Ei bönthömpi päivä Helsingissä

Kun Fiskarsin ja Vääksyn tumu… tomut oli vain vaivoin saatu karistettua elimistöstä, oli aika taas hypätä kulkupeliin ja suunnata kohti seuraavaa kohdetta. Tällä kertaa tie vei Helsinkiin, jossa odotti MoonTV ja Ei bönthömpää -ohjelman kuvaukset.

Niin, Ei bönthömpää. Jotkut ovat ensimmäisen jakson perään kyselleet, niin kerrottakoon sen verran, että teknisten ongelmien takia se makaa hyllyllä ainakin toistaiseksi. Nyt kuvattu juhannusjakso saa(nee) siis kunnian aloittaa ohjelmasarjan. Toivottavasti

Saavuimme co-hostini Samulin kera Helsinkiin hieman ennen puoltapäivää, joten aikaa jäi kivasti käydä ryystämässä rohkaisuryypyt ennen kuvauskeikkaa. Kampin Rotterdam oli varma valinta, sillä se aukeaa jo yhdeltätoista. Valikoimassa ei tosin ollut mitään varmaa suorittajaa, joten päädyimme molemmat tukemaan kotimaista pienpanimobisnestä. Tai no, onko Flying Dutchman nyt ihan täysin suomalainen?

Samapa se, varsinkin kun tuote oli maistuva. En haluaisi tuon S-mafian kesäkuun oluen nimeä tähän kirjoittaa, mutta kai se on pakko: The Flying Dutchman Nomad Skinny Dippy Happy Hippy Summer Pils. Noin. Moderni hedelmäsalaattinen Pils, joka ei paljoa perinteitä kunnioittanut. Maistuva juoma, ja herätti annoskateutta, sillä omaan lasiin oli eksynyt Malmgårdin uusin Proto.

Proto #14 on suomalaisilla marjoilla maustettu wit. Lirvahtaa sinne Proto-sarjan synkempään päätyyn. Ei mitenkään erityisen huono, vain yksinkertaisen tylsä. Tuhdihkoa vehnäisyyttä, vaimeaa ja epämääräistä happamuutta marjoista ja jotenkin pistävä lopetus. Jatketaan matkaa.

Seuraava etappi oli Pien, josta oli tarkoitus hakea hieman juomista kuvauksiin. Omistaja Erkki Häme oli estynyt saapumasta paikalle, mutta vuorossa ollut Henri hoiti homman kotiin kunnialla. Ensin sain minulle tiskin alle jätetyn kotiolutpullon haltuun ja sen jälkeen täytimme sixpackimme kesäisillä juomilla. Varsinkin Samulin silmät syttyivät, kun paljastui että saamme itse päättää ostoskorimme sisällön. Tovi siinä sittten kului, kun oikeita, tai vääriä, oluita ladottiin tiskille ja punnittiin eri vaihtoehtoja. Kiitos vaan Pien sponsoroinnista.

Paskasakki löytänyt henkisen kotinsa

Meillä oli vielä ruhtinaallisesti aikaa ennen h-hetkeä, joten päätimme käppäillä keskustasta Kaisaniemen puiston läpi ja siitä rannan kautta kohti MoonTV:n toimistoa Kalliossa. Idea oli hyvä vielä Kaisaniemenrannan kohdalla, jossa korkkasimme yhden ”ylimääräisenä” mukaan tarttuneen Brekerietin Picnic Sour Alen ja pidimme pienen tauon. Suolaiset ja happamat maut toimivat kyllä Suomen suvessa. Loppumatka mäkineen, painavine kasseineen ja hiostavine ilmoineen olikin sitten melkoista via dolorosaa. Seuraavalla kerralla ehdottomasti julkisilla.

Matkajuoma

Matkamaisema

Mutkaisesta matkasta huolimatta olimme sovittuun aikaan perillä. Nopea palaveri ennen kuvauksia ja liikkeelle. Säätiedotukset olivat maalailleet märkää pirua taivaalle, mutta päätimme silti unohtaa elottomat studiotilat ja uhmata ilmastoa kuvaamalla ulkona. Tarkemmin Alppipuiston ”huvimajalla”. Kaunis paikka, ja vaikka sade alkoikin hetkeä myöhemmin rummuttamaan kylmää suihkuaan päällemme, niin katos antoi yllättävän hyvän suojan pahempiakin kuuroja vastaan. Onnistunut valinta siis.

