Kanavan äänet: Kauniin ystävyyden alku

Rakkauden kesä 2017 on nyt virallisesti avattu. Omaan ”summer bucket listiini” ei kuulu festareilla remuaminen tai teltassa jörniminen, mutta viime vuoden tapaan Kaupungin äänet -festivaali janosi heille räätälöityä olutta juhlijoiden kurkkuja kostuttamaan, joten kuin varkain olin taas imeytynyt osaksi festarikesää. KÄ kaipasi siis kuratoimista oluen suunnitteluun sekä sen toteuttamiseen, me olimme toki valmiita tarjoamaan auttavaa kättä. 

Edelliskesän Panimo Pajalla pantu Kaupungin äänet Pils oli suksee ja sen perään on tullut kyselyitä vielä näin kymmenen kuukautta festivaalin ovien sulkeutumisen jälkeenkin. Valitettavasti Paja joutui laittamaan lapun luukulle, joten suoraa jatkumoa ei KÄ17-olut tule olemaan, mutta itse koen sen vain ja ainoastaan positiivisena seikkana. Tällä kertaa yhteistyökumppaniksi valikoitui Kanavan Panimo, koska halusimme pitää homman lokaalina ja Karlstedin veljesten puulaaki oli lähin paikallispanimo (Teerenpeliä ei lasketa tähän nyt). Toki myös kovin laadukas sellainen.

"This is a local brewery, for local people; there's nothing for you here".

Kanavan Panimon koko sortimentti.

Kolmen miehen konklaavimme (itseni lisäksi järjestävän tahon Antti Sirvo sekä paikallinen kotiolutvelho Kari Puttonen) kävi eilen pyörähtämässä Vääksyn kanavan kupeessa, Päijännetalossa, jonne Kanavan Panimo vuosi sitten asettui taloksi entisiin meijeritiloihin. Pääsimme Kanava-kolmikon (veljesten lisäksi myös isä-Karlsted on toiminnassa vahvasti mukana) kanssa yhteisymmärrykseen melko kivuttomasti. Toki sähköposteja ja tekstiviestejä oli lähetelty jo etukäteen, eli kaikilla oli joku käry siitä, mitä tullaan tekemään.

Olut on tyyliltään Pils myös tänä vuonna, nyt vahvemman Sulku Pilsin pohjalle rakennettu hieman modernimpi tulkinta aiheesta. Asiakas empi ensin Vääksyn Myllyn kaurahiutaleiden kanssa, mutta nekin päätettiin lopulta jättää paikalleen suutuntumaa pehmentämään, eli mallaspohjaan ei juuri tarvitse koskea. Humalointi on sen sijaan se, missä voidaan kikkailla. Sulun perusversioon käytetään Magnumia sekä Hallertau Hersbruckeria, mutta niiden lisäksi ilmassa leijaili nimiä kuten Saaz, Cascade, Hull Melon ja jo edellisestä KÄ-oluesta tuttu Mandarina Bavaria. Mitä kaikkea Pils tulee sitten lopulta sisältämään, se jää nähtäväksi reilun viikon päästä, kun keittohommat on tarkoitus aloittaa. Jos suinkin vaan mahdollista, niin yritän päästä paikalle silloin ja raportoida tarkemmin. 

Kun palaverin virallinen osuus oli saatu taputeltua, niin rohkaisin mieleni ja kyselin maistiaisten perään, eikös se se suurin syy kuitenkin panimovisiiteille ole? Pulloja kannettiinkin parit pöydälle ja nopeasti ne kävivät kaupaksi, mutta Kanavan perustuotteita mielenkiintoisempaa nestettä kaadettiin suoraan tankista laseihin. Kurki oli vielä hieman raakilemaista, mutta voisin väittää yhden kipollisen perusteella, että melko muikea hefeweizen sieltä on tulossa. 50% vehnää, sahtimallasta, ibuja tyylille korkeahkot 36 ja vahvuutta 5,5%. Raikas ja yllättävän kuiva "kesäbisse", jossa vehnän banaanisuus on saanut väistyä pirskahtelevan sitruunan alta. Sitruunamehua oli kuulemma lorautettu keittoon ihan rennolla ranteella. Niin se pitääkin.

Reissusta jäi oikein hyvä tunnelma ja uskon vahvasti, että Kaupungin äänet Pils 2017 on vielä edeltäjäänsä maistuvampi. Oluen tarina jatkuu blogissa lähiaikoina, joten pidä aukkosi auki!

Panimon terassiravintola aukeaa heinäkuun ensimmäinen päivä.

---

Kaupungin äänet ’17

https://www.facebook.com/kaupunginaanet/

4.-5.8. Tirra & Torvi Ravintolat sekä Rautatienkatu 3:n sisäpiha

Vahvistuneet esiintyjät: Flowdan (uk), Viagra Boys (swe), Yona, Gettomasa, Aivovuoto, Lyömättömät, Pimeys, Mikko Joensuu, The Holy, Maajo, JV, Ghost World, Karina, New Deadline, VG+, Itä-Hollola Installaatio, Club De Lay, M, HÄN, Megahammer, Eraesmus & Walde Arthur, Aton & Jyrkkä167 & LTI LIT.

Kahden päivän ennakkoliput ovat myynnissa Tiketissä hintaan 42,50 euroa. Päiväkohtaiset oviliput maksavat 25 euroa.

Forenomin majoitustarjous festivaalivieraille: Kampanjakoodilla TORVI17 10% alennus 2-hengen huoneisiin perjantain 4.8.2017 ja lauantain 5.8.2017 majoituksiin.

Share

Kommentit

Kulma (Ei varmistettu)

Kauan eläköön Äänet! :) Paja pistäny lapun luukulle? Ensin Brygg-Art ja nyt Paja :(

Bönthor

Jep, Paja maannut haudassaan jo jonkin aikaa. Chicagossa viimeset oluet nyt myynnissä ja myynnissä on koko panimokin. Brygg-Artin lisäksi voisi vielä mainita Alexin Panimon. Lahti on kyllä kunnon panimoiden hautausmaa.

 - Teemu

M.A. ei kuitenkaan Numminen (Ei varmistettu)

Mä ootan tota vehnää. Raikas ja sitruuna kuulostaa mun jutulta noin niinku hellejuomassa! Kuulostaa myös ettei ole mitään vetistä litkua tiedossa vaan tossa vehnässä on luonnetta. Vehniä on niin monenlaisia ja se baanaanimainen maku ei varsinkaan oo mun mieleen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvältä kyllä vaikutti, eli eiköhän tosta maistuva kesäolut muovaannu. Tiedä sitten vaan, että saako sitä Lahesta monestakaan paikasta.

- Teemu (ei kirjautunut)

Kommentoi