Helin Ravintola - Hämeen paras?

Lounas, á la carte, olutpubi, iso pihaterassi, karaoke, pizzabuffet, drinkkibaari, yökerho… Kesäkuussa Heinolan keskustaan avautunut Helin Ravintola haluaa vetäjänsä mukaan olla ensi kesään mennessä ”Hämeen paras”, mutta yrittääkö ravintolakompleksi ulottaa lonkeroitaan liian moneen suuntaan? Onko jokaiselle jotain lopulta ei mitään kenellekään?

Kaija vaati rapsutuksia

Kesä tuli ja kesä meni, mutta ruokamatka Heinolaan jäi toteuttamatta. Sain nimittäin jo heinäkuun alussa Helin Ravintolapäälliköltä (sic), Janne Nurmiselta, kutsun tulla tutustumaan Kauppakadun ja Savonkadun kulmassa komeana nousevan puutalon uusittuun sisukseen, mutta näinkin pitkälle syksyyn piti visiittiä venyttää. Onneksi sää antoi kuitenkin parastaan, sillä kohdalle saattoi osua tämän vuoden viimeinen aurinkoinen päivä, joten aloitimme seuralaisen kanssa retkemme kaupungin kuuluisasta lintutarhasta ja suuntasimme sen jälkeen Heliin myöhäiselle lounaalle – tai aikaiselle päivälliselle, kuinka vaan.

Terassikausi alkaa olemaan lopuillaan Heinolassakin

Helin Ravintolan arvorakennus palveli aina viime vuoteen asti Heinolan Heilin kotina, mutta sen jouduttua sulkemaan ovensa vuokrarästien takia, on tila maannut tyhjillään miltei puolitoista vuotta. Onpa talossa tainnut olla ravintolatoimintaa jo viime vuosituhannen puolella, sillä muistelisin siellä käyneeni oluella finninaamaisena lökäpöksynä. Nyt rakennus on asuttanut kuitenkin tuoreet vuokralaiset ja Nurmisen johdolla Helistä on tarkoitus saada uutta nostetta Heinolan kuihtuvaan ravintolaelämään.

Rakennus vai kuvaaja vinossa?

Odotin ravintolan henkivän samaa arvokkuutta kuin ulkokuorensa, mutta hämmästys oli suuri, kun astuimme Helin ovista sisään. Vastassa oli nimittäin sellainen muka-moderni yökerho, joita usein tapaa pienten kaupunkien keskustoissa. Ja kyllä, pienen kaupungin keskustassa nytkin oltiin, mutta pornahtavan punaisena eteemme levittäytynyt diskoteekki ei yksinkertaisesti sopinut kokonaisuuteen.   

”Ollaankohan me oikeassa paikassa”, kuiskasimme toisillemme epäillen, mutta viereisestä loossista nousi tuttu mies ottamaan vieraat vastaan. Juho Kyllönen on henkeen ja vereen sahtimies, joka on viihtynyt aiemmin mm. Lahen Roux- sekä Popot-ravintoloiden keittiöissä. Ensin mainitun joku saattanee muistaa viimevuotisesta Suomen paras ravintola -tittelistä. Nyt Kyllösen tie oli vienyt Heinolaan, jossa hän tottelee keittiömestari-titteliä.

Disco Inferno

Nopeiden kättelyiden jälkeen tarjoilija otti meidät hoteisiinsa ja johdatti tyhjän diskon läpi verannalle, joka näyttäytyi huomattavasti valoisampana tilana, ja josta aukesi näkymä sisäpihan puistomaiselle terassille. Kaunis puuvoittoinen huone, mutta miksi käyttää samoja terassikalusteita ulkona sekä sisällä? Istuintyynyt eivät yksinkertaisesti riitä tekemään ulkotuoleista tarpeeksi tyylikkäitä, varsinkin kun puhutaan noin upeasti ikääntyneestä rakennuksesta.

Myöskään liian kovalla volyymillä jyrännyt halpa tanssimusiikki ei sulautunut kivuttomasti ympäristöönsä.

Ruokasali

Olimme päättäneet ruoat jo etukäteen, joten tilauksen tekeminen oli helppoa. Pizza sen takia, että siitä pystyy kertomaan paljon ravintolan tasosta ja kana-annos sen takia, että seuralainen sitä himoitsi. Hyviä syitä molemmat.

Juomaksi valikoitui Radbrew’n Crossroads. Sinänsä mikään olutravintola Heli ei ole, mutta kiinnostusta kuulemma löytyy. Toivottavasti myös kysyntää. Kaarinalaispanimo oli nyt paljon vartijana, sillä Crossroadsin lisäksi tarjolla oli ainakin Wigwam, Lonely Lager sekä joku neljäs, jonka nimen olen tyystin unohtanut.

Tuhdin hedelmähavuinen APA

Oluesta takaisin pääasiaan, eli ruokaan. Kauaa ei typötyhjässä ravintolassa tarvinnut annoksia odotella, joten kimppuun vaan.

Ålandia-pizza näytti todella herkulliselta, täytteinään kylmäsavulohi, katkarapu, tilli, smetana ja rucola. Vain yksi oli poissa, sillä (puna)sipulia ei enää sairas mahani siedä. Harmi.

