Hirvi Hollolassa ja lehmät seipäällä

Matkat hoidetaan, tarjolla grillibuffet sekä tietysti Ilkka Sipilän uusimmat keitokset, kiinnostaisiko tulla kylään? Jep, monelta lähtö? Hollolan Hirvi kutsui minut vierailemaan tiluksilleen ja koska tarkoitus oli siellä joka tapauksessa kesän aikana piipahtaa, niin otin kutsun vastaan ilomielin.

Edellisestä visiitistä oli jo muutama vuosi aikaa ja siinä välissä vetovastuu on siirtynyt uusille yrittäjille, Leena Steidlelle sekä Ville Pukerolle, Ilkka Sipilän jatkaessa vahvana taustavoimana. Toki myös olutmestarina. Kesän aukioloajat ovat edelleen samat vanhat, eli keskiviikkoisin auki kuudesta eteenpäin ja elokuun puoleen väliin asti mennään. Varsinaista sulkemisaikaa ei ole, joskus ovet on laitettu säppiin kymmeneltä, joskus vasta yön pikkutunneilla. Muutenhan ravintola on vain tilauskäytössä.

"Maajussitkin tulevat vasta vähän myöhemmin, sitten kun lehmät on lyöty seipäälle".

Yöpyisin, sahtisession jälkeen

Ravintola aukeaa tosiaan yleisölle kuudelta, mutta koska kyydittäjäni Make oli menossa työvuoroon, niin pääsin kurkistamaan latoon jo hieman ennen aikojaan. Kaunis, idyllinen, romanttinen, pittoreski… Maaseuturavintola sijaitsee yhdellä Suomen vanhimmista asuinalueista ja miljöö on sen mukaista. Ei siis ihme, että HH on erittäin suosittu hääpaikka. Olipa naapuripöydässä nytkin eräs pari suunnittelemassa häitään.

"Miten paljon sitä raparperiboolia pitää olla? Niin paljon ku sitä menee".

Hollolan hirvi

”Mitä sä haluaisit juoda”, kuului ensimmäinen kysymys. Tyhmä sellainen, sillä kun Hollolan Hirvessä oltiin, niin Kivisahti on ainoa oikea juoma aloittaa ilta. Tuo "kuumille kiville menevä" muinaisolut on mainittu tässäkin blogissa monenmoisia kertoja, mutta aina se kesän ensimmäinen jännittää. Onko se makeaa vai enemmän hapanta vai jotain ihan muuta. Joka vuosi se on kuitenkin Kivisahtia, parasta.

Otin sahtimukini ja suuntasin pihalle raapustelemaan muistiinpanoja. Illan artistitrio oli juuri saapunut roudaamaan soittopelejään ja muutama asiakaskin kuikuili aidan takaa, että sopisiko jo astua peremmälle. Asiakkaita maaseuturavintolassa käy varsinkin säiden salliessa kymmeniä, satoja jopa. Ohjelmaakin Hirven kesässä riittää ruoan ja juoman lisäksi, sillä jokaiselle keskiviikolle on eri esiintyjä ja sen lisäksi vieressä sijaitsee frisbeegolfkenttä sekä savusauna. Ja jos nekään eivät vielä riitä, niin kalliokiipeilymahdollisuuskin löytyy.

SAHTI! Meinasi unohtua jo mukiin muistiinpanoja kirjoitellessa. Hieman kitkerä alkuun, mutta lämmetessä tuhdin maltainen ja sopivasti makea. Savustettua banaanikarkkia. Hieno erä, jonka myös asiakkaat huomasivat viikonlopun Suuret oluet, pienet panimot -tapahtumassa: Kivisahti meni kuin kuumille kiville (tiedän, ei se ole ihan toistamisen arvoinen letkautus) ja ensimmäistä kertaa se loppui jo perjantai-iltana. Onneksi uusi erä kiikutettiin kiireellisesti paikalle.

Kesän ensimmäinen, muttei viimeinen

Muinaisoluen kyytipojaksi modernin maailman kotkotuksia: Ameriikan Hirvi, 5,3%, American Pale Ale. Tuttu olut SOPPeista myös tämäkin ja muistelin, että joskus katkeroa oli tösäytetty ihan kunnon kauha(kuormaaja)lla. Niin sitä oli nytkin. Erittäin tuore erä, kovin oli sameaa vielä, jopa NEIPA-mehumaisuutta ulkonäössä. Syy ei minulle koskaan selvinnyt. Tomahawkin lyömää katkeroa oli sitten sen verta paljon, että vermontilaisia kauhistuttaisi. Mallas? Taustalla tuomassa balanssia, mutta hyvällä tavalla tasapainoton tapaus. Ja kuten paikalle myöhemmin saapunut olutmestari kertoi, niin katkerohumalointia oli laitettu tänä vuonna vielä hippunen ylimääräistä. 

Tuorepuristettua humalamehua

Syömään! Ruoka oli saapuessamme vielä hieman vaiheessa ja vanhan ladon sisuskalut tupruttivat savua, kovin hyväntuoksuista sellaista. Kun sitten lautasen kanssa buffetpöydän äärelle vihdoin käppäilin, niin syy selvisi heti: savukassler. Ja varmasti Liha Merosen mausteiset makkarat olivat tuoneet oman osansa pöytään.

