Ladataan...
Bluestocking

Logo: Aini Mäensivu

(Yhteistyöpostaus: Kokonainen festivaali)

Lokakuussa 2017 alkoi vallankumous. Elokuva-alan naiset tulivat yksi toisensa jälkeen esiin kertoen kokemuksiaan seksuaalisesta häirinnästä. Kokemukset oltiin siihen saakka vaiettu. Niin toimivat valtarakenteet: ne hiljentävät ihmiset, joilla valtaa on vähemmän. Lokakuussa alkanut ääni oli kuitenkin niin suuri ja niin monesta ihmisestä lähtöisin, ettei sitä enää voinut hiljentää. Vähitellen ääni levisi Hollywoodin ja elokuva-alan ulkopuolelle.

 

Suomessa #metoo on ollut esillä elokuva-alan lisäksi myös esimerkiksi Kansallisbaletissa ja kouluissa. Keskustelua on lisäksi käyty yksittäisillä työpaikoilla ja mielipidekirjoituksissa. Viesti on, että me emme enää vaikene. Seksuaalinen häirintä on saatava loppumaan ja hiljennetyt äänet saatava kuuluviin. Siksi ääntä on myös pidettävä.

 

Näistä syistä olin onnellinen ja otettu, kun Hämeenlinnassa ja Janakkalassa 8.-9.6. 2018 järjestettävä Kokonainen-festivaali pyysi minua puhumaan osana festareita järjestettävään konserttiin, joka kulkee otsikolla #metoo.

 

Kokonainen-festivaali järjestetään tänä vuonna kolmatta vuotta peräkkäin. Festivaalin nettisivut kertovat, että noin 90 prosenttia esitettävästä musiikista on naisten säveltämää, ja sitä soittavat kaikki - eivät ainoastaan naiset. Tämän vuoden inspiraationa toimii Aino Sibelius. Esiintyjinä festivaaleilla nähdään muun muassa Minna Pensola, Lauri Angervo, Linda Suolahti ja Pekka Niskanen.

 

#metoo-konsertissa – jonka juontamisesta ja tarinallistamisesta on vastuussa allekirjoittanut – kuullaan Katharine Hooverin, Amy Beachin ja Missy Mazzolin musiikkia. Lisäksi konsertissa avataan mainittujen säveltäjien elämäntarinoita ja nostetaan esiin musiikkialan naisten kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä. Kokemuksia täytyy kuulla, jotta vastaaville tarinoille saadaan piste. Siksi olen iloinen saadessani olla osa vallankumousta. 

 

Tervetuloa nauttimaan musiikista Hämeenlinnaan js Janakkalaan kesäkuussa! Pidetään ääntä, ystävät!

 

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Ladataan...

Ladataan...
Bluestocking

Viime viikolla Suomen Kuvalehdessä julkaistiin Vappu Kaarenojan ja Aurora Rämön juttu kulttuurisesta omimisesta. Tekstissä pohdittiin käsitteen relevanssia ja sitä, pekistääkö se monimutkaiset kysymykset yksinkertaisiksi keisseiksi. Maryan Abdulkarim, jota jutussa haastateltiin, kiteytti tekstin lopussa mielestäni erinomaisesti: “Meidän täytyisi miettiä vähän laajemmin, että mitkä ovat ne rakenteet, jotka tuottavat nämä [kulttuurisen omimisen] ongelmat.” Tulkitsin Abdulkarimin ehdottaneen, että pitäisime omimista ilmiönä, joka on osoitus rasistisista rakenteista. Siitä huolimatta juttu päätyi toteamaan, että kulttuuurisen omimisen käsite vie keskustelun “jatkuvasti väärille raiteille”. Itse ajattelen eri tavalla.

 

Abdulkarimin tulkinta on mielestäni varsin toimiva: Rakenteista puhuminen jää usein abstraktiksi ilman esimerkkejä. Jos haluataan ymmärtää vaikkapa seksismin luonnetta, voidaan puhua siitä, miten naiset, jotka eivät aja sääri- tai kainalokarvojaan, saavat edelleen vuonna 2018 tappouhkauksia. Suurin osa ihmisistä ymmärtää, että esimerkissä ei ole pohjimmiltaan kyse karvoista, vaan naisiin kohdistuvista vaatimuksista, jotka ovat seksistisen kulttuurin luomia. Samalla tavalla puhe saamelaisrummuista tai sulkapäähineistä on osa laajempaa kokonaisuutta.

