Koti kuntoon

Bönthöö bönthöö

…eli yksi taulu seinälle ja olutta lasiin. Olin koko päivän pönöttänyt Trion Vesku-aukiolla soittamassa tanssimusiikkia olemattomille asiakkaille ja hölissyt kauppakeskuksen PA-järjestelmään pikkupöksykuulutuksia. Vähemmästäkin sitä siis ihminen kaipaa päivän päätteeksi olutta, ja se juoma oli päätetty jo heti aamupäivästä. Tämän vuoden jouluolutkattaus jää omalta osaltani torsoksi, sillä Alkon hyllyihin viime viikolla iskeytyneessä joulusortimentissa oli loppujen lopuksi vain muutama pakkohankinta. Kauneimpana niistä Viron ja koko maailman ykköspanimoihin tällä hetkellä kuuluvan Põhjalan jouluinen Imperial Porter.

Jõuluöö jatkaa siis Põhjalan ”Yöoluiden” sarjaa. Sarjaa, joista Valge Öön perusversiota lukuun ottamatta jokainen juoma on ollut toinen toistaan herkullisempi. ”Cacao nibs, fresh vanilla pods, and French oak”, lukee oluen kuvauksessa, eli mausteidensa perusteella todellista herkkua voisi ihminen odottaa. Huomionarvoista muuten, että Jõuluöö on vain kahdeksan prosenttista, siinä missä virkaveljensä kellottavat itsensä ulos vasta kymmenen jälkeen. Tuoksussa tuo ”keveys” ei näy, ei kuulu. Pehmeän suklaiset/kaakaomaiset höyryt nousevat sieraimista aivojen mielihyväkeskukseen. Maussa myös todella pyöreää ja lempeää suklaisuutta. Kevyesti paahdettua kahvia, toki lusikallinen kaakaota seassaan. Ei kuitenkaan samanlainen sokeripommi kuin monet edeltäjistään. Vanilja ja niin hyvä puu tekevät loppulasista hieman bourbonmaisen liköörilitkun, joka maistuu kyllä, mutta ehkä niitä elementtejä olisi voinut nostaa esille jo aikaisemmassa vaiheessa. Aavistuksen liian kevyt kantamaan kaikkia isoja makujaan, mutta kyllähän Jõuluöö on taas yksi uusi imperiaalinen sulka ”Pöhjälän” hattuun.  

Ilta oli vielä kovin nuori, me emme, joten menetettyä elämää oli hyvä hukuttaa lasiin. Muutaman tutun ja turvallisen drinkin jälkeen päädyimme ryyppykaverin kanssa jakamaan vähän ”parempaa hartwallia”. Jos eestiläisten yöt ovat usein tummia kaunottaria, niin sitä samaa voi myös sanoa BrewDogin Paradox-sarjalaisista. Kaikki tähän mennessä maistetut Paradoxit ovat olleet loistavia ”big beerejä”, mutta Isle Of Arran -variantti jätti valitettavasti kylmäksi. Kirjaimellisesti kylmäksi, sillä olut maistui alussa jääkaapissa muhineelta savukalalta. Hieno ape toki, mutta 15%:selta Imperial Stoutilta voisi odottaa jotain muita makumaailmoja. Jo tuoksu kertoi karua kieltään kalaliemestä tehdystä likööristä. Maussa kalojen kanssa polskutteli viskipullon jämät, salmaria, kuivaa puuta, punaisia marjoja, huoltamokahvia, rusinoita, tuhkakuppi ja tosi tummaa sekä kitkerää suklaata. Pullolla ikää jo miltei neljä vuotta, eli olisiko se osasyyllinen vai eikö Arranin saaren maut vain yksinkertaisesti sovellu tuohon Paradoxien pohjamudissa vellovaan suureen ja mahtavaan Imperial Stoutiin. Mene ja tiedä, go and know.

Pettymyksiä sattuu elämän varrelle ja niistä pääsee parhaiten yli lähtemällä pubiin. Jalkauduimme siis remonttireiskan kanssa Lahen syntisille kujille metsästämään hedonismia alkoholin muodossa. Brygga oli taas kerran kuin täyteen ammuttu, joten se ei meille paljoakaan tarjonnut. Ei siinä, hyvä että asiakkaat ovat löytäneet askeleensa takaisin keskustan ”laituribaariin”, mutta meidän suuntamme oli ylöspäin. Oldissa ihmisiä ehkä kahdessa pöydässä, vessan lattialla ihmispaskaa ja hirmeän kokoisella screenillä pyöri joku käppätason urheilutapahtuma. Joimme nopeasti siiderin (Thatchers Katy) sekä oluen (BrewDog Punk IPA) ja suuntasimme takaisin tuuleen ja tuiskeeseen, sillä viihtyvyys Oldissa oli minimissään.

”Kyllä nyt yhellä käydää vielä”, sanat jotka kaikuvat Suomen turuilla ja toreilla kaanonissa vielä kauan ihmiskunnan tuhon jälkeenkin. Se yksi ja ainoa nautittiin sitten edesmenneen linja-autoaseman kupeessa, suruisten kulkijoiden Iloisessa kulkijassa. Lasin täytteeksi valikoitui piiiiitkästä aikaa Chimay Triple, eli tuttavallisemmin ”valkonen Zimei”. Edellisestä kohtaamisesta oli siis vuosikausia, joten mukava yllätys, että entinen lähibaarini oli ottanut sitä valikoimiinsa. Punaista ja sinistä versiota on hyllystä toki jo tovin löytynyt.

Mahtava belgihedelmän katku kantautui tarjoiluastiasta. Olut kaadettiin muuten S-mafian Beer & You -konseptia mainostavaan lasiin, vaikka Chimayn nimikkokippojakin olisi tiskin takaa löytynyt. Noh, samapa se, sillä tuo lasi oli ainakin tuoksun osalta nappivalinta. Ja kyllä se suukin seurasi nenän viitoittamalla tiellä. Todella hedelmäinen tapaus, nimenomaan hiivaisen hedelmäinen. Makeaa banaania, ehkä persikkaa, vaakakupin toisella puolella sitten sitrusmaista happamuutta. 8% tuntui sopivana lämpönä nielussa ja toisaalta taas kuohkea hiilihappoisuus sekä optimaalinen tarjoilulämpötila tekivät juomasta viilentävän raikkaan. Olin jo unohtanut, kuinka hieno olut on kyseessä. Menee heittämällä värillisten veljiensä ohi, jos listaamaan aletaan. White pow… eiku, oho. ”Jos nyt toiset vielä…”   

 

Share

Kommentoi