Ladataan...
Bluestocking

Olen hämmentyneenä seurannut keskustelua kulttuurisesta omimisesta (josta olen aiemmin kirjoittanut esimerkiksi täällä). Ensinnäkin, keskustelussa ovat äänessä isoksi osaksi valkoiset ihmiset, jotka ajattelevat n-sanan kieltämisen ja kulttuuristen stereotypioiden esittämisen rajoittamisen kaventavan omia oikeuksiaan, vaikka kyseessä on oikeuksien lisääminen marginalisoiduille ryhmille. Seurattuani vuoden verran (valkoisten) ihmisten some-päivityksiä, jaoin avaukset kolmeen kategoriaan. Eli tältä näyttää keskustelu kulttuurisesta appropriaatiosta omissa feedeissäni:

1. Ihmiset, jotka ajattelevat sensitiivisen suhtautumisen ja dialogin kaventavan omia, valmiiksi varsin laajoja oikeuksiaan. Sanovat jotain tämän kaltaista: "Valkoisia syrjitään käänteinen rasismi kyllä minun lapseni nauttivat Herra Heinämäestä ja räppiäkään ei saisi varmaankaan kuunnella MINULTA VIEDÄÄN KAIKKI."

2. Ihmiset, jotka pitävät keskustelua tyhjänpäiväisenä koska se ei kosketa heitä itseään. Yrittävät tehdä keskustelun naurunalaiseksi sanomalla jotain tämän tyyppistä: "Kyllä on maailmassa oikeitakin ongelmia vähemmistöt ovat niin herkkiä kun eivät huumoria ymmärrä menikö tunteisiin asetunpa koko keskustelun yläpuolelle OLEN LIIAN ÄLYKÄS TÄHÄN."

3. Ihmiset, jotka pitävät keskustelua tärkeänä ja ymmärtävät sen monimutkaisuuden, mutta kokevat, että ryhmien 1 & 2 tyypit tekevät keskustelusta mahdotonta. Yrittävät selittää asiaa, mutta selitykset hukkuvat usein edellä mainittujen ryhmien huuteluun.

Että ihan jo tällä otannalla tohdin väittää, että appropriaatiokeskustelun haastavuudessa ei ole kyse siitä, että vähemmistöt, feministit ja antirasistit nipottavat huvikseen ja tekevät asioista tahallaan vaikeita, vaan siitä, että ryhmät 1 & 2 pyrkivät teilaamaan keskustelun puhumalla aiheen ohi tai asettamalla itsensä keskustelun keskiöön. Ryhmä 3: Jatketaan silti. Hommaa riittää, näemmä.

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

 

 

Ladataan...

Ladataan...
Bluestocking

Logo: Aini Mäensivu

(Yhteistyöpostaus: Kokonainen festivaali)

Lokakuussa 2017 alkoi vallankumous. Elokuva-alan naiset tulivat yksi toisensa jälkeen esiin kertoen kokemuksiaan seksuaalisesta häirinnästä. Kokemukset oltiin siihen saakka vaiettu. Niin toimivat valtarakenteet: ne hiljentävät ihmiset, joilla valtaa on vähemmän. Lokakuussa alkanut ääni oli kuitenkin niin suuri ja niin monesta ihmisestä lähtöisin, ettei sitä enää voinut hiljentää. Vähitellen ääni levisi Hollywoodin ja elokuva-alan ulkopuolelle.

 

Suomessa #metoo on ollut esillä elokuva-alan lisäksi myös esimerkiksi Kansallisbaletissa ja kouluissa. Keskustelua on lisäksi käyty yksittäisillä työpaikoilla ja mielipidekirjoituksissa. Viesti on, että me emme enää vaikene. Seksuaalinen häirintä on saatava loppumaan ja hiljennetyt äänet saatava kuuluviin. Siksi ääntä on myös pidettävä.

 

Näistä syistä olin onnellinen ja otettu, kun Hämeenlinnassa ja Janakkalassa 8.-9.6. 2018 järjestettävä Kokonainen-festivaali pyysi minua puhumaan osana festareita järjestettävään konserttiin, joka kulkee otsikolla #metoo.

 

Kokonainen-festivaali järjestetään tänä vuonna kolmatta vuotta peräkkäin. Festivaalin nettisivut kertovat, että noin 90 prosenttia esitettävästä musiikista on naisten säveltämää, ja sitä soittavat kaikki - eivät ainoastaan naiset. Tämän vuoden inspiraationa toimii Aino Sibelius. Esiintyjinä festivaaleilla nähdään muun muassa Minna Pensola, Lauri Angervo, Linda Suolahti ja Pekka Niskanen.

 

#metoo-konsertissa – jonka juontamisesta ja tarinallistamisesta on vastuussa allekirjoittanut – kuullaan Katharine Hooverin, Amy Beachin ja Missy Mazzolin musiikkia. Lisäksi konsertissa avataan mainittujen säveltäjien elämäntarinoita ja nostetaan esiin musiikkialan naisten kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä. Kokemuksia täytyy kuulla, jotta vastaaville tarinoille saadaan piste. Siksi olen iloinen saadessani olla osa vallankumousta. 

 

Tervetuloa nauttimaan musiikista Hämeenlinnaan js Janakkalaan kesäkuussa! Pidetään ääntä, ystävät!

