissa sanottiin) miehen rahoilla. Itse saan parhaat kiksit asioista, joita olen tehnyt tai hankkinut omilla tuloillani. Muun muassa siksi tuntuu täysin absurdilta, että vuonna 2016 on tarpeen kertoa maan suurimman uutismedian toimittajalle, että ei, elätettäväksi joutuminen ei ole naisten toive tai tavoite.

 

Nyt minä menen maksamaan kahvini. Ihan omilla rahoillani.

 

 

 

Ladataan...

Ladataan...
Bluestocking

Meitsi, munat ja Manhattan skyline!

Ystävät! Kesä on ihana! Olen viettänyt aikaa New Yorkissa ja Berliinissä, kirjoittanut viimeisiä esseitä yliopistoon ja varannut junaliput Varsovaan. Ja juuri nyt, Prenzlauer Bergin helteessä aperol spritz kädessä tuntuu siltä, että näistä päivistä on otettava kaikki irti! Niinpä Bluestocking siirtyy pienelle kesälomalle 1.8. saakka. Pidätän itselläni oikeuden lyhentää lomaa, jos kirjoitusvimma iskee, mutta näillä näkymin blogi aktivoituu seuraavan kerran elokuussa. Luvassa ainakin koulumaailman feminististä analyysia, New Yorkin metromainontaa kohauttanut kuukautissuojamainos ja käytännön vinkkejä omien etuoikeuksien tunnistamiseen. Pysykää mukana! Mutta nyt ystävät: minä olen lomalla! Ihanaa kesää! <3

Minja

Ladataan...

Ladataan...
Bluestocking

Näin festivaalien kultakaudella pääsee joutuu lukemaan läjäpäin seksistisiä keikka-arvioita. Ilmeisesti ainakin Ilta-Sanomien musiikkitoimittajat ovat hengailleet keikoilla korvatulpat niin syvällä korvissa, että arviointi on perustunut pääasiallisesti näköhavaintoihin.

Sannista IS kirjoittaa:

“Perjantain Iskelmäfestivaalin keikalle 23-vuotias Sanni oli valinnut asukseen paljastavan, sateenkaaren värejä noudattelevan playsuitin eli yksiosaisen, niukan haalarin. Ihoa näkyi myös vyötäröllä olevien kurkistusaukkojen ja hyvin avonaisen kaula-aukon myötä. Samainen haalari on nähty Sannin yllä myös muun muassa JVG:n Hartwall arenan keikalla toukokuun lopulla.”

Lisäksi arvioinnissa mainittiin Sannin olevan huolestuttavan hoikka ja asun näyttäneen uimapuvulta. Musiikista tai keikan sisällöstä tekstissä ei ollut lainkaan mainintoja.

Anna Abreusta IS kirjoittaa:

“Pukeutuminenkaan ei ollut niin yliseksikästä kuin ehkä aikaisemmin tai erilaisissa olosuhteissa. Yllään Abreulla oli verkkohuppari, risaiset farkkushortsit, urheiluliivit ja mustat lenkkarit.”

Tekstissä kerrotaan myös, että keikalla paistoi aurinko ja että esiintyminen upposi yleisöön. Ainoa maininta biiseistä oli, että ne olivat suomenkielisiä.

Evelinasta IS kirjoittaa:

“[Artisti] tarjosi korvakarkkien lisäksi visuaalista viihdettä: reisilihaksia puristaneet, uskomattoman kireät kermanväriset mikrosortsit ja aavistuksen läpikuultava yläosa antavine naruviritelmineen eivät taatusti jääneet keneltäkään huomaamatta. Näky muistutti erehdyttävästi Evelinaa pari vuotta nuorempaa Amerikan vastinetta, niin ikään samantyylistä seksikästä tyyliä suosivaa Kylie Jenneriä. – Sä oot ku wasabi wasabi wasabi..., Evelina lauloi ja pumppasi bootya tahdissa.”

Toimittaja mainitsee myös - hetkinen, ei juuri mitään muuta.

Miesräppärit hengailevat esiintymislavoilla jatkuvasti joko kireissä kesätopeissa tai kokonaan ilman paitaa. Siitä huolimatta en ole koskaan lukenut lehdestä yksityiskohtaista kuvailua tyyliin: “Hihaton paita nuoli räppärin rintalihaksia ja seksikkäästi pumpatut hauikset kimmelsivät auringossa räppärin vatkatessa varttaan basson tahdissa.” Puhumattakaan siitä, että lukisin luetteloa miesräppärin esiintymisasusta (“punainen lippis, harmaa toppi, kultakello ja rennot farkut, joiden resorista pilkottivat Tommy Hilfigerin tiukkaan istuvat bokserit”).

Seksikkääksi hehkuttaminen vie huomion pois siitä, mistä keikoissa pitäisi olla kysymys: musiikista. Annettaisiinko siis myös naisartistien jatkossa keskittyä työhönsä musiikin ammattilaisina? Ja voisitteko te, hyvät musiikkitoimittajat, jatkossa edes esittää olevanne ammattilaisia? Ei enää seksismiä, kiitos.

 

Seuraa Bluestockingia Facebookissa täältä.

 

Ladataan...