Lahtikko-zine #3: Hikinen iltapäivä – Noviisi kotipanimossa

Olen enemmän tai vähemmän viimeiset kymmenen vuotta ollut kiinnostunut oluesta ja sen ympärillä vellovasta kulttuurista. Oluen tekeminen, paneminen, ei kuitenkaan ole ollut mitenkään kovin kiinnostava aihe. En tiedä miksi, mutta jotenkin se vaikuttaa aivan liian vaivalloiselta ja pikkutarkalta puuhastelulta. Lopputuote on enemmän se oma juttu. Olen toki käynyt niin makroilla kuin mikroillakin tutustumassa panemisen maailmaan ja silmäillyt tuttujen nurkissa pyöriviä kotipanimolaitteita, mutta en ole koskaan aikaisemmin laittanut kroppaani likoon ja käsiäni likaan oluen puolesta. En tosin laittanut nytkään, mutta kävin jo lähellä.    

Kari Puttonen, yksi Lahen nuoren ja aktiivisen kotiolutporukan johtohahmoista, kutsui minut seuraamaan kotioluen tekemistä eräänä lauantai-iltapäivänä. Otin kutsun vastaan ja seisoin täsmällisesti ja tapojeni mukaisesti jo varttia ennen sovittua aikaa olutmaakarin kotiovella.

Karin ensimmäiset kotiolutkokeilut sijoittuvat niinkin kauas kuin kahdeksankymmenluvun alkuhämäriin. Opiskelijabudjettia täytyi venyttää, mutta silti olutta piti olla, joten uuteoluesta sai tenttiviikon jälkeen päänsä tarpeeksi sekaisin. Maun kustannuksella toki.

Opiskelut loppuivat aikanaan ja Puttonen siirtyi kiireiseen työelämään, jossa maat ja mannut tulivat tutuiksi. Olutkulttuurille oli aina aikaa, olihan se ollut lähellä miehen sydäntä nuoruusvuosista lähtien. Oluen tekeminen jäi kuitenkin useaksi kymmeneksi vuodeksi – kunnes kipinä heräsi uudelleen ja leimahti liekkeihin. Nouseva olutskene oli saavuttanut myös Business Cityn ja vaikka ravintolapuoli olikin surkuhupaisan kuivaa kaupungin asukaslukuun suhteutettuna, niin kaupallisen pinnan alla kuohui: kotiolut.

Koo-too-naa

Tämä juttu piti alun perin tehdä Puu-Paavolaan nousevassa kotiolutkeskittymässä, jossa Puttonen on huseerannut puuhamiehenä viimeisen vuoden ajan, mutta sähköongelmien takia kerhotila ei ole vielä toimintakunnossa. Tarkoituksena on saada tilat kahdellekymmenelle olutharrastajalle mm. kolmen keittokattilan, viidensadan litran lämpötilakontrolloidun käymistilan sekä laadukkaan ja kompromissivapaan ympäristön muodossa. Toivottavasti tämän aviisin ilmestyessä siellä olisi jo ensimmäinen satsi olutta pantu ja skribentillekin kutsu käynyt tupaantuliaisiin.

Nyt astuin siis miehen viihtyisään kerrostalokaksioon, jonka ikkunat antoivat suoraan viikonlopun valokylpyyn valmistautuvalle Aleksanterinkadulle. Olut oli esillä Puttosen asunnossa monella tapaa: koreja, pulloja, panimolaitteita, korkituskoneita jne. nurkat täynnä. Vessaankaan ei päässyt törmäämättä käymisastioihin. Olutmiehiä siis henkeen ja vereen.  

Kauaa emme ehtineet turhia rupatella, kun Kari tarttui kauhaansa ja suuntasi keittiön nurkassa jo täydessä valmiudessa odottelevan Grainfatherin (keittokoko 23l) kimppuun. Kyseessä on puoliautomaattinen ”panimojärjestelmä”, jolla hoituu niin mäskäys, huuhtelu, keitto kuin jäähdytyskin. Yksi laite hoitaa siis periaatteessa kaiken, kätevää.

Kun Puttonen aloitti mäskäämisen, siirryin itse keittiönpöydän ääreen siemailemaan olutta ja kyselemään tyhmiä. Alun perin ajatukseni oli kirjoittaa seikkaperäinen ”näin teet kotiolutta” -artikkeli, mutta tajusin hyvin nopeasti, ettei tietoni ja taitoni yksinkertaisesti riitä moiseen. Eikä se muutenkaan enää tuntunut ideana kovin houkuttelevalta, kun muistiinpanovihko alkoi täyttymään vieraista termeistä. Resepti löytyy tuosta ohesta ja ohjeita aloittelijoille on netti pullollaan, joten sieltä vaan opiskelemaan, jos aihe kiinnostaa.

