Birger

Hml-trilogian katkeran lopun näyttämönä toimi kaupungin se yksi ja ainoa olutravintola, Birger. Ilmeisesti pari vuotta sitten Hämeenlinnan keskustassa toimi hetkellisesti myös Torin Panimo, mikä ei kuitenkaan ollut nimestään huolimatta panimoravintola, eikä olutvalikoimakaan ollut peruspubia kummoisempi. Birger on kuitenkin kostuttanut kantahämäläisten sykkiviä olutkurkkuja jo yli kaksikymmentä vuotta, enkä yhtään ihmettele, sillä viihtyisän oloinen kippola on kyseessä.

Olen jokunen vuosi takaperin käynyt pubissa muutamalla oluella ja silloin mieleen jäi viihtyisä ympäristö sekä kalliit hinnat. Miljöö oli vieläkin kodikas, mutta mitenkään erityisen koviin hintoihin en nyt törmännyt. Ehkä valintani osuivat aikoinaan niihin baarin ”ylähyllyn” juomiin. 

Birger koostuu kahdesta erillisestä tilasta. Pääsali näyttäytyy miellyttävän tummana, jota loossimaisiin pöytäryhmiin asetellut kynttilät valaisevat määrätietoisen herkästi. Olutromantiikkaa ilmassa, olihan kuitenkin ystävänpäivä. Toinen puoli vaikuttaa enemmän tapahtumia (tasting, koulutus yms.) varten räätälöidyltä tilalta screeneineen sekä fläppitauluineen. Hieman ehkä sekava huone, mutta lähempänä ovea sijainnut ikkunapöytä palveli kuitenkin hyvin seuruettamme.

Ulkoa katsottuna Birger antaa itsestään romuluisen vaikutelman ja esimerkiksi askelman puuttuminen kynnyksen alta on varmasti aiheuttanut useita havereita pitkän illan jälkitohinoissa. Mutta, moni kakku päältä kaunis ja niin edelleen. 

Juomapuolella mentiin suht perinteisellä, klassisen kliseisellä pullolistalla. Belgejä, sakemanneja, BrewDogia, jokunen Mikkeller… Jokaiselle jotain. Hanoissa tällä haavaa Plevnan dominointia, olisiko ollut neljää eri olutta Koskipanimolta tarjolla. Lisäksi muutama perusnimike sekä Thornbridgen yllättävänkin kovassa iskussa ollut Huck. Olen viime kesänä tuota miedohkoa (7,4%) tupla-IPAa lasillisen juonut, enkä silloin niin välittänyt. Nyt kuitenkin maistui, rento ja raikas sitruspommi. Taattua Thornbridge-laatua.

Kun maistamattomia ei kaapista löytynyt, niin päädyin Põhjala Cellar Series - Porridge Bulletiin. 12€ tuntui hyvältä kaupalta tuon tasoisen oluen kohdalla. Põhjala muutenkin hyvin edustettuna: parit ipat, muutaman ööt sekä jokunen Cellar Series -sarjalainen. Eestin iskuryhmä valtaa Suomea pala kerrallaan, enkä pane vastaan.

Porridge Bullet oli hyvää, todella hyvää, ihan hemmetin hyvää. Se on kuitenkin arvosteltu hetki sitten blogissa, joten tyydyn toteamaan, että portviinimäisyys oli aiempaa enemmän pinnassa. Niin, sanoinko jo, että olut oli todella hyvää.

Olimme niin myöhään liikenteessä, että pubia oltiin sulkemassa jo reilun puolen tunnin päästä. Pidempääkin olisimme viihtyneet, mutta Hämeenlinnan kituva yöelämä ei varmastikaan houkuttele pitämään kioskia auki pidempään – ainakaan noin tiistaisin

Pöytään kannettiin kuitenkin vielä yksi olut, Plevnan Red Rocks. Todella tumma APA, 6% ja hämmentävän yrttinen tuoksu. Yrttiä eksyi suuhunkin, kunnon puntillinen. En tiedä oliko moinen tarkoitettua, eikä esim. Ratebeer-arvioissa yrttejä mainita, mutta niitä nyt oli lasi pullollaan. Yllättävän hyvin se kuitenkin istui karamellimaltaisen sekä jenkkihedelmäisen aromihumaloinnin kaveriksi. Katkeron puraisu jäi kevyeksi, mutta kuusenneulasista ja sitruunasta koostunut jälkimaku oli kuitenkin oikein mallikas. Mielenkiintoinen lopetus illalle, ja toki tälle kolmiosaiselle juttusarjalle.   

Share

Kommentoi