Julkijuopottelua ja örinää

Tervetuloa takaisin katkolta, saisiko olla lisää olutta? Rehab is for quitters. No niin, huonot puujalat sikseen ja hyvää olutta lasiin. Rabbit Streetin jättisahti oli saatu useamman miehen voimalla tuhottua, joten suu kaipasi jotain hieman raikkaampaa. Ja siitä raikkaammasta oluesta löytyi myös syy tähän alkuviikkoa piristävään tapaamiseen, Ant Farmin ensimmäinen kollabo-olut siis kyseessä, jota oli tarkoitus pullon, kahden verran testailla. Tarkempia speksejä en voi vielä valitettavasti yhteistyöstä kertoa, koska kaikki palikat eivät ole ihan kohdillaan, mutta itse oluesta voisi sanoa sen verran, että kyseessä on asiakkaan toiveesta Pils (reilu 5%), johon haettiin kuitenkin pientä twistiä Mandarina Bavariasta. Flättiä tuo toki vielä tässä vaiheessa oli, mutta kovin hedelmäinen ja viljainen. Maku ja runko niin tuhteja, että jos en olisi volyymia tiennyt, niin Imperial Pilsiksi olisin lokeroinut. Kivan raikas tuotos ja asiakaskin oli tyytyväinen, kun nopeasti paikalla piipahti. Tästä kuitenkin parin viikon päästä lisää.

Osa porukasta oli poistunut luonnollisia reittejä sahdin ja pilssin jälkeen, mutta tilalle saapui pari vankkaa ammattilaista kilisevien kassiensa sekä kiiltävien uutuuksiensa kanssa. Seuraavan herkun kohdalla oli kyse kuitenkin iloisesta jälleennäkemisestä, sillä Kouvostoliiton IPA oli tehnyt paluun Lahen puistikoihin. Jos tarkemmat analyysit kiinnostavat, niin lukekaa taannoinen arvio blogista. Nyt tyydyn sanomaan, että mainiota vieläkin, mutta matkalla sekoittuneet sakat olivat muovanneet oluesta hitusen tunkkaisemman. Todella hedelmäinen toki, mutta hieman sinne ylikypsän suuntaan nuupahtanut.

Kotioluella jatkettiin, alkuviikosta arvioidun The World We Live In –herkun taustapiru tässäkin maakarina. Shadow of a Man tekijän mukaan noin kymmenenprosenttinen Black Barley Wine ja vaikka olisin ehkä itse jonnekin Imperial Stoutin ja/tai Wee Heavyn suuntaan kumartanut, niin tuo musta ohraviini kuvaa kyllä hienosti tätä taideteosta. Jo pelkkä tuoksu herättää kesäkiimaa, suklaakahvia, läjä mallasta, kuivia hedelmiä jne. Suussa kuivat hedelmät ottavat viimeistään omansa, rusinoita, taateleita, viikunoita ja kaikkea noita. Reilulla kädellä paahdettua kahvia, vaniljalla, tummalla sokerilla sekä suklaalla maustettuna. Makeutta on juuri sopivasti ja lopussa iskevä humalointi tasapainottaa kaiken täydelliseksi keitokseksi. Tätä kun saisi oman pullollisen, en jakaisi sitä kenenkään kanssa.

Iloinen puheensorina ja nautitut näytekappaleet alkoivat herättää ihmisissä erilaisia tuntemuksia ja vastikään lahtelaistunut Tuopin ääressä-juippi löysi sisäisen Hedberginsä kaivaessaan kassistaan ns. vitsihuumorijuoman.  Kopparberg Fruit Lager Lemon & Lime on nimensä puolesta niin varma uhka, että se on jo mahdollisuus. Ja toki, tikki on tikki. Jonkinnäköinen hedelmäolut/radler siis kyseessä, kuitenkin ihan ”oikea olut”. Todella ällömakeaa, sitruunasoodaa, Spriteä, jossa on kauhallinen lisättyä sokeria sekä jossain kaukaisuudessa piilotteleva mallaspohja. Olut suomalaiseen makuun tehdyn ”käymistiesiiderin” ystäville.

Sessio huipentui kahteen ISOON olueen. Kotioluet ja käppäkaljat heivattiin syrjään ja alettiin ottamaan miehestä mittaa (jollain se mitta oli isompi, jollain pienempi, kuten tulimme hetken päästä huomaamaan). Ensimmäisenä vuoroon Lervigin ja Evil Twinin Imperial Stout, jonka erikoisuudentavoitteluprosentit huitelivat täysin omissa sfääreissään – toki myös itse oluen prosentit olivat illan korkeimmat, 17,5%.  Big Ass Money Stout on siis SE olut, jonka keittoon on käytetty pakastepizzaa, margherita taisi olla kyseessä, eli ei sentään mitään kuha-mandariini-sekoilua. Mutta kuitenkin, ensimmäinen kysymys on miksi. Ei tuo pizza mitenkään maistu, vaan kyseessä on isoja, mutta perinteisiä aromeja sisältävä imperiaalinen stoutti. Alkoholi on kivasti piilossa, vaikka toki lämmittää kesäillassa ehkä hieman tarpeettomastikin. Salmiakkikossu tulee mieleen, niin mausta kuin suutuntumastakin. Siirappista, ruokosokerista, makeaa ja liköörimäistä siis. Kahvia ja kovaa paahdetta löytyy myös, mutta lopulta Big Ass on vain yksi IS muiden joukossa, kaikesta uniikkilumihiutalemaisuudestaan huolimatta.

Sitten vielä se toinen monsteri. Lervigiä tämäkin, nyt ilman apukäsiä tehty Barley Wine, Bourbon-tynnyrin kautta käyneenä, 2016-versio. Siinä missä saman oluen aiempi versio oli kenties hieman liian viinainen ja sitä myöten tylsähkö, niin nyt osuu kaikki kohdilleen. Tai siis, tuoksu on yllättävän vaisu, mutta makupuolella ollaan sitten jo todella lähellä täydellistä tynnyröintiä. Vaniljanougatjäätelö on ensimmäinen  asia, jonka suu maistaa, todella herkullinen ensikosketus. Makeaa toki, mutta tietynlainen puumainen kuivuus pyyhkii liiat siirappisuudet huulilta, Bourbon varmasti asialla molemmissa ääripäissä. Kahvia löytyy myös, kermalla ja sokerilla. Ja vaikka tähän mennessä kuulostaakin siltä, että olut on todella tuhti ja jopa tunkkainen, niin loppumaussa iskevä greippisyys tekee lopetuksesta jopa raikkaan. Todella hienosti onnistunut tynnyröinti ja kamppailee Shadow of a Manin kanssa puistoilun kirkkaimmasta kruunusta.

Ilta jatkui vielä hetken jäljelle jääneen ydinryhmän seurassa, mutta mitään blogin kannalta mainittavaa ei tullut vastaan oluen tahi tapahtumien muodossa. Paitsi, Iloisen kulkijan Tanjalle iso kiitos ”tyttötupakan” tarjoamisesta. Keep on smiling.

Share

Kommentoi