 

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Ladataan...

Ladataan...
Bluestocking

Viime viikolla Suomen Kuvalehdessä julkaistiin Vappu Kaarenojan ja Aurora Rämön juttu kulttuurisesta omimisesta. Tekstissä pohdittiin käsitteen relevanssia ja sitä, pekistääkö se monimutkaiset kysymykset yksinkertaisiksi keisseiksi. Maryan Abdulkarim, jota jutussa haastateltiin, kiteytti tekstin lopussa mielestäni erinomaisesti: “Meidän täytyisi miettiä vähän laajemmin, että mitkä ovat ne rakenteet, jotka tuottavat nämä [kulttuurisen omimisen] ongelmat.” Tulkitsin Abdulkarimin ehdottaneen, että pitäisime omimista ilmiönä, joka on osoitus rasistisista rakenteista. Siitä huolimatta juttu päätyi toteamaan, että kulttuuurisen omimisen käsite vie keskustelun “jatkuvasti väärille raiteille”. Itse ajattelen eri tavalla.

 

Abdulkarimin tulkinta on mielestäni varsin toimiva: Rakenteista puhuminen jää usein abstraktiksi ilman esimerkkejä. Jos haluataan ymmärtää vaikkapa seksismin luonnetta, voidaan puhua siitä, miten naiset, jotka eivät aja sääri- tai kainalokarvojaan, saavat edelleen vuonna 2018 tappouhkauksia. Suurin osa ihmisistä ymmärtää, että esimerkissä ei ole pohjimmiltaan kyse karvoista, vaan naisiin kohdistuvista vaatimuksista, jotka ovat seksistisen kulttuurin luomia. Samalla tavalla puhe saamelaisrummuista tai sulkapäähineistä on osa laajempaa kokonaisuutta.

 

Perustuen yllä olevaan ajattelenkin itse, että sen sijaan, että pitäisimme kulttuurista omimista ilmiönä, joka vie keskustelun “väärille raiteille”, voisimme käsitellä sitä ikkunana laajempiin, rasistisiin rakenteisiin. Keskustelun kannalta olisi hyödyllistä, mikäli kulttuurisen omimisen keissit sidottaisiin lähtökohtaisesti laajempaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin. Toisin sanoen, sen sijaan, että uutisoitaisiin saamelaisten loukkaantuneen asiasta X, voitaisiin uutisoida siitä, miksi X on historiallisesti osa saamelaiskulttuurin sortoa ja siksi potentiaalisesti loukkaavaa. Jälkimmäinen ei tietenkään ole yhtään niin raflaavaa kuin vastakkainasettelun luominen ja loukkaantumispuheen ylläpitäminen. Medialla onkin suuri rooli keskustelun rakentajana.

 

Lisäksi ajattelen, että kulttuurisen omimisen yksittäiset keissit voisivat toimia konkreettisina kulttuurisen dialogin paikkoina. Esimerkiksi maahanmuuttajille kulttuurien välillä toimiminen on tuttua. Valkoinen enemmistö sen sijaan voi halutessaan ummistaa silmät ja korvat dialogilta - ratkaisu, joka johtaa lopulta ihmisten eriytymiseen ja vastakkainasetteluun. Esimerkiksi kulttuuriseen omimiseen suhtaudutaan toisinaan valtaväestön suunnalta vähätellen tai jopa naureskellen, mikä on tehokas keino torpata vuoropuhelu. Moninaistuvassa maailmassa dialogi ja kunnioituksen vastavuoroinen osoittaminen on kuitenkin välttämätöntä, sillä yhteiskunta moninaistuu vääjäämättä, olipa siitä mitä mieltä hyvänsä. Siksi interkulttuuriset taidot ja joustaminen ovat kaikkien asioita.

 

Keskustelu kulttuurisesta omimisesta voi siis toimia myös itsereflektion paikkana. Jos keskustelu on mielestäsi turhauttavaa tai tarpeetonta tai koet sen ilmaisuasi rajoittavaksi, kannattaa pohtia: Onko sinun koskaan tarvinnut kohdata rasismia tai miettiä, mikä vaikutus kulttuuritaustallasi on vaikkapa työnsaantiin tai saamaasi kohteluun?

 

Suomen Kuvalehden juttu päätyi viestittämään, että kulttuurisen omimisen käsite on häilyvä, koska miksi-kysymykseen (esimerkiksi: Miksi asia X on kulttuurista omimista?) ei saada selkeää vastausta. Itse ajattelen, että kulttuurisen omimisen käsite valaisee tämän hetkistä yhteiskunnallista tilannetta, jossa kysytään uusia kysymyksiä, jotka eivät ennen ole tuntuneet aiheellisilta. Parhaassa tapauksessa kysymyksiin aletaan etsiä vastauksia tasa-arvoisessa dialogissa. Dialogin käyminen on hidasta ja hankalaakin, mutta nykykontekstissa se on myös välttämätöntä. Sen seurauksena kulttuurisen omimisen käsitteestä saattaisi jopa tulla jonain päivänä tarpeeton. Siihen on kuitenkin vielä matkaa. Matkaa taittaessa kulttuurista omimista voi käsitellä vaikkapa ikkunana rakenteisiin, jotka tekevät käsitteestä nykykontekstissa relevantin.

 

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Ladataan...

Pages