Helsingin SOPP 2016: Päiväni neitsyenä

HUOM! En todellakaan tiedä, mitä tapahtui. Jostain syystä tämä postaus julkaisi itse itsensä uudestaan. Pahoittelen.

Melko pitkälle sitä tuli tämän olutharrastuksen kanssa raahauduttua ilman visiittiä Rautatientorin  Suuret oluet, pienet panimot –bakkanaaleilla. Aina on muka ollut jotain tähdellisempää tekemistä tai sitten vaan rahavarat ovat jo tuossa vaiheessa kuuta ehtyneet. Nyt oli kuitenkin tästä asti aikaa ja muutama lantti mammonaa, joten neitsytmatka oli tosi asia. Helsingin SOPP on ymmärtääkseni vuoden nuorempi kuin Lahen vastaava, joten hyvinkin perinteikkäästä tapahtumasta puhutaan, ikärenkaita taisi neljätoista tulla tänä vuonna täyteen. Ja olutta Helsingissä on esim. juuri Lahteen verrattuna huomattavasti enemmän; 350 kotimaista ja yli 50 ulkomaista tänä vuonna. Kaikkihan tästä olutjuhlasta on jo muissa blogeissa kirjoitettu, mutta silti haluan jakaa neitsytmatkani kanssanne. Yritin myös keksiä jotain erilaista tulokulmaa tekstiin, mutta väkinäisyys toimii harvoin.

Alun perin retken piti sijoittua keskiviikolle, mutta koska sain torstaille muutaman muunkin kärpäsen tapettavakseni (pari juttua Lahtikon kakkosnumeroon), niin ostin neljän euron bussilipun siis torstaille. Viikonloppua en edes harkinnut, sillä olen ottanut kauhukertomukset ruuhkista ja jonoista tosissani. Jonoa oli tosin jo muutama metri, kun saavuin hyvissä ajoin porttien taakse kärkkymään sisäänpääsyä, eli kyllähän tapahtuma selvästi ihmisiä kiinnostaa.  

”Viinarannekkeesta” ehti nousta jo pienoinen kohu festivaalin aikana, joten pitihän se itsekin kokeilla, että miltä tuntuu ostaa olutta laskulle. Hyvältähän se, sillä Afterpayn maksuranneke toimi oikeinkin näppärästi, ja vielä kuluttomasti sekä korottomasti. Ideana oli siis näyttää ranneketta tiskillä oluen oston yhteydessä ja kun kaikki on ohi, niin lasku seuraa perässä. Täysin laillista puuhaa, vaikka sitä alkuun epäilinkin. Enkä usko, että kovinkaan moni juhlavieras alkoholisoitui tai ylivelkaantui visiittinsä aikana, vaikka niin muutamassa lehdessä jo ehdittiin kauhistella

Sitten sitä olutta, senhän takia täällä oltiin. Ennakkolistojen perusteella minulla oli muutama täsmäisku suoritettavana, joten päätin hyökätä niiden kimppuun heti kättelyssä. Hiisin ja Ruosniemen Konttorirutto (#3) oli tänä vuonna Sour Ale (hanalätkässä tosin hiisimäiseen tapaan termi Saison), mainio sellainen. Piimämäinen maitohappoisuus ja sitruksinen humalointi oli kaunis pari. Jyväskyläläisillä alkaa happamien oluiden kohdalla selvästi jyvä löytymään.

Porukkaa oli vielä tässä vaiheessa sopivan vähän, joten oli helppo hieman pyöriä ympäriinsä ja katsella maailman menoa. Vesipisteitä ja vessoja sai hetken etsiskellä, mutta kyllähän nekin lopulta löytyivät. Löytyi myös Pikkulinnun tiski, jossa oli tarjolla SOPPin mielenkiintoisin tuote, Lervig / Surly 1349 Black Ale Bourbon Barrel Edition (prosentteja muuten nimen velvoittamana 13,49). Ja aivan käsittämättömän hieno juomahan tuo oli. Rakastuin jo aikoinaan oluen perusversioon, mutta bourbon-tynnyröinti oli vienyt suklaaleivosmaisuuden vielä astetta pidemmälle. Makeaa oli ja lopussa jo pureskeltavaa ruokosokerimaisuutta, mutta toimii aivan täydellisesti. Hinta oli kalleimmasta päästä, 5€/0,2l, mutta todellakin sen arvoista.

