Kadulla tuulee

Katu-klubi, Mannerheiminkatu 10, 15100 Lahti (oikeustalon nurkalla). Aulabaari palvelee arkisin neljästä ja lauantaisin kahdestoista eteenpäin, niin kauan kuin Brygga toipuu palovammoistaan (omistajan mukaan ainakin kuukausi menee vielä ovien avatumiseen). Klubi-puoli auki vain tapahtumailtoina.

Omistaja Juha Muotka avaushommissa. Punainen (kura)matto toki levitetty blogistin arvon mukaisesti.

Bryggan koppimopo talviteloilla.

Aulabaari on pelkistetty ja hieman kolkko, eli tarkoitettu selvästi enemmän pelkäksi odotustilaksi kuin viihtyisäksi koko illan paikaksi. Kyllä tuolla silti aivan mieluusti oluensa joi, eli ehdottomasti kannattaa piipahtaa, ihan vaikka jo miljöön takia.

Brooklyn-yhteistyö näkyy vahvana edustuksena valikoimassa. Brooklyn Lager on talon virallinen "yks iso olut". Hanoissa sen lisäksi lonkero, Crowmoor sekä Brygg-Artin uunituore Kollaasi #002. Pullopuolella Brooklyn dominoi perus "laukkutavarallaan", suomalaisista mukana mm. Hiisin Leimaus, Mallaskuun Rokkarin Luu, VASPin Savu sekä jokunen Top Fuel ja Hopping Brewsters. R10 kaapin kirkkaimpana timanttina. Teemaviikkoja ja olutattapahtumia on kuitenkin jo suunnitteilla, eli kyllä hieman vaativammankin harrastajan kannattaa pitää korvansa auki tulevaisuudessa.

Hämä-hämä-häkki kiipes tiskille.

Komeat puitteet, plussaa runsaasta kierrätysmateriaalien käytöstä sisustuksessa. Kyseessä siis entisen vanukastehtaan sisäpiha, joka on katettu. Seinät ja lattia jätetty "luonnolliseen tilaansa", eli paikka on totisesti nimensä ansainnut.

Itse en kuulu kohderyhmään, enkä näin ollen ole perillä tulevista tapahtumista, joten jos lukijoita kiinnostaa Kadun tapahtumakalenteri, niin tuolta löytyy tarkempia infoja: http://www.facebook.com/katuklubi/

Paikkoja toljotellessa tuli jo hieman vilu, sillä roudauksen takia kaikki ovet sekä räppänät olivat auki ja viima kävi kintuille. Mietinkin, että miten piakkoin vääjäämättä päälle vyöryvät pakkaset vaikuttavat viihtyvyyteen vai joutuuko keikkoja katsomaan villahousut jalassa. Winter is coming!

Kollaasi #002. Panimo Pajalla tehty todella raikas ja sitrushedelmäinen olut, jossa hieman belgihenkistä mausteisuutta lopussa. Tyylistä ei ole varmaa tietoa, mutta reilulla kädellä humaloiduksi Blond Aleksi tuota itse tituleeraisin. Tosi maistuva, varsinkin raskaan päivän janojuomana.

Aula toimii myös näyttelytilana, avajaisviikon artistina... ei mitään hajua, vaikka neiti itse paikalla pyörikin. Sori.

Siisti ja tilava vessa on paras vessa. Tämä on se osa ravintolakokemusta, johon voisi useampikin anniskelukippola panostaa (vink vink, Torvi!).

P.s. Jos käytte paikan päällä, niin laskekaahan piruuttanne, kuinka moneen paikkaan Katu-teksti on saatu ujutettua. Ei nimittäin riitä sormet ja varpaat siihen puuhaan (jo aulabaarikuvassa se on löydettävissä seitsemän kertaa). Jääpähän nimi ainakin mieleen.

 

Share

Kommentoi