Kun katson autiota Taivaanrantaa - Viskiä ja valokuvia

Sähköpostiini kilahti alkuviikosta viesti Etelä-Suomen Sanomien Saara Larkiolta, joka kaipaili kommentteja alkoholia käsittelevään artikkeliinsa. Noh, minähän juon usein alkoholia ja myös kirjoitan siitä suht paljon, joten miksei sitä sitten sössöttäisi aiheesta paikallislehdessäkin. Juttu ilmestyy huomenna ja yritän sen myös tänne saada jotenkin järkevässä muodossa luettavaksi.

Puhelinhaastattelussa ei sinänsä ole mitään kovin jännää kerrottavaa. Itse toki olin hieman jännittynyt, mutta noin yleisesti ottaen puhelimessa puhumisen konsepti on varmasti kaikille tuttu, eikö?

Huomattavasti mielenkiintoisempi kokemus oli sitten samaiseksi iltapäiväksi sovittu kuvaussessio, joka johdatteli seurueemme ravintola Taivaanrannan kellaritiloihin, aivan siihen tislaamon seinän taakse. Kyseessä on siis Teerenpelin ”kakkostislaamo”, joka keskittyy nykyään pienempiin ja hieman erikoisempiin tisleisiin.

Mammaryhmä oli juuri lopettelemassa lounastaan kabinetissa, joten saimme koko tilan käyttöömme, tilan jonka kysyntä on henkilökunnan mukaan erittäin vilkasta. Rauhallinen ruokailu idyllisessä miljöössä toki kiehtoo erilaisia ja -kokoisia porukoita, mutta viime vuosina myös tislaamokierrosten suosio on kasvanut eksponentiaalisesti. Ja miksei kasvaisi, sillä erilaiset tisleet ovat nousseet trendijuomiksi panimotuotteiden rinnalle.

Mekin piipahdimme nopeasti tislaamon tiloissa, jossa tuoksusta ja lämpötilasta päätellen oli vastsillään paiskittu töitä. Ja tietysti Teerenpelin tuotantomäärillä niitä töitä riittää, niin tislaamo- kuin panimopuolellakin. Onhan firma myös melkoinen pioneeri, mitä tulee kotimaiseen viskin valmistukseen, ainoastaan Beer Hunter’s -kytköksistään tunnettu Old Buck ehti ensin. Joskin porilaisen kohdalla puhutaan hyvin minimaalisesta toiminnasta. 

Mukana oli toimittajan lisäksi Etlarin kuvaaja sekä Taivaanrannan henkilökunnasta ravintolapäällikkö Anu Lehto sekä viskiasiantuntijat Johanna Turunen ja Jenni Kankala. Muutaman testikuvan jälkeen pääsimme itse asiaan, eli eteeni laskettiin kaksi maistelulautaa, joista molemmista löytyi neljä Glencairn-lasia täytteineen. Tarkoitus oli siis tissutella viskiä samalla, kun kamera ikuistaisi orastavan alkoholismini filmille. Perus. Muu seurue oli niissä mystisissä ”oikeissa töissä”, joten harmikseni jouduin tuhoamaan koko satsin yksin. Toki kaikki piti tehdä kuvauksellisesti, sehän se pääpointti kuitenkin oli, heh.

Laseista löytyi kolme- ja kymmenvuotias teerenpeliläinen sekä oma suosikki Kaski. Viimeisessä lasissa oli huijauksen vuoksi vettä, vaikka toivon sen olevam giniä. Pidän kyllä viskistä, mutten ole sitä ikinä sen enempää harrastanut tai analysoinut, joten en yliyritä nytkään. Tai itse asiassa, en yritä lainkaan. Minut nimittäin kutsuttiin ihan kunnon tislaamokierrokselle ensi perjantaina, joten jätetään tarkempi selonteko sen visiitin yhteyteen. Sen voin toki sanoa, että Kaski on paras suomalainen viski, jota itse olen juonut. Otanta ei todellakaan ole laaja, mutta silti. Good shit.

Kuva minusta juotuani Teerenpelin raakatislettä.

Share

Kommentoi