Lahtikko tien päällä: Juomien Fiskars

Huhtikuun Lahtikko Radiossa vierailivat Level 11 -kotipanimokollektiivin perustajat, Oskari Sundström ja Mikko Laitinen, joista ensin mainittu kehuskeli radioaalloilla tekevänsä Suomen parhaita korvapuusteja kipparoimassaan Cafe Antique -kahvilassa Fiskarsissa. Paljastui myös, että Sundström vetää kylällä ”kiertoajeluja”, joissa tutustutaan pienen pitäjän isoon juomateollisuuteen. Ei kuitenkaan niinkään määrällisesti, vaan laadullisesti – sijaitseehan muutaman sadan metrin säteellä niin Kuura Cider, Ägräs Distillery kuin Fiskarsin Panimokin.    

Lähetyksen jälkeen jatkoimme aiheesta keskustelua baarissa ja lopputulemana oli se, että Lahtikon pitäisi ehdottomasti lähteä tien päälle tutustumaan kauniiseen Fiskarsiin ja sen valtoimenaan pulppuavaan alkoholikulttuuriin Oskarin opastuksella. Moiset suunnitelmat pyyhkiytyvät kuitenkin usein mielistä kuin kaljatahrat pöydästä, jossa ideat ovat syntyneet. Niin tällekin meinasi käydä, mutta Sundström oli toista mieltä, sillä hän otti kuukautta myöhemmin yhteyttä ja latoi aikataulut tiskiin. ”Kiinnostaako vielä?”, muuta ei tarvittu.

Fiskars, suomeksi Fiskari, on noin 500 ihmistä asuttava historiallinen kylä nykyisen Raaseporin kaupungin alueella, joka on tunnettu mm. rautaruukistaan. Myös eräs saksivalmistaja on alun perin Fiskarsista kotoisin, arvaako kukaan? Karavaanimme ei kuitenkaan ollut matkustanut kolmea tuntia tutustuakseen paikan historiaan, sillä aikataulu oli suht tiukka – varsinkin kun matkaan mahtui muutama mutka. Olimme kuitenkin lopulta miltei tuntia ennen sovittua h-hetkeä perillä, joten kävimme paikkakunnan ainoassa ruokakaupassa hakemassa pientä apetta ja suuntasimme lähimpään puistoon eväsretkelle. Kutsutaan tuota nyt vaikka ”keskuspuistoksi”, sillä se kirjaimellisesti sijaitsi keskellä kylää.

Black Metal -logo katonrajassa?

Kuura Cider

Fiskarsin henkeäsalpaavaa miljöötä ei voi kai tarpeeksi ylistää, mutta hetken maisemia ihailtuamme suuntasimme jonnekin syrjäkujille, roskiskatosten ja työmaiden keskelle. Vaikka olin käynyt kysymässä neuvoa viereisen ravintolan henkilökunnalta, niin silti oli vaikea uskoa, että olimme Kuura-siiderimön pihamaalla. Mutta totta se oli. Askareitaan pihalla suorittanut Nora paljastui Kuuran työntekijäksi, hän toivotti meidät tervetulleeksi ja kertoi heti kättelyssä, että muu seurue on ainakin puoli tuntia myöhässä. Niinpä tietysti.

Uutta ja vanhaa tankkia

Samoissa tiloissa sijainnut Kuura Shop oli menossa juuri kiinni, joten ei auttanut muuta kuin parkkeerata perse terassituoliin ja odotella… Ja odotella lisää. Vihdoin, joskus puoli seitsemän jälkeen Sundström soitteli ja kyseli olinpaikkaamme. Tarkoitus oli ilmeisesti tavata kahvilalla niiden maankuulujen korvapuustien äärellä, mutta olin ymmärtänyt jotain väärin. Tai sitten joku muu oli. Samapa tuo, sillä enää ei voinut mitään ja koska Helsingistä saapuva seuruekin oli jäänyt Länsiväylälle jumiin, niin Oskari hyppäsi pyörän selkään ja karautti parissa minuutissa kanssamme odottamaan… Ja hetki vielä odotusta.