Suht onnistuneet olivat myös kuvaukset, vaikka itse sanon. Maistellaan juhannusviinakset kuitenkin myöhemmin videolla ja hypätään ajassa pari tuntia eteenpäin…

Tässä vaiheessa märkää oli vain olut

…Kylmä, vessahätä, jano, kylmä. Kun kimpsut ja kampsut oli saatu Alppipuistossa pakettiin, niin matka jatkui hyvin rivakalla askeleella kohti ensimmäistä olutravintolaa. Harmi vaan, että kello oli vielä niin vähän, että kaikki kuppilat eivät olleet oviaan saaneet auki. Sivukirjastolle asti oli käveltävä virvokkeiden perässä. Viihtyisä pikku pubi, jossa välillä ihan mielenkiintoistakin tarjontaa. Niin nytkin.

Kumppanin Hopping Brewsters Thora oli melkoinen yllätys. Aina pitänyt akaalaispanimoa jotenkin meh-tason tekijänä, mutta tämä Gruit oli mainio hapanolut. Sokeritonta mummonmehua ja raparperipiirakkaa.

Taas iski annoskateus, sillä omaan lasiin eksynyt Beer Hunters Mufloni Per Brettson oli suoraan sanottuna sairas juoma. Selkäpiitä karmii vielä tätä kirjoittaessakin. Nenään tunkeutui kaasea liuottimen katku, jota maun bensaisuus vain vahvisti. Tuntuu, että hanaan oli vahingossa isketty ämpärillinen teollisuuskemikaaleja, ei bretta-olutta. Juoma rauhoittui hieman ajan kanssa, mutta viskimäinen kuivuus ja lasten altaasta sekaan kauhottu kloori ei paljoa asiaa auttanut. Hyi saatana!

Vaikka olut oli pahaa, niin kroppa oli saanut lämpöä ja vessakin löytyi vierestä, joten virkistynein mielin suuntasimme askeleet kohti seuraavaa pysähdyspaikkaa. Tällä kertaa tosin spåralla, virheistä oppineena. Punavuorihan se on useasti mielessä, kun puhutaan Helsingin olutelämästä ja sieltä mekin itsemme löysimme. Tarkemmin Korkeavuorenkadulta, Ohrana Krouvi Panimon edestä.

Tiskin takana hääräsi tuttu mies, edellisen Lahtikko Radion vieraana piipahtanut Joonas Ylänne. Ehdimme juuri ja juuri tervehtiä ravintolapäällikköä, kun olutta oli jo nenän edessä. Ja sitä kannettiin tupakkatauon aikana myös lisää tiskille, kevyen tasting-setin verran. Käydään nopeasti Ohranan tarjonta läpi.

Ohranan tämän hetken sortimentti

IPA kumarsi alkuperäiseen kotimaahansa Englantiin, tuhdin karamellista ja jännän hiivaista makumaailmaa. Kevyenä dipana voisi mennä. Raikkautta vaatisi. Vehnä oli tumma ja tuhti, kenties jopa Dunkelweizen. Stout setin paras, kuivaa kahvisuutta ja salmiakkilakua. Jos nyt jotain, niin 7,7% voisi potkaista rohkeammin. Saison oli yhtä hyvä kuin radiossa, maistuvalla tavalla perus. APA jäi porukan hännille monella tapaa, siitä ei oikein saanut mitään irti.

Ohrana on selvästi lähtenyt omannäköisellä linjalla liikkeelle: samaan aikaan perinteisiä ja omaperäisiä oluita. Kannattaa ehdottomasti käydä piipahtamassa. Itse ravintolakin oli oikein viihtyisä, sellainen skandinaavisen pelkistetty, mutta kuitenkin kodikas.

Kun nyt kulmilla oltiin, niin vielä yhdet. BrewDog nykyään miltei pakollinen olutkohde Helsingissä, joten muutama sata metriä Viiskulmaan ja ovi auki.

Ylisanoja kerännyt Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout oli hanasta todella smoooooth. Founders Frootwood hämmentävän huono, marjalikööriä ja toffeeta samassa lasissa. Päivän päättäjäiseksi tiskiltä hyvin pikainen lasillinen ennen Onnibussiin suuntaamista. Warpigs Mo’Saic Mo’ Problems oli pakko kokeilla ihan pelkästään nimensä takia, R.I.P. B.I.G. Oli myös ensikosketukseni Warpigs-tuotteisiin, todella maistuva sellainen. Raikas ja hedelmäinen IPA, juuri sellaisena kun sen haluan.

Kotiin? Kyllä kiitos. Kiitos myös Pien, MoonTV sekä tietysti te, jotka jaksoitte kahlata tämän tekstimuurin. 

Share

Kommentoi