Kotipanimokarkelot katseilta kateissa

Kovin kostea ja harmaa lauantainen iltapäivä Hollolassa. Sumuiseen kuvaan hyvin istuva, onnenpäivänsä jo taakseen jättänyt Soramäen ostoskeskus kutsui luokseen kuin viimeisiä henkäyksiään haukkova vanhus. Käänsimme blogikollegan kanssa kuitenkin selkämme hädälle ja istahdimme läheiselle bussipysäkille kuvaamaan Olvin vielä virallisesti julkaisematonta Black IPAa. Tai siis Tuopin ääressä-skribentti otti kuvia ja minä poltin savuketta, sillä Iisalmen ”pimeä puoli” ei kaltaiseni keltanokan päälle varjoaan langettanut. Pääsin tosin maistamaan tuota yllättävänkin mainiota BIPAa hieman myöhemmin. Ehkä joskus minäkin olen arvostettu bloggaaja, jonka oven taakse kuljetusliike voi jättää oluttölkkejä läpinäkyvässä muovipussissa pyörimään. Toisaalta, tuurillani ne lähtisivät naapureiden matkaan heti, kun kuriirin silmä välttää.

Mutta jos ei pimeä puoli tavoittanutkaan minua, niin huomattavasti valoisampi kutsu kävi osallistua kotipanijoiden tapaamiseen jonnekin Soramäen ja Vesalan rajapinnoille, kaukana kaikesta, mutta silti tarpeeksi lähellä, että käveltävää jäi noin kilometrin verran jo mainitulta pysäkiltä (opin myöhemmin, että Hollolan Hirvi sijaitsi aivan viereisen pellon tuolla puolen). Perille päästyämme syyssää näyttäytyi parhaimmillaan ja edessä olivat pakolliset esittäytymiset, jotka tehtiin sitten oikein virallisen kaavan mukaan ja jokainen kertoi vuorollaan hieman itsestään. Itse pyrin pitämään litaniani lyhyenä, sillä vihaan sydämeni kyllyydestä moista pönöttämistä, että kiitos vaan ideasta, Arto.

Olutta onneksi oli ja sitä oli loppuilta huomioiden jopa liikaa, sillä lasiin sylkeminen on tapa, jota en oikein osaa. Hanat olivat avoinna ja pulloa lyötiin pöytään jatkuvalla syötöllä. Tapahtuman taustapiruina toimivat alppitalon isäntä Wesala Brewery sekä tässäkin blogissa paljon palstatilaa saanut Rabbit Street Brewery. Myös matkaseuralaiseni oli tuonut mukanaan muutaman Kouvostoliitto-monikkerin alla tehtaillun juoman ja olipa tarjolla vielä nimeämättömän kotipanimon ensituotekin, American Wheat/Wit, joka oli raikas kuusiprosenttinen ”ananasmehu”. Itse en ollut tuonut mukanani mitään, mutta otin sitten senkin edestä. Puolustuksekseni pitää kuitenkin sanoa, että minulla ei olisi ollut edes rahaa matkustaa Hollolaan ilman myötämielisiä voimia, joten uhrilahjoihinkaan ei näin ollen varaa ollut.

Wesalan oluista mieleen jäi erityisesti tervetuliaismaljana tarjoiltu jenkkityylinen IPA, joka oli todella puhdas ja raikas. Kaura toi pehmyttä tunnelmaa runkoon ja C-humala maistui sitrukselta sekä kirpeältä marjalta (herukka kenties). Mm. irish rediä, hunaja-alea ja dipaa tuli myös maisteltua, mutta Wesalan kovin tuote oli ehdottomasti Wicked Wheat Wine. Barley Wine vs. Weizenbock (Barley Winezenbock?), toffeemaista makeutta ja banaanikarkkista happamuutta, silkkaa mahtavuutta.

Rabbit Streetillä oli mukanaan mm. pöntöllinen uunituoretta Moukari Stoutia, jota oli myös lähtenyt johonkin EM-kisoihin, en muista tarkemmin kohdetta. 7,7%, colamainen väri, kunnolla paahdetta, kahvia ja kaakaota pienenä makeutena taustalla, mutta melko kuiva silti kokonaisuutena. Sitrusmaista hedelmää, pellettimäistä humalaa, laskennallinen IBU ollut kuulemma n. 200, eli voisi jopa käyttää etuliitettä India. Samoihin kisoihin lähti myös Bunny Hop, jenkkivetoisesti humaloitu raikas Lager.

Erikoisuutta tavoiteltiin sitten ”pullahiivasavusourilla”, hapanta multaisuutta läheisiltä pelloilta ja savuavaa lantakasaa. Pieni suullinen riitti, novelty-arvoa enemmänkin. Myös ”leipäjuurisour” kuulosti erikoiselta kokeilulta, mutta oluenahan tuo oli hyvinkin miellyttävää juotavaa. Tallia, homejuustoa ja yllättävänkin voimakas omenasiiderimäinen kirpsakkuus. Tutuksi käynyt ja hyväksi havaittu Saison oli myös tikissä, kuten aina.

Siideristä puheen ollen, sitäkin oli Wesalan isännällä tarjolla. Tosin ensimmäiset kokeilut tehty uutteesta, mutta pirun maistuvaa tavaraa. Kiinnostaa kyllä kovasti, että miten miehen ensimmäiset erät ihan oikeasta omenasta onnistuvat. Eli testipulloja vaan tulemaan, heh.

Ilta alkoi jo painaa päälle/päähän ja pimeys laskeutumaan. Pimeys laskeutui myös lasiin, sillä Kouvostoliiton Imperial Stout tuli ja otti omansa. 11,3%, hirviömäistä paahdetta, kuivaa on, mutta silti sellainen vieno kaakaomaisuus tasapainottaa taustalla. Mainiota kamaa.

Mainio oli myös tapahtuma, jopa sellainen intiimi olutfestaritunnelma, vaikka ensimmäisen tunnin verran olinkin hieman kauhusta kankeana näiden vieraiden ihmisten keskellä, jotka puhuivat Lahen alueen vesien pehmeydestä. Onneksi alkoholi yhdistää ihmisiä (okok, usein myös erottaa) ja keskusteluun löytyi sävyjä, joista minäkin ymmärsin jotain. Kiitos paljon siis järjestäjille ja kanssajuopujille.

Share

Kommentoi