Kun suurin osa seurueesta oli saapunut paikalle (mattimyöhäisille pidettiin vielä erillinen kierros), niin pääsimme vihdoin sukeltamaan siiderin teon kiehtovaan maailmaan. Olin odottanut Kuura-visiittiä ehkä eniten kaikista kolmesta, sillä siiderimö oli itselleni täysin vieras ympäristö.

Pullomeri

Opimme siiderin tekemisen olevan paljon lähempänä viiniä kuin olutta. Opimme, että Kuura on hiljalleen siirtymässä muovitankeista teräksisiin tankkeihin, sillä niissä käyminen on huomattavasti kontrolloidumpaa. Opimme Kuuran lippulaivatuotteen olevan Ice Cider, nimensä mukaisesti jäädyttämällä tehtävä jälkiruokasiideri, jonka kylmien käymistankkien kainalossa viilensimme itseämme samalla kun valmis juoma (noin 40% käytetään) pulppusi letkusta Ikean säilytyslaatikoilta näyttäviin astioihin. Opimme Kuuran olevan kahden vuoden ikäinen yritys, joista ensimmäinen kului Fiskarsin (os. Rekolan) Panimon suojissa. Opimme myös sen, että Kuura-tirehtööri Petri Halmetojan lisäksi Kuura pyörii perheen ja perhetuttujen avustuksella, joten hommaa riittää pienelle porukalle. Lopuksi opimme myös, että herra Halmetoja oli estynyt saapumasta paikalle.

Kiitelty Kuura Ice

Fiskarsin Panimo

Fiskars-kierros oli saatu alkukankeuksien jälkeen käyntiin ja erittäin mielenkiintoisen siiderimövierailun jälkeen hymy oli herkässä – vaikkemme vielä tässä vaiheessa saaneetkaan maistiaisia, joita hieman jo lupailtiin. Olenkin jälkikäteen harmitellut, etten ostanut pullollista tuota mainittua Kuura Icea mukaani firman kioskista, niin paljon sitä hehkutettiin. Vaikka prosentit huitelevatkin yli kymmenessä, niin kuten tilaviinit, siideriä saa ostaa mukaansa paikan päältä. Koska olutta?

TJEU: http://www.siideriakiitos.fi/siideriarvostelut/kuura-ice-im-love/

Janoinen, ja yllättävän monipäiseksi kasvanut, laumamme oli kuitenkin luotu vaeltamaan, joten matkaoppaan roolissa huseerannut Sundström tarttui turistihärkää sarvista ja johdatteli meidät seuraavan juomakeitaan luo.

Upea jäätelökioski

Aikataulusta oltiin yhä jäljessä ja Fiskarsin Panimon Topi Pakarinen pyöräili meitä vastaan katsomaan, mikä oikein maksaa. Lähellä kuitenkin oltiin, jopa niin, että alkuvuodesta nimeään Rekolan Panimosta Fiskarsin Panimoksi vaihtaneen yrityksen seinäkyltti pilkotti puiden lomasta. Ensimmäinen tunne oli hämmennys, sillä koko Fiskarsin kylä on täynnä toinen toistaan idyllisemmän oloista huussia ja huvilaa, niin möhkälemäinen teollisuushalli ei yksinkertaisesti tuntunut kuuluvan kuvaan.

Kyllä se kuitenkin kuuluu, sillä Fiskarsin Panimon on lyhyessä ajassa sementoinut maltaisen kädenjälkensä osaksi Fiskarin liike-elämää. Alun perin vantaalaiselta lähiöltä nimensä napannut panimo on ajautunut Mäntsälän kautta sen verta kauas kotikonnuistaan, että nimen ja brändin muutos oli luonnollinen kehityssuunta. Ja mikseipä sitä ottaisi uuden kotikylän nimeä myös osaksi yrityksen virallista nimeä.

Ai niin, kuten siiderimöllä, niin myös panimolla on tilojensa yhteydessä pieni kauppa. Se oli kuitenkin jo kiinni, joten emme päässeet shoppailemaan.

