Brooklynin kylmä ja vetinen kesä

En ole kesäisen kuumuuden ylin ystävä, mutta jo hieman viileämmäksi kääntyneen iltalenkin jälkeen sielu ja ruumis kaipasivat virkistystä kesäisestä juomasta. Iloinen kulkija oli sopivasti kotimatkan varrella ja sopivasti myös uutta olutta hanassa, joten kyllä kiitos.

Brooklyn Summer Ale on 4,5% Golden Ale, vaikka voisinkin vannoa, että pubin itse tuhertelemassa hanalätkässä seisoi viitosella alkava prosenttimäärä. Noh, todisteita ei nyt ole, joten jatketaan.

Odotin tietysti Brooklynin ollessa kyseessä jenkkivetoista raikasta hedelmäisyyttä, mutta jo tuoksu kumarsi syvään brittiläiseen perimään: teetä ja keksejä hedelmämarmeladilla. Nopea Ratebeer-vilkaisu vahvisti sitten epäilykseni, sillä kyseessä todella on moderni näkemys perienglantilaisesta Light Dinner Ale -"alatyylistä", jonka kultavuodet sijoittuvat 1800-luvulle. Pettymys. Pettymys oli myös maku, sillä marmeladi venyi ja paukkui suussa muuttaen muotoaan milloin teollisen makuiseksi sitruunamehuksi, milloin taas vettyneeksi kaurakeksiksi. Yksinkertaisesti tympeän pahvista paskaa. Kesä peruttu, ainakin jos Brooklynilta kysyy.

Share

Kommentoi