Koodisana: ginwinebeer – Kolmen koplan tuparit

Tahdotko, tahdon, ja tarvoin taas kerran Helsingin viimaisia katuja kohti seuraavaa kutsuvierastilaisuutta. Minusta on tullut jonkinasteinen seurapiiriblogistien juntti maalaisserkku ihan lyhyen ajan sisällä. Which is nice.

Tällä kertaa kutsun lähettäjänä oli Ruosniemen Panimo, joka oli pakannut toimistonsa kimpsut sekä kampsut Porissa pakettiautoon ja muuttanut isolle kirkolle kimppakämppään Kyrö Distilleryn ja Soil Winen kanssa. Alkoholin katkuinen kommuuni siis kyseessä – eipä taida tosin olla lähitienoon ainoa sellainen.

Ennen juhlallisuuksia oli kuitenkin hoidettava raskaita velvollisuuksia, kuten hakea Alppilasta muutama uunituore kotiolutpullo ja sen jälkeen hypätä spåraan suuntana Sori Taproom. Taproom-visiitti jäi vain joidenkin minuuttien pituiseksi, sillä askel alkoi jo painaa kohti tupaantuliaisia, mutta hetki oli vielä aikaa käydä testaamassa yksi tämän hetken hypetetyimmistä oluista, Stigbergets Gbg Beer Week. Alun perin Göteborgin olutfestivaalien kunniaksi pantu IPA on kuulemma yksi niistä oluista, joka täytyy olla juotuna, että voi New England IPA -termin edes ääneen sanoa. Noh, nyt se on juotu, ja vaikka todella mainio olut olikin, niin en ehkä ihan pysty ymmärtämään sen huikeaa mainetta. Ananasta, mangoa ja greippiä, hekumallinen hedelmämehu tyyliin sopivalla bitterillä. Pari desiä maksoi 6,5€, mutta herkullisesta jälkimausta sietää ne pitkät pennit maksaakin. 

What's all the fuss about?

Sitten jalkaa toisen eteen, kaveri kainaloon ja kohti… Niin, mitähän aluetta tuo nyt olisi? Jossain Punavuoren, Eiran ja Ullanlinnan leikkauspisteessä upouusi toimistokompleksi kuitenkin sijaitsi. Tuttuja oli heti porttikongissa maleksimassa ja hetken aikaa jouduimme yksissä tuumin etsimään oikeaa sisäänkäyntiä. Se löytyi sitten sisäpihan perältä, ja sieltä vielä hissillä oikeaan kerrokseen, niin olimme saavuttaneet korkealle asetetut tavoitteemme.

Heti ovella kävi selväksi, että nyt oltiin menossa bileisiin, eikä mihinkään pönötystilaisuuteen. Värivalot leikkivät katonrajassa ja basso tamppasi lattiaa, jonka päälle sitten runsaslukuinen kutsuvieraskavalkaadi veisasi omia alkoholin tahmaamia virsiään – ihan kuin olisi astunut salaiseen yökerhoon.

Tiloista ei oikein saanut selvää kuvaa, vaikka olinkin selvä – vielä. Tyylikkäästi keskeneräinen voisi olla kuvaava termi. Populaa oli tosiaan tungokseksi asti ja toimiston baaritiskillä kävi kuhina. Osa ihmisistä jäi tiskin ääreen vain rupattelemaan, mikä nyt vaan on todella epäkohteliasta tuollaisessa ryysiksessä. Ensimmäisen juoman tilaaminen kesti norkoilijoiden ja etuilijoiden ansiosta aivan liian kauan, mutta otin sitten useamman kerralla ihan vaikka vaan kostoksi. Hatunnosto myös tiskin toisella puolella hääränneelle kaksikolle, joka hoiti leiviskänsä pahimmankin ruuhkan keskellä tyylikkäästi, vaikka eivät kaikkia tuotteita tunteneetkaan. 

Let's get the paardit ovat parhaat!

