Ladataan...
Bluestocking

Kuluvalla viikolla Yle päätti siirtää Herra Heinämäki -sarjan Yle Areenasta Elävään arkistoon. Syynä oli sarjan hahmo, joka pitää päässään intiaanipäähinettä ja esiintyy siis alkuperäiskansaa edustavana hahmona. Päätöksestä seurasi kiivasta keskustelua ja tuohtumusta. Sitä pidettiin jopa liioiteltuna ja naurettavana. Kritiikin sisältö kuului jotakuinkin niin, että senkin herkkähipiäiset puolestaloukkaantujat ja valittavat vähemmistöt, kasvattakaa paksumpi nahka.

 

En aivan ymmärrä sitä kohua, joka lastenohjelman hyllyttämisestä syntyi. Ensinnäkin on hämmentävää, että päätöstä kannattavia pidetään herkkänahkaisina loukkaantujina, kun suurimman älämölön ovat itse asiassa nostaneet ne, jotka eivät pidä vähemmistöjen stereotyyppista esittämistä vuonna 2018 lainkaan ongelmallisena. Toiseksi, juuri siitä on kyse: kulttuuristen sterotyyppien uusintaminen valtaväestön toimesta on loukkaavaa ja yksinkertaistavaa. Jos vähemmistöille annetaan tilaa ainoastaan karikatyyreina, on representaatioiden ohuudesta syytäkin huomauttaa. Demokraattisessa yhteiskunnassa jokainen ihminen ansaitsee samastumispintaa muunakin kuin sketsihahmona. Tämä olisi erityisen tärkeää pitää mielessä, kun kohderyhmänä ovat lapset.

 

Seuraava vasta-argumentti onkin, että entäpä sitten perinteet ja suomalainen kulttuuri? Ajatus tuntuu olevan, että jos ‘meiltä' viedään perinteet niin ‘suomalainen kulttuuri’ kuolee. Minulla ei ole mitään perinteitä vastaan, mutta ajattelen, että perinteet sinänsä ovat heppoinen argumentti. Ja jos perinteet rakentuvat oletukselle kansallisvaltiosta, jossa pääosaa näyttelee valkoinen valtaväestö, niin lähtöasetelma on ongelmallinen.

 

Suomalaisen yhteiskunnan arvopohja on yhdenvertaisuudessa ja demokratiassa. Ja mikäli nykyiset perinteet sysäävät ihmisiä marginaaliin esimerkiksi ihonvärin, kulttuuritaustan, sukupuolen tai seksuaalisuuden perusteella, sotivat ne tätä arvoperustaa vastaan. Silloin on syytä pohtia, olisiko perinteitä syytä muokata sellaisiksi, että ne puhuttelisivat muitakin kuin valkoisia (tai muilla tavoin etuoikeutettuja) ihmisiä. ‘Suomalainen kulttuuri’ ei ole monoliitti. Muiden kulttuurien tavoin se on muovautunut ja muovautuu ympäröivän yhteiskunnan mukana. Mikäli kulttuurista katoaa jotain, joka loukkaa osaa väestöstä, saamme todennäköisesti tilalle jotain sellaista, mikä sitoo meitä edemmän yhteen. Varsin kohtuullinen diili, mielestäni.

 

Tutkimuskirjallisuudessa puhutaan usein ykseydestä moninaisuuden sisällä. Mielestäni se on hieno ilmaisu kuvaamaan sitä, miten moninaisen yhteiskunnan sisällä voidaan käydä kulttuurista vuoropuhelua. Mutta siihen vuoropuheluun on lähdettävä samalta viivalta eikä oletuksella, että valkoisella valtaväestöllä tulee olla oikeus määrittää, miten ketäkin esitetään ja mistä kukin saa pahastua. Rakkaat valkoiset ihmiset: aina ei ole kyse meistä. 

 

Ei tälläkään kertaa.

 

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Ladataan...

Ladataan...
Bluestocking

Tiedättekö kuvan, jossa vanha nainen seisoo mielenosoituksessa kyltin kanssa jossa lukee: “I can’t believe I still have to protest this shit.” Se on täsmällinen kuvaus fiiliksestäni kun kuulin, että tubettaja Mansikkka oli saanut haukkumaviestejä julkaistuaan Instagramissa kuvan, jossa hänen kainalokarvansa näkyivät. Seriously. Suuttua nyt naisen kainalokarvoista! Jotenkin ysäri reaktio, ajattelin, kunnes tajusin että hitto soikoon: tämä on jo toinen kerta vuoden sisään kun tätä potaskaa pitää tässä blogissa protestoida. 

 

Viimeksi kirjoitin karvoista lokakuussa, kun ruotsalaismalli Arvida Byström oli saanut tappouhkauksia esiinnyttyään Adidaksen mainoskasvona sheivaamattomin säärin. Eikä hän ole ainoa. Nimittäin syyskuussa 2017 näyttelijä-laulaja Lola Kirke oli saanut tappouhkauksia esiinnyttyään Golden Globessa mekossa, joka paljasti hänen kainalokarvansa. Miettikääpä sitä. Että 2010-luvulla naiset saavat tappouhkauksia, jos eivät sheivaa! Kyllä ei ole feminismi mennyt liian pitkälle.

 

Mistä viha kertoo? Mielestäni naiskehon kontrollista, jolla on vuosisataiset perinteet ja jotka elävät ja voivat edelleen hyvin. Naiseuden muotti on niin kapea, että siihen eivät karvat sovi. Kuten lokakuussa kirjoitin, on naisen tehtävä karvojen suhteen aina aktiivinen valinta: joko tartuttava höylään tai kestettävä sosiaalinen stigma, jonka karvojen ajamattomuudesta joutuu kohtaamaan. Se on kertakaikkisen kyllästyttävää.

 

Tämäkin asia on lopulta yksinkertainen: oma keho, oma päätös.

 

Ja todellakin: I can’t believe I still have to protest this shit.

 

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

 
 

Ladataan...

Ladataan...
Bluestocking

 

Gaalaetkot Milli-siskon kanssa.

Viikonloppuna juhlittiin Inspiration Blog Awards 2018 -gaalaa, jossa palkittiin bloggaajia ja vloggaajia eri kategorioissa. Kuulin omasta ehdokkuudestani muutama viikko sitten ja olin todella otettu. Sisko kysyi ennen gaalaa, että jännittääkö ja sanoin että ei, koska olen ehdokkaana niin jäätävässä seurassa. En siis oikeastaan edes ajatellut voiton mahdollisuutta. Gaalassa keskityin pääasiassa puhumaan Julian ja Millin kanssa markkinataloudesta ja patriarkaatista (parhaat aiheet, hehe!) enkä ollut uskoa silmiäni kun äkkiä lavalla kerrottiin että olen Kannanottaja-kategorian top kolmosessa. Voitostani typerryinkin sitten täysin. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan muina vuoden kannanottajina ja siitä kunniasta äärimmäisen onnellisina! Olen onnellinen, koska feminismi kiinnostaa näin paljon ja koska blogini on löytänyt yleisön, joka on äänestämällä minut palkinnut. Kiitos niin paljon! Feministinen työ jatkukoon, lupaan pitää meteliä jatkossakin! 

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Ladataan...

Pages