Uudet tuulet ovat puhallelleet myös ulkoasussa, sillä logoa on hieman ehostettu ja värimaailmaa piristetty.  Isoin muutos panimon lähihistoriassa taitaa kuitenkin olla ”humalan vastaiset” tiedotteet jokin aika takaperin. Fiskars siis kertoi lopettavansa ”kaiken maailman ipojen” panemisen keskittyäkseen enemmän maltaisiin tai esimerkiksi yrteillä maustettuihin oluisiin. Pakarinen, joka myös esitteli joukkiollemme tiloja, kertoi että päätös on ollut onnistunut. Näkyvyys ja kiinnostus firmaa kohtaan on kuulemma nousussa ja panija itsekin kokee kiinnostavampana miettiä ja nyhrätä jonkun muun kuin humalakasan parissa.

Maatiaishumalaa sahtia varten

Kierroksella kuulimme tarinoita lehmänpaskalta haisevista luomumallaspusseista, joista löytyy milloin mitäkin ylimääräistä kasvistoa, panimon nurkassa tekeytyvästä kotimaisilla maatiaishumalilla ryyditetystä sahdista sekä seitkytlukulaisesta pullotuskoneesta, jonka alkuperäinen tekijä oli alkukeväästä käynyt tuomassa uusia osia laitteeseen, vain lähteäkseen samalla oven avauksella takaisin kotiinsa Saksaan. Mitä ne sanovatkaan saksalaisesta tehokkuudesta?

Topi, ylpeä pullotuskoneen käyttäjä

Ägräs Distillery    

Vaikka välissä oli vain ohut seinä, niin maailma muuttui kun astuimme panimohallin perältä löytyvästä ovesta Ägräs Distilleryn tiloihin. Ilmassa leijaili vahva alkoholin katku, joka keräsi itseensä jokaisen vaniljan ja tammen hippusen, joita lukemattomat puutynnyrit luovuttivat. Puutynnyrit, jotka olivat aiemmin palvelleet Oloroso- sekä Pedro Ximénez -sherryjen koteina. Tynnyreiden lisäksi silmät kiinnittyivät tislaamon nurkasta mahtipontisena nousevaan kupariseen velhon hattuun, joka esittelyn yhteydessä osoittautui melkoiseksi monitoimikoneeksi: ginit ja akvaviitit valmistuvat miltei alusta loppuun tuon "tehosienen" uumenissa.

Vaikka gini ja akvaviitti hienoja juomia eittämättä ovatkin, niin harvassa ovat ne tislaamot, jotka eivät pyrkisi viskimarkkinoille. Eikä Ägräs tee siinä poikkeusta. Firman tavoite ei ole kuitenkaan missään vaiheessa tislata vain viskiä, vaan erinomaista viskiä. Näin ollen liian nuoret tisleet lentävät takaisin tynnyreihin kypsymään ja saavat olla siellä niin kauan kuin taideteos on valmis. Koska, mahdat nyt kysyä? Siihen kysymykseen ei osaa vastata vielä kukaan, mutta tislaamon edustajan mukaan seuraavalle vuosikymmenelle mennään helposti. Nyt sitten vaan odotellaan.

Pienissä töissä

Lopussa kiitos seisoo

Se oli siinä. Kierroksen ”virallinen” osio oli kävelty läpi ja suut alkoivat kaivata virvokkeita. Ja niitä kannettiinkin tarjottimella kuin paremmalle väelle konsanaan. Voi toki olla, että seurueessa ”bättre folkia” olikin, heh. Jätetään tasting kuitenkin huomisen huoleksi ja lähetetään kaunis kiitos järjestävälle taholle, juoman tuottajille sekä tietysti kanssamatkaajille.

P.s. Äänitimme myös muutamia pätkiä Lahtikko Radion podcastia varten, joka ilmestynee myöhemmin kesällä, jos vaan tekniikka kestää. Pysykää kanavalla. 

 

Share

Kommentoi