Ladataan...

Ah, Suomen suvi. Harmaana massana kaupungin yli pyyhkinyt saderintama oli pysytellyt hetken hiljaa, joten uskaltauduin pakkaamaan pulloja reppuun ja suuntaamaan Fellmaninpuiston olutkeitaalle – vain saadakseni kahta kauheamman saderyöpyn niskaani. Kirmasin entisten Fellmanin peltojen läpi kuuroja karkuun kuin juhannustaikojen riivaamaa vanha piika ja löysinkin sopivan sopen massiivisen puun alta. Sade rummutti lehdistöä, puisto oli täysin tyhjä ja oluen kiihkeät tuoksut alkoivat tulvia nenääni. Romanttista jopa, joten ehkä näin oli tarkoitettu.

Todella tuhti, imperiaalisiin mittoihin kurottava suklaakahvisen paksu tökötti. Suklaata ja kahvia löytyi myös mausta, pehmeä kosketus ja tiukka tukistus. ”Artesaanikahvilassa” näistä mauista saisi maksaa maltaita. Tai sitten ne maltaat kannattaisi käyttää Laktolakun kaltaisiin mallasjuomiin. Saisi nimittäin moni vahvempikin (tässä n. 8%) olut ottaa mallia, kuinka näitä runkoja rakennetaan.

Sitten iskee lakritsi, se iskee samaan aikaan lakrisalmaisen suolaisuuden sekä markkinoilta ostetun uunituoreen ja juuri sopivan makean lakun keinoin. Keittoon käytetty Kouvolan lakritsi dominoi loppumakua, mutta jättää silti taustalla vahvana väijyvälle Stoutille/Porterille (?) tarpeeksi tilaa hengittää, ettei homma lirvahda silkaksi karkiksi – kuten esimerkiksi sinänsä mainiot Laitilan sekä VASPin yksilöt taannoin tekivät. Laktolaku on siis juuri niin balanssissa kuin vain tuollainen olut voi olla. Laktoosia en tosin juuri löytänyt, ehkä kevyt makeus ja pehmeä suutuntuma olivat sen peruja? Mahakaan ei reagoinut, eli kaikin puolin onnistunut keitos. Tai siis ihan helvetin hyvä keitos.

Ei kertakäyttölasi olutta pahenna, jos ei olut lasia

Kouvostoliiton kotipanimossa tehtaillusta Laktolakusta on muuten tulossa lähiaikoina kaupallinen versio. Sen panee… Äh, en tiedä saanko sitä kertoa, joten joudun olemaan blog tease. Odotan kuitenkin peräsuoli pitkällä, että kaupallinen versio pääsisi edes lähelle tuota protoversion hekumaa. Teidänkin kannattaisi odottaa!

 

Share

Ladataan...

…Ja siiderimatka jatkuu yhä syvemmälle omenapuiden juuristoon, nyt vielä astetta mielenkiintoisemman juoman johdattelemana. Ensimmäisen osan löydät tuolta: http://www.lily.fi/blogit/bonthoo-bonthoo/cider-sense-tingling-panimoinen-lemmes-hameen-hitain

Panimoinen & Lemmes Tärviö 2016 | 5,3%

Seuralaisen kommentit tuoreeltaan:

Ikenet vetäytyy ja kieli kuivaa. Maussa en huomaa isoa eroa edeltäjään, paisti tietysti toi kuivuus. Ei tää mitään Upcideria ole, heh.

Ei ole Upcideria ei. Tärviö on nimensä mukaisesti koottu kasaan tärviölle menevistä omenoista, eli Panimoinen & Lemmes -kaksikko on rymynnyt unohdettujen mummonmökkien sekä villiintyneiden puutarhojen pihapiireissä ja valjastanut kitukasvuisen omenasatonsa palvelemaan rutikuivien siiderien ystäviä. Ja onnistunut siinä täydellisesti. En tiedä onko tämäkin tehty Hämeen Hitaimman tavoin Lepaan viinitilalla (on tehty, toim. huom.) vai onko juomatalo saanut jo oman tuotantolaitoksensa pystyyn, mutta sen tiedän, että Tärviö osuu omaan siiderihampaaseeni kuin omenaporalla tehty juurihoito. Kuiva, kuivempi, kuivin.

Tuoksu on yllättäen edeltäjäänsä makeampi, maakellarissa tovin maannut omenahillo tulee mieleen. Maku palauttaa sitten takaisin tähän happamaan maailmaan: poskissa kipristelee, ikenissä nipistelee ja nielu kaipaa kosket... kosteutta. Kuivuus on toisaalta freesin hedelmäistä (omenan lisäksi suu löytää ainakin sitruunaa sekä vaaleita happamia marjoja) toisaalta taas kauniisti ikääntynyttä omenapuuta, niin kovin hyvää puuta. Hapanta, kuivaa, kirpeää… Makeampien siiderien ystäville Tärviö on varmasti melko brutaali kokemus, mutta kuivien vetäjät saavat varmasti tyydytyksensä.

Oooh baby I like it raw / Yeah baby I like it rawww - Ol’ Dirty Bastard

Bonuskierros: Juoman nimi on viettelevästi Succubus, kirsikoista kasaan keitelty sima. 12% ja raaka-aineina kylmäpuristettua kirsikkamehua (40%), reilusti hunajaa (20%) sekä vettä ja hiivaa. Jännittää.

Makeahko tuoksu, sellainen käppäinen limu-Lambic tulee ensimmäisenä mieleen. Tiedättehän, makeaa, jopa esanssimaista kirsikkaa. Maku yllättää kuitenkin kuivuudellaan, ei siiderimäisen kuivaa, mutta huomattava ero kuitenkin tuoksun luomiin mielikuviin. Villihiivaista kotiviiniä, joka on tehty kirsikoista, omenoista, rakkaus rinnassain. Ei helvetti, nyt soi sitten Kotiviini loppupäivän päässä. Onko se hyvä vai paha asia, se jääköön mysteeriksi, kuten Succubusin makukin.

 

Share

Pages