Ladataan...
Bluestocking

 

Ystävät! Kuten ehkä olette huomanneetkin, hidastui postaustahtini vaivihkaa loppukeväästä. Kevättalven uupumusjakso vaati veronsa ja se näkyi blogin aktiivisuudessa. Jotta Bluestocking pysyisi jatkossakin minulle kanavana, joka aiemmin antaa kuin ottaa energiaa, pidän perinteiseen tapaan kolmen viikon blogiloman. 23.7. eteenpäin luvassa on pohdintaa muun muassa heterosuhteiden emotionaalisesta vastuusta, cis-miesten feministisestä duunista ja parhaat feministiset voimalauseet. Siihen saakka yhteiskunnallisia kannanottojani voi seurata Twitterissä ja lomaelämääni Instagramissa. Kuten kuvasta näkyy, olen jo toinen jalka vapaalla! Kuullaan kolmen viikon kuluttua - siihen saakka ihanaa kesää!

Minja

Ladataan...

Ladataan...
Bluestocking

Räppäri XXXTentacionin oli määrä esiintyä elokuussa Weekend Festivaleilla. Viikko sitten maanantaina hän menehtyi. Kuolemaa seuranneessa julkisessa keskustelussa on ollut piirteitä, jotka haluan nyt sitoa laajempaan kontekstiin: autonomiaestetiikkaan ja naisvihan legitimointiin.

 

Ihan aluksi haluan sanoa, että kaikki kuolemat ovat traagisia. XXXTentacion oli menehtyessään vasta 20-vuotias. Se tuntuu julmalta ja epäoikeudenmukaiselta. Se ei kuitenkaan poista ihmetystäni siitä, että Weekend Festival on alunperinkään päättänyt buukata artistin, joka on raa’asti pahoinpidellyt raskaana olevan tyttöystävänsä ja todennut jälkeenpäin Instagram-videollaan näin: “Everybody that called me a domestic abuser, I’m going to domestically abuse y’all little sisters’ pussy from the back.”

 

Kuulen jo korvissani vastakommentin: Mitä tekemistä XXXTentacionin musiikilla on pahoinpitelyn kanssa? Kommentissa on kaikuja autonomiaestetiikasta, joka on 1800-luvulta peräisin oleva ajatus siitä, että taide on itsenäistä ja saa merkityksensä itse taiteesta sen sijaan, että se olisi syntynyt osana ja osaksi sosiaalista todellisuutta ja kulttuurista jatkumoa. En yritä sanoa, että XXXTentacionin musiikkia ei saisi enää kuunnella. Pidän kuitenkin erikoisena sitä, että hänen musiikkiaan käsitellään sen esittäjästä irrallisena problematisoimatta sitä vakavaa rikosta, jonka esittävä artisti on tehnyt. Maailmassa, jossa erityisesti naisiin kohdistuva, laajamittainen lähisuhdeväkivalta on vakava ongelma, vahvistaa raskaana olevan naisen julman pahoinpitelyn sivuuttaminen kulttuuria, jossa naisvihaa legitimoidaan väkivallasta vaikenemalla. Siksi autonomiaesteettinen taidetta taiteen vuoksi -teesi on yksinkertaistava: se tekee misogyynisten ja väkivaltaisten rakenteiden kritisoinnista liki mahdotonta.

 

XXXTentacionin tapaus ei ole ainutlaatuinen. Olen todella kyllästynyt siihen, että Suuret Miestaiteilijat saavat rellestää vapaasti ja toisintaa misogyynista kulttuuria ilman, että heidän Taidettaan kyseenalaistetaan. XXXTentacioneille, Dr. Dreille ja Tyko Sallisille annetaan edelleen julmetusti tilaa taidekentillä juurikaan problematisoimatta heidän tapojaan toisintaa kulisseissa naisten hiljentämistä ja sortamista. Onnistunut taideteos ei kuitenkaan ole vapaudu vankilasta -kortti, jolla voidaan irroittaa tekijä tekemistään rikoksista. Lisäksi ne naisvihamieliset rakenteet ja toimintamallit, joita edellämainitut miestaiteilijat ovat käytöksellään toisintaneet ovat osasyy siihen, miksi Suuret Taiteilijat niin harvoin ovat naisia.

