Kampin trävelleri

Toissapäivänä raportoidun Level 11 -visiitin ohella ehdin tekemään ”Hesojen kessassa” myös pari muuta olueen liittyvää toimintoa. Pubikierros toki prioriteettina numero yksi. Ajattelin pysytellä Kampissa, sillä valinnanvaraa löytyy siltäkin alueelta viljalti, eikä siten olisi myöskään pitkä matka käppäillä Paja & Pajan tiloihin.

Päätin testata keskustan ølhusit, sillä edellisistä visiiteistä oli jo aikaa. Aloitin Stockholmista, jossa oli hyvinkin harras tunnelma, ei muita asiakkaita (eivätkä ne lasillisen aikana lisääntyneetkään). Kyyppari alkoi heti tivaamaan haluja ja toiveita, joka usein ärsyttää. Vaikka miten sanoisi, että mietin hetken, niin silti se kyselytuokio alkaa. Hemmetti, antakaa ihmisille tilaa.

Hanavalikoima näytti pirun tylsältä, mutten enää kehdannut kääntyä kannoiltani, joten jotain oli tilattava: Beer Hunter’sin Ølhus-ketjulle tehtailema Hallån on kuusiprosenttinen portteri, jota on ilmeisesti (nimestä päättelin, t: Matlock) maustettu vadelmalla. Marjainen tuoksu, mukana myös suklaata. Lupaa ihan hyvää. Maussa marjasuklaata, sitä Fazerin hyvää. Hieman jo kärähtämään ehtinyttä sumppia, salmiakkia balansoimassa vadelmaista makeutta, lopussa kiva bitteri sekä yllättäen alkoholin polte. Makuja siis löytyi, mutta se mikä alkuun näyttäytyi vielä kivana ja mukavana, kävi loppulasia kohden tympimään. Lopulta teollisen marjainen ja liian ohut.

Kotimaan matkailu kannattaa, joten Stokiksesta Köpikseen. Ølhus Københavnista on paljon puhuttu geneerisenä pikajuomalana, mutta itse olen aina viihtynyt. Loossipöydissä varsinkin. Oluttakin on usein lasiin löytynyt ilman sen suurempia hampaiden kiristelyjä.

Nyt oli toisin. Äänekäs asiakaskunta, jotenkin aivan liian valoisa miljöö ja tympeä hanavalikoima. Onneksi lasittunut haukankatseeni bongasi lopulta To Ølin My Sour Pilsin. Pohjaoluena panimon jo sinällään maistuva My Pils, mutta nyt siis sour-versiointi kyseessä.    

Sitrusmehua silmissä, sitrusmehua nenässä ja sitrusmehua suussa. Kesäisen raikasta ja muikean hapanta. Ei juurikaan mallaspohjaa (4%), vaan silkkaa hapanta sitrusmehua, ehkä pienellä mangotwistillä. Marketteihin tätä.

Ja matka jatkui taas, vielä oli aikaa tukea S-ryhmää. Kävelin Kalevankatua pitkin seuraavaan maahan, nyt Englantiin, ranskalaisittain Angleterreen.

Pari viikkoa sitten kuukauden oluena ihastuttanut Ruosniemen Salted Caramel oli juotu huonompiin suihin, joten jouduin keksimään muuta täytettä tuoppiini. Eipä se valikoima Angleterressäkään mikään monisyinen ollut, mutta Magic Rock Contortionist vaikutti ihan mielenkiintoiselta Berliner Weisselta. Iso virhe.

Happamaksi pilaantunut brittibitteri oli ensimmäinen assosiaatio. Alussa miellyttävää hapanhedelmää, mutta sitten iskee komposti, vettynyt keksi, diasetyyli ja jopa viinaisuus (5%)! Lopussa vielä epämääräinen liuotinmaisuus piristää kokonaiskuvaa. Ehkä liitutaululla Contortionistin lisämääreenä lukenut ”twisted” olisi pitänyt olla muodossa ”shitted”.

Tappioista lannistuneena ja elämään pettyneenä laahustin tiskille ja silmäilin olutlistaa ties monennen kerran. ”Jotain IPAa vois”, mietin, ja tilasin Alechemy Kiwi Bothererin. Ja hyvä, että tilasin.

Nimenä tuttu skottipanimo, mutta en listani mukaan ollut heiltä vielä mitään juonut. Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa, sillä Kiwi Botherer oli pubikierroksen ehdoton helmi. Nimensä mukaisesti NZ-humalilla ryyditetty IPA oli melkoinen hedelmäsmoothie. Paksu ja kermainen, sitruksinen sekä pihkainen. Maku oli todella pehmeä, vaikka katkerokin kutitteli kitalaessa kivasti. Tutti Fruttia ja rama lama ding dongia koko rahalla.

Pikakelauksella vielä illan viimeiseen matkakohteeseen. L11 -hommat saatiin taputeltua ja kotimatkaan oli vielä tovi, joten jo tavaksi tullut visiitti Rotterdamiin. Paikka ihan tukossa ja olutlista tyhjänä. Pakko se oli kuitenkin jotain keksiä.

Charlies Snow Winter Vanilla Porter valikoitui illan viimeiseksi kurkun kostukkeeksi. Heti tuoksusta kävi selväksi, että nyt tuli mokattua, niin oli epämiellyttävän esanssista vanilja. Kuin olisi juonut vartalorasvaa ja suihkugeeliä maun puolesta, suutuntuma oli toki sitten virkistävän vetinen. Lisäaineet puskee ihosta läpi. Keinotekoista kakkaa, joka jäi kesken.

P.s. Paljastui muuten Hornbeer tuon kammotuksen tekijäksi tässä juttua kirjoittaessa, eipä olisi uskonut. Brittilitkuksi epäilin.

Share

Kommentoi