Jätä jämät

Bönthöö bönthöö

”Päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten”. Blogi täytti viime viikonloppuna vuoden, joten onnea vaan minulle. Vuosi meni paikoin nopeasti ja paikoin matelevan hitaasti, mutta selvittiinhän siitä. Mitään juustoisen kliseistä haikeilua en ole aikeissa harrastaa, enkä ajatellut myöskään listata vuoden huippuhetkiä. En toki niitä pohjamutiakaan, sillä ketä kiinnostaa. Piti minun tosin aloittaa uusi juttusarja synttäreitten kunniaksi, mutta viikonloppu oli sanalla sanoen hektinen ja virallinen päivä lipui sormien välistä uusimman Dorkaa ja karmeeta -jutun muodossa, joten en ehtinyt saamaan ensimmäistäkään postausta valmiiksi. Palaan siis aiheeseen joskus, ehkä. Mitään kovin tähdellistä asiaa minulla ei tähän tekstiin nyt ole, mutta ajattelin, että voisin julkaista muutaman puhelimen kätköistä löytyneen puolivalmisteen kuvineen, siitä siis otsikkokin. Kiitos vielä lukijoille ensimmäisestä yhteisestä vuodesta, toivottavasti ei jäänyt viimeiseksi.

To Øl Rødgrød Med Fløde: Marjaviiniä ja maitomaisen makeaa pehmeyttä (laktoosia käytetty). Kivasti happamuutta tasapainottamassa makeutta, menee lähelle sour-osastoa, vaikkakin Fruit Beer taitanee olla virallinen lokero. Hillomaista makumaailmaa lämmenneenä, melko paksu suutuntuma. Kauniin punainen marjamehu, jonka 6% ei tunnu missään.

Stockholm Södermalm HallonSour: UFO-karkkeja Berliner Weissessa! Vadelma hallitsee ja salmiakki vallitsee. Hapanta vadelmaisuutta, ehkä kirsikkaa taustalla, punaviinietikkaa, jälkimaku hämmentää salmiakkisuudellaan. What kind of sorcery is this? Prosenteistaan (3,3%) huolimatta olut on täynnä makuja ja jonkinlainen mallasrunkokin löytyy pohjamudista vellomasta.

To Øl Sort Mælk: Mustaa maitoa, sitähän se. ”Imperial Whisky Barrel Aged Milk Stout”. Pehmeää, kahvia, lakritsia, salmiakkia, viskiä, puuta, suklaata… Iso olut, mutta jätti silti hieman kylmäksi.

 

Share

Kommentoi