Tarjolla oli vihersalaattia, jonka päälle sai heitellä suolakurkkuja, krutonkeja yms. Salaatinkastikkeista sinappinen versio oli erinomaista, kelpaisi kotiinkin. Lämpimällä puolella lihojen lisäksi perunoita, jotka ikävä kyllä olivat hieman kumisia, sekä perus juureslisuke. Siinäpä ne oikeastaan.

Kasvissyöjille seisovaa pöytää ei siis voi suositella, sillä kuudentoista euron hinnalla ei saa lautaselleen kuin lisukkeita. (EDIT! Kasvispääruoka on kyllä tarjolla, kunhan tajuaa sen tiskiltä pyytää.). Sekasyöjille homma toimii sitten huomattavasti paremmin, niin kuin se vielä valitettavan usein tekee. Makkara oli laadukasta, parhaimmillaan sopivasti pinnalta kärähtänyt ja ennen kaikkea maistuva. Päälle vielä sinappikonjakkia ja täts it. Savukassler taas keskeltä kivan pinkki, reunoilta rapea, vienon makea ja sopivasti savuinen. Tai noh, omaan makuun savua olisi voinut olla enemmänkin, mutta en todellakaan valita.

Ai niin, jotain wings-tyyppisiä kananpaloja oli myös tarjolla, mutta syystä tai toisesta skippasin ne, vaikka santsilautasen keräsinkin.

Ruokaympyrä

Maha oli tukossa, mutta kai sitä pitäisi vielä oluttakin ottaa. Peura Pilsin tuoksussa oli jännää funkya, jotain hedelmää. Farmhouse sopinee terminä Hollolan Hirven yhteyteen mainiosti, heh. Suussa hieman samaa, mutta kyllä se perinteinen Pils ja varsinkin katkeron puraisu löysi tiensä perille. Ei kaikista puhtain, mutta maistuva.

Artistitrio Beatlesin kimpussa

Tummempaa täytettä lasiin, Hiidenhirvi on myös tuttu aiemmilta vuosilta... Tai noh, kaikki nuo olivat vähintään kertaalleen maistettuja, eli ei tarvitse enää erikseen mainita. Niin, Hiidenhirvi oli taas kerran sen verta outo, että se oli oikein hyvää. Marjaisuutta ja suklaakonvehtia, joiden päälle on ripoteltu tuhkaa. Black Ale/Porter on vain 4,7%, mutta silti tuhti kokonaisuus.

Vehnä ei yleensä toimi, varsinkaan raskaan aterian jälkeen, mutta laitetaan nyt yksi Vehnähirvi. Paljon samaa kuin Pilsissä, toki pienellä banaanitwistillä. Alun metallisuus kuolee nopeasti ja loppuun isketään pientä happamuutta hampaisiin.

Musta kuin Suomen kesä, eiku...

Mestari itse saapui paikalle, kun olimme jo tekemässä lähtöä, eli perse takaisin penkkiin ja kuunteluoppilaan hommiin. Sosiaaliseksi liukuvoiteeksi vielä se hanarivistön viimeinen olut, Kultainen Hirvi. Nimensä mukaisesti Golden Ale… Ei, taitaa enemmän kuitenkin kumartaa belgialaisen Blondin suuntaan. Belgifunkya, tuhtia mallasta, pippuria sekä kypsää hedelmää. Sipilän mukaan todellinen käsityöolut, ei käsityöläisolut. Kuten kaikki muutkin maatilapanimon tuotteet. 

Mitä blondi teki piirongin päällä?

Kaiken kaikkiaan oluet olivat yllättävänkin hyvässä tikissä. Sellaista pientä ”elävyyttä” löytyi, mutta se on Hollolan Hirven tavaramerkki. Sahdin lisäksi toki. Ja nykyään tuotanto on kuulemma myös tarkempaa kuin aikaisemmin, missä osasyynä varmasti se, että Suomen virallisena keikkakeittäjänäkin tunnettu Mikko Salmi on paljon vartijana panimotoiminnassa. Ja hyvä niin, sillä vaikka se oma tyyli olisi löytynytkin jo vuosikymmeniä sitten, niin ikinä ei ole pahitteeksi hieman katsella ympärilleen.

Retki oli oikein mukava ja opettavainenkin. Paljon kuuli sellaista tietoa, mitä ei ihan jokainen paikalle eksyvä asiakas tiedä. Iso kiitos kutsusta Leenalle ja Makelle, toki myös muulle henkilökunnalle. Pitänee käydä useammin visiitillä, vaikka sinne peltojen keskelle onkin hieman hankala päästä. 

Kuvan laatu kertokoon illan kulun

---

Maaseuturavintola Hollolan Hirvi

http://www.hollolanhirvi.fi/www/

Aikkalantie 37, 15880 Hollola

info@hollolanhirvi.fi

040 505 3357

Share

Kommentoi