Hanassa oli Ruosniemen Sihteeriä (aina makoisa) ja uunituore Portieeri (Baltic Porter ilmeisesti kyseessä, maistuva sellainen). Olutpuolta oli lisää jääkaapeissa: Sihteeri (taas), Koodari (raikas jenkkilager), Piirimyyjä (iäkkään oloinen APA) ja uuden karhea Arkkitehti (hedelmäinen ja kahvinen black IPA). Tilanteeseen sopivia oluita siis, vaikka toki sisäinen (joo joo, ulkoinen myös) harrastajani nosti päätään etsiessään tiskin alta jotain suolasampi-kissanminttu -barley winezenbockia.

Oli olutta, mutta oli myös muita juomia. Ensimmäinen Kyrön Napuesta väsätty gin tonic palautti uskon elämään ja kaikkeen maalliseen. Ginin raikas mausteisuus, Fever-Treen tonicin kirpsakkuus, karpaloiden puna poskilla ja rosmariinista tehty orjantappura kaiken kauneuden kruununa. Jos metsään haluat mennä nyt, niin se takuulla kutsuu kuin sinne huudetaan. Ach so, siis luonto kutsuu, vieläpä ilman jonoja, koko illan. Helpotus.

Kun olin juonut itseni edes hieman mukavammaksi, niin oli aika tutkailla ympäristöä. Baaritiski oli jo tullut tutuksi, mutta sen vieressä sijainneet viinibaarit ja seisovat ruokapöydät eivät. Soil Winen asiantunteva anniskelija tarjoili illan aikana mm. ah niin muodikasta saksalaista Rieslingiä, todella raikas ja hapokas, sekä Cavaa, jonka en edes tiennyt voivan olla noin hyvää. Mukavia tuttavuuksia, vaikka nimet eivät mieleen iskostuneetkaan.

Ruokapuolella oli tarjolla sultsinoita, noita letun ja hapankorpun äpäriä, joiden päälle sai ripotella erinäisiä mössöjä. Kalariisipala maistui hemmetin hyvältä, mutta sienimönjä meni jo liian syvälle metsään huutelemaan.

Kuten alussa kirjoitettua, niin basso tamppasi lattiaa ja tiskijukka hoiteli hommiaan pieteetillä. The Chronic -aikaista Dr. Dreta, Grandmaster Flashia, diskoa… Musiikki nousee tuollaisissa tapahtumissa arvoon arvaamattomaan, varsinkin jos se on hyvää.

Musiikkia kuultiin myös livenä. Tapetilla olleiden firmojen edustajat esittelivät itsensä AA-kokouksen hengessä, jonka jälkeen Leija, yhden naisen bändi, esitteli kolme kappalettaan. Jonkinnäköistä kurttua kurtisteltiin ja kielisoitinta kuritettiin samaan aikaan Eläkeläiset ja 2010-luvun hipster folkin mieleen tuovien biisien aikana. Minimalistista, paikoin oivaltavaakin musisointia. Kesäpesä soi päässä vieläkin.

Napueta, fernettiä, vermuttia ja appelsiinia = ei jatkoon

Juttelin hetken aikaa Ruosniemen väen kanssa, muutamaa muutakin tuttua tuli moikattua, juomat eivät loppuneet ikinä, ja varsinkin Long Kyrön tarjoamat sulosoinnut sopivat illan päälle täydellisesti. Yhdeksän aikoihin väki alkoi sitten pikku hiljaa vähenemään, mutta pidot eivät enää parantuneet, sillä kymmeneltä oli tuleva valomerkki. Kaikki hyvä loppuu liian aikaisin. "Kolmen koplan tuparit" olivat todella onnistuneet, eikä oikeastaan mistään voi valittaa. Paitsi ehkä seuralainen liian vaikeista nimistä, sillä hänen Piirimyyjä-tilauksensa ei mennyt ihan putkeen:

”Saisinko yhden Pilvenpiirtäjän. Anteeksi, tarkoitin tietysti Pillipiiparia”.

Kiitos Ruosniemen Panimo, kiitos, Kyrö Distilley, kiitos Soil Wine, kiitos 1995-2017.    

 

Share

Kommentoi