Ladataan...
Bluestocking

“Uusi feminismi unohti naiset.” Näin julistaa tuoreimman Imagen kansijuttu, jossa haastatellaan pitkän linjan feministiaktivistia ja kirjallisuuden professori Ebba Witt-Brattsrömia. Jutussa Witt-Brattsröm sanoo, että hän ei ymmärrä ‘uutta ajattelua’. Hän viittaa neljännen aallon feminismiin eli niin sanottuun intersektionaaliseen feminismiin ja sanoo muun muassa näin: “Näille uusille feministeille historia oli täysin yhdentekevää. Naista ei saanut sanoa naiseksi. Minusta tuntuu käänteiseltä naisvihalta, kun yhtäkkiä ei haluta puhua naisten kokemuksista vaan sanotaan, että on kuusitoista erilaista sukupuolta.”

 

Niin paljon kuin Ebba Witt-Brattströmin monen vuosikymmenen mittaista aktivismia ja tasa-arvokamppailua arvostankin, niin tekstin lukeminen oli näiltä osin kyllästyttävää. Tuntuu tylsämieliseltä lukea juttuja “käänteisestä naisvihasta” ja puolihuolimattomia letkautuksia “kuudestatoista sukupuolesta” sellaisen ihmisen suusta, joka kutsuu itseään feministiksi. Samoja argumentteja käyttävät nimittäin myös ihmiset, jotka kutsuvat itseään antifeministeiksi.

 

Minä edustan neljännen aallon feminismiä eli intersektionaalisuutta. Intersektionaalisuudelle ei ole kunnollista suomen kielistä käännöstä, mutta olen törmännyt muun muassa moniperustaisen syrjinnän käsitteeseen. Se tarkoittaa käytännössä samaa kuin intersektionaalisuus: Sitä, että syrjintä ei liity ainoastaan sukupuoleen, vaan myös esimerkiksi vammaisuuteen, seksuaalisuuteen, ihonväriin, yhteiskuntaluokkaan ja/tai uskontoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valkoinen nainen, joka on korkeasti koulutettu ja kristitty, kohtaa hyvin erilaista syrjintää kuin tummaihoinen, vähemmän koulutettu musliminainen. Intersektionaaliset feministit ovat huomauttaneet, että pelkkään sukupuoleen keskittyminen jättää huomiotta sen, että syrjintään ja sortoon liittyy myös muita näkökulmia kuin sukupuoli. Se ei kuitenkaan tarkoita, että neljännen aallon intersektionaaliset feministit olisivat hylänneet naiset. Väitän jopa, että tilanne on päinvastainen.

 

1900-luvun alussa suffragetit taistelivat naisten oikeuksista. Kyse oli kuitenkin pitkälti valkoisten naisten oikeuksista. Sillä vaikka suffragetit taitselivatkin ansiokkaasti naisten äänioikeuden puolesta, ei heitä kiinnostanut muu kuin itsensä kaltaisiin, valkoisiin naisiin kohdistuva vääryys. Suffragettien toiminnasta on luettavissa jopa rasistisia piirteitä. 2010-luvulla sen sijaan väännetään Suomessa edelleen siitä, voiko feministisessä järjestössä olla jäsenenä ei-naisia. Tässäkin keskustelussa tuntuu unohtuvan, että syrjinnän näkeminen ainoastaan sukupuoliperustaisena antaa vain kapean käsityksen siitä, millaista sortoa esimerkiksi rodullistetut transihmiset kokevat.

 

En itsekään ole täydellinen feministi. Viime kuussa jaoin sitaatin Yhdysvaltain ex-ulkoministeri Madeleine Albrightilta. Itse sanoma oli mielestäni hyvä: Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät tue toisiaan. Instagramissa minulle kuitenkin huomautettiin, että itse asiassa Albrightia voi pitää yhtenä syyllisenä satoihin tuhansiin kuolemiin esimerkiksi Irakissa, Ruandassa ja Jugoslaviassa. Tästä näkökulmasta sitaatti helvetistä ja naisista näyttäytyy jokseenkin irvokkaana. Ja kaltaiseni valkoisen, hyväosaisen naisen jakamana myös ignorantilta (kutsutaan myös ‘valkoiseksi feminismiksi’, josta kirjoitan lisää myöhemmin).

 

Intersektionaalinen feminismi on mahdollistanut sen, että ymmärrän ja opin sorron ja syrjinnän syistä ja rakenteista koko ajan enemmän. En ole unohtanut naisia, mutta olen oivaltanut, että naiset eivät ole yhtenäinen kategoria. Nähdäkseni se ei ole naisten unohtamista, vaan kaikkien naisten mukaan ottamista.

 

Seuraa Bluestockingia somessa: Facebook, Instagram & Twitter!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bluestocking

Seuraavat sitaatit ovat Jörn Donnerin Kuukausiliitteen haastattelusta:

 

“Päätin aikoinaan katkaista yhteydet kahteen ensimmäiseen poikaani, jotka syntyivät 21-vuotiaana solmimastani avioliitosta. Entinen vaimoni oli hyvin hankala, eivätkä mitkään tapaamisajat sopineet hänelle.”

 

“En halunnut olla tekemisissä myöskään kahden muun lapseni kanssa, sillä he olivat vahinkoja.”

 

“Tyttärestä tuli alkoholisti. Vähän aikaa sitten hän kuoli omaa syytään. Se oli valitettava tapaus, mutta en käynyt edes hautajaisissa.”