Festivaalin ovet olivat olleet auki vasta tunnin verran, mutta ihmisiä alkoi jo lappamaan sisään melkoista tahtia. Kuumin lomakausi toki päällä, mutta olin silti yllättynyt ja hieman myös ärsyyntynyt, että mukavan rauhallinen ja väljä tunnelma rikkoontui jo noinkin aikaisin. Mutta, ei auta itku markkinoilla, joten lisää täytettä lasiin. Parkkeerasin lähelle Ruosniemen tiskiä, sillä heiltä olin listaani merkinnyt jopa neljä olutta. Eikä porilaisten oma lasinpesupistekään haitaksi ollut. Tuntuu, että Ruosniemi panostaa festaritarjontaansa todella paljon ja niin myös nyt. Jotain ”Gambina-infuusio-oluttakin” oli jossain vaiheessa ollut tarjolla. Itse kuitenkin päätin aloittaa maistelusetin mustalla, Vuorineuvos Imperial Stoutin Tullibardine-tynnyröidyllä versiolla. Perus Vuorineuvos ei ole oikein itselleni lähtenyt, mutta nyt osui paremmin. Kahvia ja salmaria sekaisin, kevyt savuisuus. Suoraviivaista viskiä, ilman viinan potkua. 5€ tämäkin pieni annos muuten, ei ole halpaa, mutta eipä nämäkään rahat hukkaan menneet.  Muutenhan hinnat olivat sitä perinteistä tasoa, eli 1,5-3€ pienemmistä annoksista, joita tuli itsekin koko session ajan tuhottua.

Lisää porilaista, nyt rinnakkaismaistelu Ruosniemen Lomittaja-saisonin perustuksille valetuista erikoisuuksista. Ensin karviaismarjoilla maustettu versio. Marjapuskaa, hieman hapanta, tunkkaisen makeaa, vahvaa hiivaisuutta. Chardonnay Barrel Edition vieläkin hiivaisempaa, viinimäisen hapanta, tunkkaiseksi kääntyy myös. Molemmat tutuivat jotenkin keskeneräisiltä yksinään, mutta samaan lasiin yhdistettynä lopputulos oli parempi kuin osiensa summalta odotti. Loppuun vielä yksi ruosniemeläinen, Porvari Barley Winea tutun lasista maistettuna. Ehkä liikaa brittiä omaan makuun, kuivattuja hedelmiä ja toffeeta, ei jäänyt mieleen hyvänä tai huonona.

Seuraavaksi otin haltuun alueen toista puolta, jossa en ollut vielä ehtinyt ajatuksen kanssa pyörähtämään. Porukkaa alkoi olemaan jo todella runsaasti ja esim. Cool Headin sekä Beer Hunterssin tiskillä oli niin kova hässäkkä päällä, että suksin suosiolla aivan kujan toiseen päähän ja Suomenlinnan tykö. Se osoittautuikin hyväksi päätökseksi, sillä Suomenlinnan Doomsday D Weisse taisi olla SOPPin mukavin yllätys. En odottanut ihmeempiä, mutta sain kenties Suomen parhaimman Berliner Weissen. Maku ei ihan yltänyt tuoksun maagisille tasoille, mutta maitohapon ja sitruunamaisuuden liitto oli kerta kaikkiaan herkullinen.

Uusi yritys Cool Headille ja suomen sekä englannin sekoituksella myös olutta löytyi lasiin. Ensikosketus tähän tuusulalaispanimoon ja aivan muikea sellainen. Blondes Are My Weakness tarjoilee sitrusta, tropiikkia, mustaherukkaa ja hetken lasissa pyörittyään viinikumia. Raikas kesäjuoma, joka tosin kärsii humalamujusta lasin pohjalla, joka jäi hampaiden väliin ikävästi. Vierestä Lapin Voima Mallassahtia. Taas kerran parhaimman tuoksuinen tiski kaikessa savuisuudessaan ja olutkin todella herkullista. Savustettua suklaabanaanijäätelöä.

Ruokapisteiden ellottava rasvankäry sekä aivan liian täynnä olevat pöydät ajoivat minut takaisin lähtöpisteeseen. Jotain raikasta ja kevyttä teki mieli, joten ostin Sonnisaaren tiskiltä Oluthuone Leskiselle tehtailtua Imperial Stoutia, nimeltään ytimekkäästi M. Miltei tuoksuton, maku hyvin savuinen, leirinuotiokahvia, metsämarjaa. Hyvä metsäinen Stout, ei kovin imperiaalinen tosin. Oululaisilta myös pieni maistiainen Aprikosmosta, 5,8%:nen Session IPA kyseessä. Enemmän kehno Bitter tuli mieleen, jossa kevyttä aprikoosisuutta taustalla. Ensimmäinen todellinen huti.

Vielä oli hetki aikaa tissutella, ennen kuin muut toimet kutsuivat. Pettymystä paikkaamaan Norja-tiskiltä Lervig A Passion for Sour, joka oli kuin pilttiä olisi juonut, todella hedelmäinen ja kevyesti hapan. Nøgne Ø / Denali Chaga Stout oli taasen hedelmäsalmiakkinen ja kahvisen täyteläinen Stout.

Sitten tuli jo hieman kiire, kun piti olla jo toisaalla, mutta Radbrew’n tiski oli vielä käymättä. Noh, desin annos Fat Lizardin kanssa masinoitua Lizard-on-a-Stick IPAa osoitti, että hyvällä asialla kaarinalaiset olivat taas liikenteessä. Yksi parhaista panimon oluista, hyvät katkerot, hyvät trooppiset hedelmät ja hyvä pojat.

 

Share

Kommentoi