Bryggeri Helsinki IPA (5,5%)

Nopea tapaaminen Murtsikassa, jossa mystiset piilopullot vaihtoivat omistajaa. Kouvostoliiton kotipanimo oli keitellyt taas uusia herkkuja (?), joten pitihän niistä minunkin saada testiversiot. Kiveriön mäkisiltä mannuilta laskeutuminen keskustan kisaloskan keskelle vaatii kuitenkin veronsa, joten annetaan putelien levähtää hetken verran ja palataan myöhemmin asiaan.

Edellispäivän kotioluttuomaroinnit, palaverit sekä radiolähetykset painoivat vartaloni jo valmiiksi raihnaisissa sopukoissa. Olin vajoamassa syvälle syntieni synkkiin suudelmiin, joten kaipasin auttavaa kättä, vapahtajan kosketusta. Olutkurkkuni sykähteli siihen malliin, että jos ei kohta valuisi nestettä kehoon, niin muuttuisin suolapatsaaksi. ”Olisiko Bryggeri Helsingin IPAsta pelastajaksi”, mietin tiskillä ääneen, ja sellainen lasiini kaadettiinkin. Sohvannurkassa sitten vajosin...

Alitajunnassani tiesin, että olut ei tulisi olemaan se raikas hedelmäpommi, jota kuivuuden kourissa kamppaileva nieluni janosi – jo sen tumman puhuva väri piirteli verisellä pensselillään pirullisen tulevaisuuteni seinälle. Krapulan raiskaama sydän toivoa täynnä tartuin kuitenkin karppiin ja kiipesin surman puuhun toivoen maailmanrauhaa kaikille, vain tullakseni itseni puukottamaksi heti eteiskammiossa. Värinää... Nenäni onteloissa makean maltaiset ja havuisen humalaiset huudot kuiskailivat korvaani niitä asioita, joita en olisi halunnut juuri sillä hetkellä kuulla: Helsingin vampyyrit tulevat leijumaan sumun suussa kohti Britteinsaaria maata, ja Irlantia, koskematta. Olisiko samalta laukaisualustalta ponnistaneen Noidan luudalla ollut vielä tilaa belgialaistuneelle jänikselle? Sitä en saa koskaan tietää.   

Puunrunkoa, paksua ja niin hyvää puuta. IT'S LOG! Maltaalla maalattu runsas figuuri, jonka onkaloista tihkunut karamelli syövytti iltapäiväteellä mäntylattialle varisseet keksinmurut. Sisäkkö oli onneksi pedannut humalapedin raskain mielin, katkeruus söi, löi miestä. Päivien viemät katkeroituneet aromit olivatkin paljon veljensä vartijoina, sillä nyt oli aika herätä. Nousin, otin tuoppini ja kävelin. ”Havuja, perkele!”, niitä eivät tropiikin gigolot osaisi suomineidolle tarjoilla niin kuin Mietaa sen tarkoitti, joten luulin jo selvinneeni mittelöstä moraalisena häviäjänä. Vieressä räjähdellyt Supernova vietteli kuitenkin yksinään saapuneen kaksikon vielä yhteen kuuman kosteaan tangoon. Loppu tulee, mutta minä määrään päivän.    

 

Share

Kommentoi