Epiphany Desolation Roihuvuori

'Nuff said?

Toisin kuin Sirpa Ojala yllä, niin itse olen ollut vain noin yksitoista vuotta Uskossa. Viime vuoden alkupuoliskolta asti on nyt pidetty keikkataukoa ja muutenkin melko aneeminen etenemistahti ollut yhtyeellä edellisten julkaisujen jälkeen – se pitäisi tosin sludgebändin kohdalla olla enemmän sääntö, kuin poikkeus. Nyt kuitenkin uuden rumpalin myötä pientä aktivoitumista ja pari keikkaakin: loppiaisena Helsingissä ja lauantaina Jyväskylässä. Seuraavassa merkintöjä matkan varrelta. On siellä oluttakin.

Joulupukki ripustettu ompi kuusen oksilla

Matka Lahesta otti sen tunnin verran ja olimme sovittuun aikaan perillä Roihuvuoren Hard Rock Housen pihalla. Harmi vaan, että kukaan muu ei ollut. Onneksi Brooklyn Sorachi Ace (ainoa tarjolla ollut ”makukalja”) maistui jotenkin todella tuoreelta ja todella herkulliselta siinä odotellessa.

Hard Rock House oli hieman ”fiinimpi” itähelsinkiläinen lähiökuppila, jossa saman katon alla yhdistyivät kuset housussa bailaaminen, biljardi, Katy Perry-vetoinen disko sekä meteli, jota musiikiksikin kutsutaan. Viimeisen vuoden aikana keikkoja ollut kuulemma useampi sata ja jokunen punk/hc -tapahtumakin on sekaan mahtunut. Epiphany Desolation kuitenkin ymmärtääkseni ensimmäinen ns. äärimusiikki-iltama.

Roihuvuoren nähtävyyksiä

Crustimössöä ruoaksi, pari juomalippua ja hana-Karhusta euron alennus. Tuohon kun lisää vielä loppumattomalta tuntuvan odottelun ja aikataulujen kusemisen, niin aletaan olla glamoröösin rokkielämän kovassa ytimessä. Olisi aikoinaan pitänyt alkaa louhimaan "Sakara-heviä", niin saisi edes omat kulut kuitattua.

Takahuoneesta olisi kyllä kaikki itsensä hemmotteluun tarvittavat spa-vermeet löytyneet. Lattiassa vilkkuvat värivalot, tribaalein koristeltu poreamme, HIFK-muraali tai joulukoristeiden varastona toiminut sauna eivät kuuluneet kuitenkaan sopimukseen. Hitto vie.

Parin viskikolan ja tunnin jälkeen alkoi tapahtumaan vihdoin myös salin puolella. Pohjamuta oli jäänyt hajonneen autonsa kanssa matkan päälle, mutta muuten ryhmä alkoi olla kasassa ja soundcheckit saatiin möykättyä alta pois. Rumpu- ja laulutsekin kuunteleminen on muuten aina yhtä karmivaa, onneksi meidän ei tarvinnut moisia tällä kertaa tehdä.  

Kiire, kiire, kiire, ei mihinkään - Unkind

Kuten sanottua, aikataulu oli antanut periksi jo reilulla kädellä, mutta onneksi treffikumppanini tulivat hakemaan minut Treffipubiin treffeille. En ole aiemmin käynyt tuossa Herttoniemen helmessä, mutta kuullut paljon hyvää burgereistaan, jotka usean lähteen mukaan ovat kaupungin parhaat. Ja oluttakin piti löytyä.

Paikka oli ihan tukossa, mutta kun kerroimme keikkakiireistämme, niin saimme pöydän – kunhan emme jäisi laskun jälkeen vitkuttelemaan. Olutvalikoimassa oli jotain ihan mielenkiintoisiakin nimikkeitä, mutta päädyin kuitenkin ottamaan talon omaa olutta. Stadin Panimolla, eli vain parin metroaseman päässä, tehty TLB (Treffi Local Brew) oli 5,2%:nen American Pale Ale. Kikkailuvapaa ja puhdas stapalainen, makeahkoa hedelmäisyyttä ja sopivasti purevaa katkeroa. Maistuva, mutta unohdettava.

Itse en tilannut ruokaa, mutta pöydän toiselta puolelta ojennetut maistiaiset Treffin juustohampurilaisesta saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että tuolla pitää joskus käydä kunnon ruokatärskyillä. Keskeltä houkuttelevan pinkkinä hohkannut pihvi ja savusaunassa sekoiteltu majoneesi olivat mehukas makupari.

Paljas saari + Kipu = Paljas kipu

Ensimmäisenä soittavan bändin piti aloitella jo kymmenen maissa, mutta keikka ei ollut edes vielä alkanut, kun palauduimme Roihuvuoreen. Menevää hardcoreahan Hergian kuitenkin tykitteli ilmoille, joten mikäpä siinä olutta särpiessä ja omaa vuoroa odotellessa.

Joskus yhdentoista kieppeillä saimme sitten lavan haltuun. Keikkajuomaksi tuoppiin kaadettu Malmgård Barley Wine maistui erittäin hyvältä, harmittaa jopa vähän, että tuomitsin taannoin tuon uuden erän tylsäksi. Pehmeää nektaria karhealle kurkulle.

Keikka meni kai ihan putkeen. HRH-setti vedettiin yhden (drone-)kappaleen taktiikalla ja ilman rumpuja, sillä lyömäsoittaja oli kiinni toisen bändinsä keikalla Kallion Lepakkomiehessä. Pörinää ja möykkää ei kuitenkaan puuttunut, sillä ensimmäistä kertaa yhtyeen keikkahistoriassa lavalla oli kitara. En vielä tiedä, että jatkammeko kahden basson voimalla möyrimistä vai tuleeko Electric Hobo esiintymään Uskon riveissä tulevaisuudessakin, mutta sen tiedän, että nuo miehen kitarastaan repimät sirinät ja pirinät istuivat kokonaiskuvaan kuin nainen naamalleni: nautinnollisesti tukahduttaen.

Pakolliset sössötykset vielä tupakkapaikalla Roihuvuoren ensimmäisestä drone-keikasta, viimeinen juomalipuke tiskille ja pikku hiljaa kotia kohti. Kiitos Roihuvuori ja huomenna sitten Jypinkylä...

Karhu – Täysin tyhjää olutta

Share

Kommentoi