Tuoreita ja maistuvia raaka-aineita, varsinkin savulohi sekä tilli-smetana toimivat täydellisesti yhteen. Rucolan, ja miksei katkaravunkin, olisi voinut jättää hyvin pois, eikä maku olisi kärsinyt tippaakaan. Olisi voinut jopa selkeyttää kokonaisuutta. Tomaattikastike jäi statistin rooliin, mutta kyllä sieltäkin suunnalta pientä taustatukea saatiin. Pohja oli reunoilta ilmavan rapsakka, mutta keskelle keksintöä oli jäänyt, jos ei nyt raaka, niin löllöhkö kohta. Pienistä kauneusvirheistä kuitenkin puhutaan. Italialaista ”artesaanipizzaa” Ålandia ei ollut, mutta hemmetin maukas annos.

Ananas ei kuulu tähän pizzaan

Seuralaisen paholaiskana, lempinimeltään ”Jaban kana”, ei ollut sitten ihan niin onnistunut annos. Alkuun homma toimi: bataattiranskalaisissa oli makuja, kanapihvi oli mehukas ja vuohenjuustokiekko paistettu hieman rapsakaksi päältä. MUTTA. Paholaishillo (sic) vaikutti purkkitavaralta, kana oli paksuimmasta kohdastaan kumista ja suolaisuus oli loppua kohden melkoisen dominoivaa. Parantamisen varaa siis jäi.

Kuva: Emmi Kuusajoki

Kokonaisen pizzan ja kanamaistiaisten jälkeen joutui todella miettimään, että pystyykö vartalo ottamaan vastaan vielä tuputettua lakka-crème brûléeta. ”Jos sitä puoliks”, kuului konsensus. Ja hyvä, että kuului, sillä nyt oli paahtovanukas onnistunut. Päällä kunnon kasa paahdettua sokeria, jonka läpäiseminen vaati voimia, kuoren alla herkullista vaniljamönjää ja pohjalla ohut lakkahillokerros. Jos nyt jotain, niin ehkä lakka olisi voinut potkaista hieman happamammin, sillä nyt kokonaisuus oli todella makea. Onneksi tajusimme jakaa jälkiruoan.

Kuva: Emmi Kuusajoki

”Loppuun vielä drinkki”, kysymys johon en vaan enää jaksanut vastata kieltävästi. Syntymähumalaiselta vaikuttanut tarjoilimme Lauri kertoili, että drinkit ovat lähellä sydäntä ja ilmeisesti useampikin vuosi on mennyt cocktailien parissa työskennellessä. Hänen mukaansa myös Helin drinkkisortimenttia ollaan laajentamassa koko aika mielenkiintoisemmaksi. Tällä kertaa Lauri antoi näytönpaikan kuitenkin suojatilleen, joka alkoi vääntää juomaa hiki hatussa.

Tiramisu Martini oli juuri sitä, miltä kuulosti. Todellinen jälkiruokadrinkki. En osaisi moista ikinä tilata, mutta kokemuksena upea. Kuin olisi juonut sulatettua tiramisujäätelöä, jossa oli piristävä sormustillinen alkoholia seassa. Hauska juoma ja maistuva lopetus, kiitos vaan kutsusta sinne Heinolan suuntaan.

Kuva: Emmi Kuusajoki

Ei Helin Ravintola vielä näillä näytöillä Hämeen parhaaksi nouse, mutta alku on lupaava – ainakin joiltain osin. Ruokaravintolan ja yökerhon yhdistäminen noin pieneen tilaan on kuitenkin haastava tehtävä ja mietityttääkin, että miten saumattomasti ruokailijat ja juopottelijat onnistuvat jakamaan Helin ilta-aikaan. Ja hei, ne puutarhatuolit vaihtoon salista!

 

Share

Kommentit

M.A. ei kuitenkaan Numminen (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen arvostelu. Ruokahommat kiinnostaa aina ja Lahden nihkeän ravintolatarjonnan takia voisi jopa suunnata Heinolaan "asti". Vaikka ei mitään fine diningiä ole luvassa niin vaihtelu virkistää! Ilmeisesti kovin hyvä kuvaaja/kuvien käsittelijä auttaa, koska jutussa mainittuja seikkoja yökerhomaisuudesta tai ulkokalusteista on kuvista vaikea tunnistaa. Mutta ulkokalusteet eivät tosiaankaan kuulu sisälle! Tämä syntymähumalainen tarjoilija nauratti sen verran, että ehkä se on pakko jo senkin takia Heinolaan suunnata. Coctailit, varsinkaan Martinit kiinnostavat vielä tarjoilijaakin enemmän!

M.A. ei kuitenkaan Numminen (Ei varmistettu)

*varsinkin Martinit

Huomio, älä kirjoita kommentteja työnteon ohella..

Vierailija (Ei varmistettu)

Tattis.

Ja kyllä, olen hemmetin hyvä kuvaaja ja käsittelijä, heh heh. Oli mulla pari käppäsempääkin kuvaa otettuna, mutta päädyin nyt noihin.

Kommentoi