Can you festival? (HBF 2016)

Punavuoren hanavaltauksesta nopealla siirtymällä kohti Ruoholahtea. Kaapelitehtaalla perinteikäs Helsinki Beer Festival juuri alkanut, joten sinnepä se miehen mieli halaji. Vuosirenkaita kertynyt tälle Suomen iäkkäimmälle olutfestille jo kunnioitettavat kahdeksantoista ja tokkopa tuo näinä oluttrendin huippuvuosina ihan heti on kuolemassakaan. Tänä vuonna pääteemana oli Reinheitsgebot 500v. ja sitä myöten myös saksalaiset oluet. Omaan lasiin eksyi tosin kaikkea muuta kuin puhtausoppien mukaista tai edes saksalaista olutta. En myöskään syönyt bratwurstia (jo pelkkä ruokakojujen käry onnistui pitämään ruokahalun poissa) tahi tanssahdellut humpan tahdissa. Hyvä teema siis.

Kuva pömpelistä ihan muuten vaan

Yllättävän pitkä jono lipunmyynnissä jo kuuden pintaan. Pressipassin sain kuitenkin jonottamatta ja narikkamuodollisuudetkin hoituivat näpsäkästi. Lasipisteellä koitti kuitenkin illan ensimmäinen pettymys, sillä vaikka astioita olikin muutama vaihtoehto, niin jokainen niistä oli täysin väärä tapahtuman luonteeseen nähden. Ikävä juoda muutaman desin annoksia puoli litraa vetävästä vaasista. Maljakkomaista vehnäolutlasia yrittivät ensimmäisenä tarjota, mutta päädyin lopulta perus pinttiin. Elihän tuon kanssa, mutta ehkä ensi vuonna pitää olla douchebag ja ottaa oma muki mukaan. Pantti muuten melko kova, 4€, josta kaksi sai takaisin lasia palautettaessa. Lasiongelmia tuli muuten eteen myöhemminkin, kun pesupisteen rakkineet roiskauttelivat vettä minne nyt milloinkin. Ja ihan oikeasti, niitä laitteita voisi olla muutama enemmän, sillä jonot olivat välillä pitkiä.

Sisäänpääsyn, narikan ja lasipisteen jälkeen ihmisten piti kaivaa kuvetta neljännenkin kerran, sillä polettipisteellä oli vielä jonotettava ennen kuin vihdoin sai olutta lasiin. Polettipiste ei onneksi enää maksanut extraa, mutta ehkä nuo ensi vuonna veloittavat siitäkin. Sitten sitä hemmetin juomaa. Katse etsiytyi ensin kohti Bryggeri Helsingin tiskiä, joka oli tod.näk. vuoden olutravintola-tittelin ansiosta paraatipaikalla, heti sisäänkäynnin tuntumassa. Jonoa oli kuitenkin Bryggerin pömpelillä niin paljon, että suuntasin tavoistani poiketen kotikaupungin ”ylpeyden” pakeille. Syy Teerenpeli-visiittiin oli tietysti panimon kolmas Erikoinen, joka oli jo paperilla hyvinkin epäteerenpelimäinen olut. Ja epäteerenpelimäinen oli makukin. Todella hyvällä tavalla. Alkuvuoden pienpanimosetistä tuttu Julmajuho, mainio tuote perusversiokin, oli saanut viimeisen voitelunsa oman tislaamon viskitynnyrissä ja vahvistunut useammallakin prosentilla, sillä volyymia oli Teerenpeli-mittarilla muhkeat 10%. Olutta oli tarjolla vain pullossa, mutta onneksi baarimikolla oli selvästi hyvä päivä, sillä sain maistiaisen pullosta ja vieläpä ilmaiseksi. Kai tästä blogin raaputtamisesta jotain hyötyäkin siis on. Hyväähän tuo oli, taustalla mainio kahvinen savustout, joka oli kerännyt itseensä jopa Islay-henkistä makumaailmaa. Savu(kinkku) ja viski, mainio kombo. Panimon ehdotonta kärkikamaa.

Mustaa kultaa

Samalla teemalla jatkettiin, nyt vielä isompaa tynnyriolutta. Viime vuoden kenties puhutuin olut Suomessa oli Founders KBS ja nyt sitä sai hanasta. Mahtavaa. Pullosta jo todella hyvä tuote, mutta kyllähän tämä tuore hanaversio vei homman vielä askeleen pidemmälle. Pehmeä, pyöreä, runsas, hedelmäinen, suklainen, hieman savuinen ja todella paahteisen kahvinen sekä vienosti bourbonmainen. Hands down, illan paras olut jo tässä vaiheessa. Illan kallein myös, sillä hinta oli 6€/0,2l, mutta sen maksoi mieluusti. Alkoonkin on tulossa pieni erä kevään aikana, joten eiköhän sitä tule pari putelia haettua, vaikka edellistä erääkin on vielä pari pulloa varastossa.