Mäskäys (maltaina pils sekä vehnä, seassa kaurahiutaleita) otti aikaa noin tunnin, ”kolme varttia riittäisi, mutta otetaan varman päälle”, kuten Puttonen asian ilmaisi. Siinä samalla käytiin vähän läpi, että minkälaista olutta tänään olisi tarkoitus tehdä. ”Noin kuusiprosenttinen Funky Grapejuice”, kuului vastaus. ”Greippisen hedelmäistä ja funkya IPAa”. Ainaisen jenkkityylin sijaan Kari oli päätynyt humaloimaan IPAnsa australialaisilla lajikkeilla, Galaxylla ja Ellalla, joista varsinkin ensin mainittu on tunnettu herkullisesta hedelmäisyydestään.

Huomautin oluen nimestä, että eikö sen pitäisi olla Grapefruit-muodossa, jos haetaan greippiä eikä rypäleitä, joten muutimme sen lennossa. Funky Grapefruit Juice se siis olkoon.

Sosiaalisia perhosia

Jossain välissä paikalle saapui myös muutama lisäkäsi, sillä panemisen ohessa oli tarkoitus pullottaa edellisen erän oluita.

Mikko paljastui myös lahtelaisen kotipanimokollektiivin jäseneksi. Hieman tuoreempi kasvo tosin, sillä takana oli kolme omaa keittoa – jos ei sitten lasketa opiskeluvuosien uutesekoiluja ja ”lestinheittoa”. Karin (ei siis itse Puttonen) tarinasta en oikein saanut kiinni, mutta mies vaikutti hyvin kiinnostuneelta illan tapahtumista. Ehkä hän oli kaltaiseni noviisi, joka oli sattumien summasta eksynyt paikalle.

Apureilla oli mukanaan kahdensadan euron kiinalaista Moutai-viinaa, jota piti toki maistella muutamaan otteeseen. Jännää tavaraa, epämääräisen epämiellyttävästi ylikypsynyttä melonia. Fermentoituneesta durrasta tehtyä litkua. Illan isännältä löytyi muuten saman juoman ”halppisversiota” hyllystä, ja kyllä sen useamman kymmenen euron hintaeron huomasi maussa. Tai viimeistään jälkimaussa, joka röyhtäyksien mukana muistutteli itsestään vielä seuraavana aamuna.  

Tunnelma alkoi olla jo melko vapautunut, sillä oluesta ei ollut pöydässä pulaa – oli se sitten keskustelunaiheena tai lasin täytteenä. ”Sosiaalista puuhaahan tää on. Harvoin tätä yksinään tulee tehtyä”, noin parin kuukauden välein uuden satsin keittelevä Puttonen summasi ja jatkoi: ”Lahessa on tiivis ja hyvä kotiolutporukka”. Ja ymmärtäähän sen, että yhteisen harrastuksen, mihin moni suhtautuu vieläpä todella intohimoisesti, haluaa jakaa samanmielisten kanssa ja monipuolistaa sillä tavoin sitä entisestään.

Kun Moutai-shotit oli saatu elimistöön ja lasit oli täytetty taas kerran uudella Imperial Stoutilla, niin apureille kävi käsky WC-tiloihin. Kaksi raavasta miestä vessassa täyttämässä pulloja ja yksi keittiössä korkittamassa niitä samalla, kun metamorfoosin mäskistä vierteeksi kokenut olut pöhisi pöntössä. Vähemmästäkin sitä siis alkoi asunnon lämpötila huitelemaan saunalukemissa. Aleksin valosaaste näyttäytyi enää pilkkeenä silmäkulmassa, sillä ikkunat huurtuivat umpeen ja hikipisarat tippuivat silmille kiinalaisen vesikidutuksen tavoin tasaisen tappavasti. Moutai, sinäkö se olet? Todellisen käsityön makea tuoksu leijaili vahvana varmasti rappukäytävään asti.

Palataanpa asiaan ja asian vierteeseen. Illan ehdottomasti mielenkiintoisimpia kokemuksia oli raaka-aineiden ja eri vaiheiden maistelu. Vierre oli makea sekoitus puuroa ja keittoa. Mallasmehua sanan varsinaisessa merkityksessä. Parin humalakierroksen jälkeen maku muuttui radikaalisti hedelmäisemmäksi. Aromihumaloinnin vaikutus oli siis todella helppo havaita jo tuossa vaiheessa.  

Ja kun humalista nyt puhuttiin, niin aussilajikkeiden ilmoille nostamat aromit olivat erityisen mieltä kiihottavia. Leipämäinen mallas ja kuorien läpi tihkuva sitrushedelmäisyys, maailman paras Wunderbaum-tuoksu? Tuoksun lisäksi testailimme myös hieman niiden makua sekoittamalla humalamujua Napue Giniin sekä vodkaan, tuloksena syntyi upean öljyisiä sekä herkullisen hedelmäisiä/ruohoisia juomayhdistelmiä. Mikkeller already did it.

