Helsinki – I Missed the Bus

Eilen raportoidun Sori Taproomin kutsuvierastilaisuuden lisäksi sitä tuli käytyä muissakin Helsingin olutravintoloissa juomassa pikkuannoksia pikkurilli pystyssä ja muistiinpanot sauhuten. Seuraavassa jotain merkintöjä illan kulusta. (Kuvia on vähän ja nekin tylsiä/huonoja/vanhoja, syytän sosiaalisia tilanteita ja puhelimesta hävinneitä tiedostoja.)

Hämmästyttävän nopean vaatekauppakierroksen jälkeen oli vielä hetki aikaa ennen Sori Taproomin avajaisia. Kitty’s Public House sattui suht hyvin kohdalle, joten sinne siis. Edellisestä visiitistä onkin jo vuoden päivät aikaa. Pubi oli melko tyhjä, mutta viihtyisät loossipöydät toki varattuina, joten jouduimme istumaan etuosan kylmyydessä.

Laseihin etsiytyi ”jotain kevyttä ja raikasta”, To Øl Sur Centennial sekä Alechemy Photon IPA. Ensimainittu tanskalaisen laatutietoisen mustalaisen uusin Sur-sarjalainen, 5% ja Centennialin hekumaa. Ei petä, panimo eikä Sur. Hapan ja bitteri hedelmäsalaatti hieman yrttisyyteen kääntyvällä vinaigrettella. Photon taas hedelmäisen pyöreä markettivahvuinen. Ei kovin katkeroinen, vaan enemmän ehkä mallas edellä, vaikka prosentteja siis vain 4,3. Pientä tunkkaisuutta havaittavissa loppumaussa, mutta myös Sur Centennialin happamien makujen sekoittuminen tuohon suht helppoon IPAan oli varmasti osasyyllinen.

Muutama tunti pikakelauksella eteenpäin ja Töölössä juodun Olvin BIPAn kautta jääkylmään autoon istumaan, ja kun vartalo lopetti vihdoin tärisemisen, niin olimmekin jo perillä Puotilan ostarilla. Suuntana siis pitkästä aikaa Olutravintola Pikkulintu.

Hanalista oli hieman vaikealukuinen, sillä panimoiden nimet eivät olleet mahtuneet liitutaululle laisinkaan, joten jokaisen mielenkiintoisen nimen kohdalla joutui kyselemään kyypparilta kunkin tuotteen alkuperää. Noh, sitä varten kai henkilökunta ravintoloissa on.

Seuralaisen toivelistalla oli black IPAa hetki sitten tuhotun iisalmelaisen jälkihuumassa ja itseni teki mieli ihan rehellistä India Pale Alea. Ghost Black Octopus toi hieman jopa Siperian mieleen, sellainen kevytversio (7,5%). Havuja perkele ja sitruuna roiskii silmiin. Pracownia Piwa Huncwot edusti taasen hehkutettua Puola-ipaa, mutta omaan suuhun se jätti tympeähkön maun. Ihan miellyttävä olut, ei siinä, mutta maltainen APA tuosta tuli mieleen kevyen humalointinsa ja karamellisen runkonsa takia. Tropiikin kuiskaukset ja sitruksien ruiskaukset jäivät aivan liian kilteiksi.

Mustaa IPAa sai tuoda pöytään lisää, joten eestiläisen Anders’s-panimon paikalliselle Ratebeer-legendalle omistettu Phat Fil santsikuppiin. Itse päädyin suosimaan suomalaista Cool Headin Sour Head Maracujálla. Phat Fil oli mieleeni, sillä vaikka siitä sitruksia ja männynkäpyjä löytyikin, niin pääpaino oli kuitenkin stoutmaisessa paahteisuudessa ja lakritsisuudessa. Cool Headin viritelmä tuntui nimenomaan viritelmältä, hieman keskeneräiseltä, mutta maistuvalta sellaiselta. Hapanta raparperia, sitruunaa sekä hedelmäpilttimäistä makeutta. Jännä, mutta hyvä.         

Sitten takaisin sivistyksen pariin Itä-Helsingin pahamaineisista lähiöistä. Kiitokset kuskaajille seurasta, palataan sitten parin vuoden päästä pubikierroksen merkeissä asiaan, heh.

Koska vielä oli hetki aikaa ennen linjabiiliin nousua, niin pakollinen visiitti Rotterdamiin. On se vaan niin kätevästi sijoitettu olutturistin kulkureitille. Hämmästyttävän väljää, sillä olen viime aikoina tottunut siihen, että baari on täyteen ammuttu. En toki valita, vaan tilaan olutta.

Malmgårdin Emmer IPA oli Emmer IPA, laadukas juoma laadukkaalta panimolta. Illan toinen Cool Head oli tyyliltään Imperial Porter, joten kiinnostusprosentti kääntyi automaattisesti nousuun. Heavy Sunshine kuitenkin lässähti heti alkumetreille. Olematon tuoksu, ja 8%:nen runko tarjoili aivan liian kevyen pohjan aivan liian kesyille mauille: suklaata, happamaksi keittynyttä kahvia ja tuhkattuja marjoja. Tämäkin tuusulalainen tuntui keskeneräiseltä, mutta nyt ei hyvällä tavalla.

Vihdoin oli aika talsia kohti pohjakerroksen bussiterminaalia ja suunnata kohti kotia, mutta kuinkas sitten kävikään. En nyt ala ruotimaan asiaa täällä sen kummemmin, mutta syystä tahi toisesta emme päässeetkään linja-autoon, johon oli tarkoitus hypätä, vaan jäimme hetkeksi jumiin Kampin keskuksen autioille käytäville. Hitto vieköön.

Mutta, koska ylimääräistä aikaa ”siunaantui” reilun tunnin verran, niin ”kai sitä vois vielä yhellä käydä”. Rotterdamiin emme halunneet enää kiivetä takaisin, joten päätimme testata Tennispalatsin William K.:n, tuon hieman etäisemmäksi jääneen Oluthuoneen. Hemmetti, siellähän oli päivän mielenkiintoisin sortimentti tarjolla. Ei ehkä se kaikista viihtyisin pubi, mutta odotteluhommiin kelpasi paremmin kuin hyvin.

Jouduimme köyhinä kulkureina hieman miettimään tilauksia, sillä hermosauhuja oli saatava, mutta myös janojuomaa. Päädyimme siis tissuttelemaan vain desin annokset olutta ja käyttämään loput käteiset savukkeisiin. Fiksua rahankäyttöä.

Beerbliotek Mocha Latte Stout oli suht kevyt (8%) Imperial Stout. Sen tarjoama kahvisuus oli lähempänä laihaa Juhla Mokkaa kuin erikoiskissan anaalirauhasesta keitettyä tujua paahdepommia. ”Ihan hyvä” lukee muistiinpanoissa, se summatkoon sen juoman.

Põhjala Öö Cassis oli enemmän mustaherukkainen, enemmän marjaisen hapan ja enemmän kuivahedelmäinen kuin viime syksyn Olutexpossa. Jotenkin se Öön tarjoama imperiaalisen liejuinen pohja oli tällä kertaa kadoksissa. Maistuva olut, toki, mutta tuntui nyt liian marjaiselta. 

Kuten Brädi sen hyvin sanoo: ”Koo-too-naa”. Raskas ja hemmetin mukava reissu, vaikka hieman hidasteita matkalle osuikin. Kiitos taas kerran, Helsinki, pienistä annoksista ja isoista valikoimista.

Share

Kommentoi