Omnipollon aiemmin päivällä nautittu mustikka-Bianca oli maistuva esitys, joten samaa henkeä lähdettiin hakemaan nyt Tanskasta. Jos ruotsalaispanimo on yksi parhaista tekijöistä tällä hetkellä, niin kovin kauas ei jää To Ølikään. ”Myös mustalaiset ovat arjalaisia”. Mr Blue ilmeisesti osa olutsarjaa, joka ammentaa inspiraationsa Reservoir Dogs-elokuvasta. Tämä Mister siis hapanolutta, 7,5%, jossa mausteena mustikkaa. Ja sitähän löytyy. Jo valloittavan kaunis ulkonäkö kertoo, että missä mennään. Maussa happaman mustikan lisäksi vahvaa kirsikkaa. Ja vadelmaa. Ja puolukkaa. Ja karpaloa. Ja…Ymmärsitte varmasti yskän. Olisipa mummo, joka tehtailisi tällaisia mehuja. Kova kolmen kimara kyllä heti kärkeen.

Karhu ei voi hyvin

Sitten korruptiomaistiaisia. Nøgne Ø Aquavit Saison oli mukavan hapan ja tallimaisen hiivainen. 8% maistui tosin liikaa läpi. Suomenlinnan uusi Feasty Blonde DIPA oli tuhdin hedelmäinen, mutta tunkkainen ja ohuehko. Tässäkin maistuu prosentit liikaa (7,5%). Paljon odotettu Bryggeri Helsingin rommitynnyröity Sofia maistui myös viinaisalta. Pohjana toimiva maanmainio Imperial Stout oli täysin rommin takana piilossa. Kova pettymys. Samaisen panimon Wee Heavy kelpasi jo hieman paremmin, mutta mallas olisi saanut ottaa dominoivempaa roolia marjaisuuden kustannuksella. Sorin TRIPA (Ménage á Trois) ja IIPA (Delirious) molemmat toimivia, tuhdin hedelmäisiä, makeita ja muikeasti humaloituja. Hyvää tekemistä.

WC ei ole anniskelualuetta

Illan tyylikkäimmästä tiskistä vastasi Hiisi tummanpuhuvalla ja yksinkertaistetulla ilmeellään. Jyväskyläläispanimo vastasi myös yhdestä illan kovimmista oluista, sillä Pecko Brett IPA oli todella suun mukainen sour. Melko tuoreella Pekko-lajikkeella humaloitu, mutta eipä sen ominaispiirteet taida tuollaisessa sour-konstekstissa päästä parhaimmalla mahdollisella tavalla esille. Hapan hedelmäsalaatti lukee oluen kohdalla muistinpanoissa ja sitä se juuri oli. Bretta oli päästetty temmeltämään ja jälki sen mukaista. Hyvä Hiisi ja hyvä, että tätä saadaan Alkoon kevään aikana. Hyvää Hiisiltä oli myös Tatun mukaan hieman ekstemporee-pohjalta festeille väännetty Black Bretty Black IPA. Ei mitään maailmoja mullistavaa, mutta tasapainoinen ja helposti juotava BIPA, josta löytyi humalaa ja paahdetta, eli juuri sitä mitä pitääkin löytyä. Bruxellensis-hiivan luvattuja sävyjä en kyllä löytänyt.

Messuosasto, minkä asuu joku Hiisi

Radbrewn jo tutuksi tullut post-apokalyptinen teema herätti sen verran mielenkiintoa, että pakkohan se oli kaarinalaispanimon Together in the Dark käydä noutamassa. 10%:nen Imperial Stout kuulostaa aina hyvältä ja koska Radbrew ihan kelpo panimoksi osoittautunut, niin odotuksia oli. Ikävä vaan, että eihän tuo toiminut edes vähää alusta. Jos hinta ei ollut paha (3€ pieni annos, hinnat heittelivät muutenkin aivan liikaa ja esim. Saimaan skippasin kokonaan tuon takia), niin maku oli. Hapanta, etikkaista, marjalikööriä ja laihaa kahvia. Ei tainnut olla täydessä iskussa tai sitten Radbrew näkee tuon kuningastyylilajin hieman eri vinkkelistä kuin minä.

Pikkulinnun tiskiltä ilmestyi pöytään kaksi nøgneläistä. Ensin Koji Imperial Saison. Turboahdettu (14%) ”sakesaison” sai kunnian olla illan paskin olut. Kammottavaa liuotinta, liian sakeaa, heh. Mä sanon hyi. Tigris Obscura oli huomattava petraus. Hapanta ja raikasta, funkya hedelmää, maistuvaksi Saisoniksi tuota tituleerasin, vaikka American Strong Aleksi se oli listoihin merkitty. Ja sinä se näyttäisi löytyvän myös Ratebeeristä. Tyylilajien rakenne on muuttunut?

