Kanavan Punos

Nyt ovat vääksyläiset kovan paikan edessä. ”Naapuripanimo” Paja julkaisi muutama viikko sitten Suomen kovimman Schwarzbierin Jartun muodossa, joten tämä Kanavan Panimon esitys on melko tiukan seulonnan alla. Punos on siis myös Schwarzbier, markettivahvuinen (4,2%) ja paahdetulla rukiilla ryyditetty sellainen, joka on tehty yhteistyössä lahtelaisten Citymarkettien kanssa. Muista kaupoista kyseistä olutta ei taida saada, mutta hätä ei ole minkään näköinen, sillä panimon Pyry pitää sisällään täysin samaa tavaraa ja sen kakkoserä tul(l)ee ilmestymään myös Päijät-Hämeen ulkopuolisten kauppojen hyllyihin piakkoin. 

Etikettiolut siis kyseessä, muttei anneta sen häiritä. Design on totutusti Anniina Nurmen kynäilemää. Vaikkei Punos panimon etikettien yleisen tason huomioon ottaen komeudellaan loistakaan, niin silti Anniina on saanut puhallettua näyttävää juhlallisuutta niinkin arkiseen aiheeseen kuin Citymarket. Hattu päästä. 

Miten se sisältö sitten? Vaimea tuoksu, ei oikein mitään, mistä saisi kiinni. Maussa edes hieman enemmän yritystä, mutta melkoisen vajavaiseksi sekin jää. Metallisuutta, laihaa kahvia pussikaakaolla maustettuna ja (ruis)leipäisyyttä. Runko on kermaisen pehmeä, mutta kuohukerman asemesta on maitohyllyltä tarttunut mukaan vähärasvainen ruokakerma. Puhdas ja todella helposti juotava, mutta kovin ujo.

Tuomio: suomalainen/maku    

 

Share

Kommentoi