 

Jörn Donner on 84-vuotias mies. Entinen kansanedustaja, Euroopan parlamentin jäsen, diplomaatti, elokuvaohjaaja ja kirjailija. Hehkutettu Suomi-nero, jonka monipuolisuutta ja näkemystä arvostetaan laajalti. Jörn Donner on myös isä, jolla on kuusi lasta. Kuudesta lapsesta hän on ollut isänä kahdelle. Ja juuri siitä hän viikonloppuna puhui Kuukausiliitteessä muun muassa ylläolevin ottein.

 

Minun kuplaani Donnerin sanomiset ovat kauhistuttaneet. Kuplani ulkopuolelta löytyy kuitenkin myös toisenlaisia ääniä. Donneria on kuvailtu muun muassa provokatiiviseksi, avoimeksi ja rehelliseksi. Tyyliin, että näin puhuu mies, jota ei kiinnosta, mitä muut hänestä ajattelevat. Taiteilija, jonka nerouden varjopuolta täytyy myös vähän ymmärtää. En myöskään usko, että jutulla tulee olemaan merkittävää vaikutusta Donnerin uusimman teoksen myynnin kannalta. Koska eihän yksityiselämä nimittäin liity taiteilijapersoonaan mitenkään ja neroudella on hintansa nääs ja pojat on poikia.

 

Mietin lisäksi, että mitä jos Jörn Donner olisikin Jaana Donner. Nainen, joka olisi synnyttänyt kuusi lasta, keltäytynyt olemasta vanhempana neljälle, syyttänyt ex-puolisoitaan omasta saamattomuudestaan ja aikuista tytärtään tämän kuolemasta. Ja jättänyt menemästä tyttärensä hautajaisiin ja kertonut siitä Hesarissa. Rohkenen väittää, että Jaanaa kutsuttaisiin pelkästään sysipaskaksi mutsiksi, eikä kukaan muistuttaisi, että lisäksi Jaana on kyllä myöskin nero eivätkä yksityiselämän koukerot Jaanan nerouteen mitenkään vaikuta. Näin muun muassa siksi, että: 1. Neromyytti on vahvasti maskuliininen; 2. Vanhemmuuteen sitoutuminen tarkoittaa naisille ja miehille edelleen, vuonna 2018, eri asioita.

 

Kansanedustaja Emma Kari kirjoittaa Facebookissa näin: “Yksikään naispoliitikko ei voisi koskaan antaa tällaista haastattelua lapsistaan ja selvitä siitä. Toivon, että tällainen isyys jää historian pimeään romukoppaan.”

 

En voisi olla enempää samaa mieltä.

 

Seuraa Bluestockingia somessa: Facebook, Instagram & Twitter!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Bluestocking

“Haluaako omaan tarinaansa liittää sitä, että olen seksuaalisen häirinnän jatkuva kohde. Sitä ei välttämättä halua kertoa itselleen, miksi sen haluaisi kertoa jollekin muulle.”

Mari Mantela, ohjaaja

 

Eilen Yle julkaisi tiedon, jonka mukaan elokuvaohjaaja ja professorina työskennellyt Lauri Törhönen on elokuva-alalla toimiessaan syyllistynyt törkeässä mittakaavassa naisten systemaattiseen seksuaaliseen häirintään. Asiasta keskusteltiin eilen A-studiossa. Vihdoin. Aiheestahan ei ennen lokakuussa alkanutta MeToo-kampanjaa olla juurikaan puhuttu.

 

Seksuaalista häirintää on ollut aina. AINA. Siitä huolimatta naisten kokemuksia ei tähän saakka olla kuultu eikä niitä olla kuunneltu. Naisten vaikenemisella on syy. Niille, jotka seksuaalista häirintää, ahdistelua tai väkivaltaa kohtaavat, teema on henkilökohtainen ja kipeä. Näin kertoo esimerkiksi Heli Sirviö, jonka opiskelijakaveri teatterikorkeakoulusta opiskeluaikana raiskasi.

 

“Nää on häveliäitä asioita puhua, ne on kivuliaita ja ne on rumia asioita, ja niistä ei voi näteillä sanoilla puhua. Ei tää oo mitenkään eheyttävää, tää on ihan persettä että tästä joutuu puhumaan.”

Heli Sirviö, näyttelijä-tuottaja

 

Myös rakenteet, joita voi kutsua esimerkiksi patriarkaatiksi, ovat osaltaan tehneet sen, että puhuminen on jokseenkin mahdotonta. Seksuaalisen häirinnän laajuus kertookin jotain hyvin paljastavaa yhteiskunnastamme. Elokuva-alalla naiset ovat toistuvasti joutuneet töihinottotilanteessa pelkäämään tulevansa kohdelluksi epäasiallisesti sukupuolensa vuoksi. Lisäksi Harvey Weinsteinit ja Lauri Törhöset ovat vuosikymmeniä saaneet toikkaroida menemään. Heidän toiminnastaan ovat tienneet monet eikä kukaan ole tehnyt mitään. Mutta nyt riittää.

 

“Tää on kaikkien meidän yhteinen asia johon meidän kaikkien pitäis puuttua.”

Pamela Tola, näyttelijä

 

MeToo on rikkonut hiljaisuuden ja tuonut aiheen näkyväksi. Valta on tähän saakka suojellut niitä ahdistelijoita, jotka ovat korkean positionsa vuoksi saaneet rellestää vapaasti. Mutta myös ääni on valtaa. Ja Me Toon ääni on ihan helvetin kova.

 

Koska meitä on ihan helvetin paljon.

 

(Sitaatit A-studion ohjelmasta.)

 

Seuraa Bluestockingia somessa: Facebook, Instagram, Twitter!

 

Share
Ladataan...

Pages