WC ei ole anniskelualuetta, pt. II

Festivaalien ehkä odotetuin olut oli Lapin Voiman Kullervo, sillä en ole aiemmin kyseisen panimon tuotteisiin törmännyt ja sahtihan kiinnostaa aina. Tai siis perinneolueksihan panimo tuota kutsuu. Vain yksi olut tarjolla, mutta sehän riittää, jos tuote on kunnossa. Ja kunnossahan se. Sahtimainen perinneolut maistui kypsältä banaanilta, kanelipullalta ja happaman hiivaiselta. Hyvin öljymäinen olemus. Ainoa juoma, jota ostin myös toisen.

Fat Lizard väläytellyt jo aiemmin osaamistaan, mutta nyt nuo piilevät kyvyt on saatu valjastettua ja tuloksena todella maistuva IIPA. Sweet Mary 390 tuo mieleen Omnipollon Nebun ja se on minun suustani todella kova kehu. Ananasta, sitrusta, mangoa, papaijaa… Hitto. Hitunen ehkä vielä raikkautta palettiin, mutta hiusten halkomiseksihan tuo jo menee. Onnea Espoo. Risuja pitää tosin jakaa harhaanjohtavasta markkinoinnista; luulin saavani ilmaisen Fat Lizard-tatuoinnin, niin jalkaani lätkäistiinkin oikea leima, eikä ”leima”. Tulen vielä vaatimaan sitä luvattua kuvaa panimon väeltä, heh.

Fat Lizardin pönttöö ja bönthöö

Uutta panimoahan puskee tällä hetkellä kuin sieniä nistin taskusta. Melko tuore tapaus tämä olarilainenkin on ja tuotteensa itselleni tuntemattomia. Jos äskeinen espoolainen osui keskelle keksintöä, niin Olarin Panimo tekee asiat hieman keskinkertaisemmin. Saison (Area 21 Saison), DIPA (Not for Jokien) ja IPA (Area 21 IPA) kaikki onnistuneita, mutta parhaimmillaankin vain ihan ok kasi miikkoja.

Vielä jaksaa painaa, naapureiden laseilla välillä. Saisonia kollaboraationa. Koskipanimo, Mallaskoski ja Beer Hunters lyöneet hynttyynsä yhteen ja synnyttäneet Mount Evans-nimellä kulkevan saisonin. Harmittavan tylsää jälkeä vain. Tunkkainen ja väärällä tavalla happamahko. Vadelmia ei juuri löytynyt, vehnäisyyttä sitäkin enemmän. Stallhagenin Saison taas yllättävänkin kelpo. Keväisen raikas ja pirskahteleva, hapan ja makea. Myös panimon Raspberry Stout suullisen perusteella ihan muikea tuotos, tosin liian kevyt ja vetinen. Vadelmaa ja suklaata ei tarvinnut kuitenkaan etsimällä etsiä. Keväinen oli myös Kyrön tuore karpalo-rosmariini-lonkero, tai Long Kyrö, joka on mainion Napue-ginin pohjalle väännetty juomasekoitus. Vaikka en lonkeroa koskaan ostakaan, niin tätä kyllä voisin testata ihan täyden pullollisen sitten kun Alkoon tulee tarjolle.

"Rauhoittava" spottivalo

Makun tiskiltä seuraava ostos. Tuusulalaispanimon jälki ollut tähän mennessä laadukasta, mutta huipputuotteet ovat vielä antaneet odotuttaa itseään. Nyt osuu kuitenkin jo lähelle. Me So Hoppy on hieman samankaltainen kuin aiempi Fat Lizardin IIPA, tämä ehkä vaan kuivempi. Ja hitusen tunkkaisempi. Toivottavasti tyrkyttävät Alkoon, sillä revanssin ottaisin mieluusti. Tuo nimihän päätettiin muuten yleisökilpailulla. Oma ehdotus oli Double Penetration, eli aihepiiri hyvinkin samoilla jäljillä.

Alkoi pitkä päivä ja lyhyet tuopit verottamaan miehen kuntoa, mutta vielä oli olutta juotavana. Nopea testi Mallaskosken Black Imperial Ryesta. Rukiinen tunnelma kyllä. Hieman epätasapainossa, ja karkeahko, mutta joihan tuon mieluusti, eikä reilut 11% tuntunut kummoisestikaan. Illan jälkiliukkaat haettiin Humaloven pömpeliltä. Too Hoppy Aint´t Enough makean viinainen IIPA-sotku, korkillinen riitti. Perkeleessä tuima tujaus chiliä, mutta ihan onnistuneesti saatu integroitua tuo mausteisuus kahvien ja suklaiden sekaan. Kelpo Imperial Stout. Kiva takapotku vielä chilistä, joka piristi mieltä. Ei kuitenkaan herätellyt niin paljoa, että olisin dösään ehtinyt. Sinne meni se lippu, mutta rahaahan se vaan on ja Kalliosta löytyi kivasti majapaikka, eli loppu hyvin kaikki hyvin. Kiitos ja anteeksi kaikille osallisille sekä myötämielisille voimille. 

Vielä on yötä jäljellä

Share

Kommentoi