 

Ymmärrän, että asia ei ole mustavalkoinen. Siitä huolimatta toivoisin, että vaikkapa Sallisen töitä ihailtaessa muistettaisiin konteksti, jossa ne on maalattu ja kritisoin kulttuuria, jossa kaikki taideteosten takana tapahtunut vaietaan, Koska Taide. Vaikka en itse olisikaan buukannut XXXTentacionia festivaalikeikalle, ei minulla ole yksiselitteistä vastausta siihen, miten taiteilijan henkilöhistoria ja taideteos suhteutuvat toisiinsa. Siitä olen kuitenkin varma, että vaikenemalla naisvihan teemme naisvihalle tilaa. #metoo-liike oli hyvä alku.

 

Nyt keskustelua täytyy jatkaa.

 

Seuraa Minjaa somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Ladataan...

Ladataan...
Bluestocking

Viime viikolla kirjoitin pop- ja rockfestivaalien tasa-arvotilanteesta, joka on edelleen 2018 varsin kehno: Nuorgamin selvityksen mukaan 12 suurimmalla keäfestarilla vain noin joka yhdeksäs esiintyjä on naisoletettu. Lupasin viime postauksessa listata keinoja, joilla festivaalien yhdenvertaisuutta voisi parantaa. Ilmeisin - ja toistaiseksi liki ainoa - julkisessa keskustelussa esitetty vaihtoehto on ollut sukupuolikiintiöiden väläyttäminen. Itse en pidä kiintiöitä välttämättä huonona ratkaisuna, sillä tasa-arvotyö vaatii tietoista työtä, jota kiintiöiden olemassaolo edellyttäisi. Koska kiintiöajatus kuitenkin tuntuu herättävän kentän toimijoissa vastustusta (mikä sinänsä ei ole järin rakentava lähtökohta yhdenvertaisuuden edistämiseen), voisi sitä pyrkiä välttämään esimerkiksi seuraavin keinoin:

 

  • Tietoisuus. Tämä tarkoittaisi ensinnäkin sitä, että sukupuolten epätasapaino esiintyjistössä tiedostettaisiin ja sitä alettaisiin pitää ongelmana. Toiseksi se tarkoittaisin tietoista työtä - toisin sanottuna naisten ja sukupuolivähemmistöjen etsimistä, löytämistä ja buukkaamista. Pähkinänkuoressa: Käsitystä musiikkimaailman miehisyydestä voidaan rikkoa nostamalla tietoisesti esiin muita kuin cis-miehiä. Heitä löytyy kyllä.
  • Avoimuus. Tämä on nähdäkseni tasa-arvotyön kulmakivi. Käytännössä se voisi tarkoittaa a) tavoitteiden artikuloimista, ja b) prosessien selvittämistä. Toisin sanottuna sitä, että festari kommunikoisi yleisölle konkreettiset tasa-arvotavoitteensa ja sen, miten tavoitteessa onnistuttiin tai mikä meni vikaan. Festari voisi esimerkiksi kertoa, keitä artisteja se on pyrkinyt buukkaamaan, vaikkei olisi kyseisiä artisteja onnistunutkaan saamaan.
  • Panostaminen. On selvää, että tasa-arvon tekeminen vaatii panostamista - myös taloudellista. Aika helpolla kuitenkin pääsee esimerkiksi palkkaamalla asiantuntijan, jonka tehtävä on selvittää tasa-arvon toteutumista ja toimia konsultaatioapuna prosesseissa, joissa tarvitaan ymmärrystä diversiteettikysymyksissä.
  • Tilojen esteettömyys ja sukupuolivähemmistöjen huomiointi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pyörätuolilla on mahdollista päästä venuelle, nähdä ja kuulla keikat sekä päästä esteettömästi vessaan. Sukupuolivähemmistöt oli huomioitu kiitettävästi tämän vuoden Sidewaysissa, jossa WC-tiloja ei oltu sukupuolitettu.
  • Yleinen asennemuutos. Tämä vaatii duunia muiltakin kuin järjestäjiltä: lakataan puhumasta “tyttöbändeistä” ja “kiintiönaisista” ja siitä, että naisten buukkaaminen tekisi tappiota (tsekkaa postaus 1/2). Huomioidaan, että nykysysteemissä, jonka kulttuurinen koodisto perustuu cis-miesten yliedustukselle, miehet saavat etua sukupuolestaan. Tämä etu on piilossa, koska se on normi. Mutta normit kaatuvat, kun ne kaadetaan - ja kun myös muille kuin normiin sopiville tehdään tilaa.

 

Rohkenen väittää, että näiden keinojen hyödyntäminen olisi hyvä alku entistä moniäänisemmän musiikillisen kentän rakentamiselle. Voittajia olisivat lopulta sekä esiintyjät, yleisö että festarit itse.

 

Seuraa Minjaa somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Ladataan...

Pages