 

Perustuen yllä olevaan ajattelenkin itse, että sen sijaan, että pitäisimme kulttuurista omimista ilmiönä, joka vie keskustelun “väärille raiteille”, voisimme käsitellä sitä ikkunana laajempiin, rasistisiin rakenteisiin. Keskustelun kannalta olisi hyödyllistä, mikäli kulttuurisen omimisen keissit sidottaisiin lähtökohtaisesti laajempaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin. Toisin sanoen, sen sijaan, että uutisoitaisiin saamelaisten loukkaantuneen asiasta X, voitaisiin uutisoida siitä, miksi X on historiallisesti osa saamelaiskulttuurin sortoa ja siksi potentiaalisesti loukkaavaa. Jälkimmäinen ei tietenkään ole yhtään niin raflaavaa kuin vastakkainasettelun luominen ja loukkaantumispuheen ylläpitäminen. Medialla onkin suuri rooli keskustelun rakentajana.

 

Lisäksi ajattelen, että kulttuurisen omimisen yksittäiset keissit voisivat toimia konkreettisina kulttuurisen dialogin paikkoina. Esimerkiksi maahanmuuttajille kulttuurien välillä toimiminen on tuttua. Valkoinen enemmistö sen sijaan voi halutessaan ummistaa silmät ja korvat dialogilta - ratkaisu, joka johtaa lopulta ihmisten eriytymiseen ja vastakkainasetteluun. Esimerkiksi kulttuuriseen omimiseen suhtaudutaan toisinaan valtaväestön suunnalta vähätellen tai jopa naureskellen, mikä on tehokas keino torpata vuoropuhelu. Moninaistuvassa maailmassa dialogi ja kunnioituksen vastavuoroinen osoittaminen on kuitenkin välttämätöntä, sillä yhteiskunta moninaistuu vääjäämättä, olipa siitä mitä mieltä hyvänsä. Siksi interkulttuuriset taidot ja joustaminen ovat kaikkien asioita.

 

Keskustelu kulttuurisesta omimisesta voi siis toimia myös itsereflektion paikkana. Jos keskustelu on mielestäsi turhauttavaa tai tarpeetonta tai koet sen ilmaisuasi rajoittavaksi, kannattaa pohtia: Onko sinun koskaan tarvinnut kohdata rasismia tai miettiä, mikä vaikutus kulttuuritaustallasi on vaikkapa työnsaantiin tai saamaasi kohteluun?

 

Suomen Kuvalehden juttu päätyi viestittämään, että kulttuurisen omimisen käsite on häilyvä, koska miksi-kysymykseen (esimerkiksi: Miksi asia X on kulttuurista omimista?) ei saada selkeää vastausta. Itse ajattelen, että kulttuurisen omimisen käsite valaisee tämän hetkistä yhteiskunnallista tilannetta, jossa kysytään uusia kysymyksiä, jotka eivät ennen ole tuntuneet aiheellisilta. Parhaassa tapauksessa kysymyksiin aletaan etsiä vastauksia tasa-arvoisessa dialogissa. Dialogin käyminen on hidasta ja hankalaakin, mutta nykykontekstissa se on myös välttämätöntä. Sen seurauksena kulttuurisen omimisen käsitteestä saattaisi jopa tulla jonain päivänä tarpeeton. Siihen on kuitenkin vielä matkaa. Matkaa taittaessa kulttuurista omimista voi käsitellä vaikkapa ikkunana rakenteisiin, jotka tekevät käsitteestä nykykontekstissa relevantin.

 

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Ladataan...

Ladataan...
Bluestocking

“Ole mies.” Ikään kuin miehenä olemiseen olisi olemassa vain yksi tapa.

 

“Sit like a lady.” Tämän kehotuksen kuullessani minuun iskee välitön tarve istua hajareisin.

 

“Miehet eivät itke.” Erityisen kammottavaksi sanonnan tekee se, että se sanotaan usein pienille pojille. Lisäksi veikkaan, että monilla miehillä menisi paremmin, jos miehet itkisivät enemmän.

 

“Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.” Ystäväni muokkasi sanontaa näin: “Tie naisen sydämeen käy etymologisen sanakirjan kautta”. Prefereeraan jälkimmäistä versioa.

 

“Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta.” Miten olisi: “Kaikki sukupuolet ovat Maasta. Deal with it.”

 

“Kaiken takana on nainen.” Kiitos, mutta olen mieluummin etulinjassa.

 

“Pojat on poikia.” Mikäli Judith Butleria on uskominen, niin pojat ovat oppineet performoimaan miestapaisuutta heteromatriisissa. Ei ehkä ihan yhtä raflaavaa, mutta ainakin vältytään yksinkertaistuksilta.

 

“Nainen on naiselle susi.” Vaihda ensimmäiseksi sanaksi “patriarkaatti” niin aletaan olle oikeilla jäljillä.

 

Heittää kuin tyttö.” Eli ihan helvetin hienosti?

 

“Pitää olla munaa.” Kyllä ei ole pokka tai rohkeus genitaaleista kiinni.

 
Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Ladataan...

Pages