Opintie on kevyt

Humalan määrää oli lisäilty hiljalleen keittoon ja keskustelu oli monien mutkien kautta siirtynyt humulus lupuluksesta kohti hiivoja. Tekeillä olevaan juomaan hiivoiksi oli valikoitunut The Yeastbay Funkytown Pale Ale yhteen käymisastiaan ja The Yeastbay WPL644 (Saccharomyces "Bruxellensis" Trois) toiseen. Ensimmäinen Puttosen mukaan ”Vermont IPA -kannasta noukittu hiiva”, toinen taas alun perin Bretta-suvussa kulkevaksi ”villiäiseksi” luultu, mutta perinteisemmäksi saccharomyces-sukuiseksi hiivaksi myöhemmin paljastunut. Valkoisen miehen funkkia ja villiintymistä oli silti tarkoitus saada aikaiseksi, mutta se jää lopulta aina ”herran haltuun”.

Aloimme olla jo loppusuoralla ja olin pudonnut moneen kertaan kärryiltä, että missä kohtaa oli tehty mitäkin. Jos oikeasti haluaisin oppia alaa, niin tekemisen kautta se pitäisi tapahtua, sillä kyselemällä ja ohjeita lukemalla ei maaliin pääse. Jos nyt jotain kuitenkin mieleen jäi, niin se että oluen tekeminen vaatii tarkkuutta ja raakaa työtä. Opin myös sen, etten ole vieläkään kiinnostunut aiheesta sen suuremmin.

Pusakka voi kuitenkin joskus vielä pyörähtää. Hyvänä esimerkkinä Heidi Rajala, Puttosen naisystävä, joka saapui paikalle auringon jo laskeuduttua hautaansa. Hän oli vielä jokin aika sitten ollut omien sanojensa mukaan ”ei-niin-olutihminen”, mutta kävi nyt kaivamassa kellarista mm. Mikkellerin ja Lindemansin Spontanbasilia, ja kertoili muutenkin olutharrastuksestaan – eritoten rakkaudestaan hapanolueen.

Rajala oli myös innostunut kotipanimoista sekä tehnyt siippansa avustuksella kisaoluen FC Lahden ja Teerenpelin kotiolutkilpailuun. Viime vuonnahan Kari Puttonen oli tuon FC Lahti Aleksi ristityn debyyttioluen takana. ”Halusin tuolla tempauksella tuoda lisää yhteisöllisyyttä lahtelaiseen olutkulttuuriin sekä tietysti nostaa kotiolutta enemmän esille. Vastaanottohan on ollut erittäin positiivista ja varsinkin joukkueen kannattajat ovat ottaneet oluen omakseen”, mies kertoilee sähköpostitse tämän haastattelun raakaversiota lukiessaan. Tänä vuonna asian tiimoilta järjestettiin kotiolutkilpailu, jossa pariskunnan molemmat osapuolet ovat mukana. Pysyykö FC Lahti -olut perheessä, se jää nähtäväksi? Minun oli kuitenkin jäävättävä itseni tuosta keskustelusta, olinhan menossa tuomaroimaan kyseistä kisailua.

Lopussa kiitos seisoo

Muiden jo poistuttua paikalta jäimme Puttosen kanssa vielä hetkeksi hörppimään olutta ja kertaamaan päivän tapahtumia. Hiki oli valunut, musiikki pauhannut taustalla rytmittäen keittohommia, keskusteluja oli käyty toki oluesta, mutta myös paljon muustakin, juomaa oli kaatunut janoisena sykkiviin kurkkuihin ja ylipäätään tunnelma oli ollut lämmin(henkinen) koko pitkän päivän. Täysin valmis ei urakka tosin vieläkään ollut, sillä isännällä oli vielä loppusiivous kesken: yksi tärkeimmistä asioista oluen valmistamisessa on puhtaus. Pestään, huuhdellaan, desinfioidaan… Puhtaus ei ole puoliruokaa, vaan koko ateria. 

Itse en kovinkaan paljoa ruumiillista työtä joutunut tekemään (ne mäskit joista ei tehty sämpylöitä kannoin biojäteastiaan), vaan olin enemmänkin ulkopuolisena tarkkailijana paikalla. Työtä tuossa kuitenkin riittää, vaikka apureita olisikin seurana. Tuntien urakka tosin palkitaan, kun olut on valmista juotavaksi, varsinkin jos se on onnistunut odotusten mukaisesti.

Jälkisanat

Jäin vielä miettimään tuon päivän jälkeen, että miksi kotiolut elää sellaista nousukautta niin kuin se nyt tekee. Toki se, että koko suomalainen olutkulttuuri elää nousukautta vaikuttaa. Myös se, että olut maksaa nykyään aivan liikaa ja kotona saa tehtyä paikoin huomattavasti parempaa juotavaa kuin kotimaisten pienpanimoiden epätasalaatuiset viritelmät – puhumattakaan prosenteista sun muista rajoituksista. Kunnolliset laitteet ja raaka-aineet ovat myös ihan eri tavalla saatavilla kuin viime vuosituhannen laman kourissa kärvisteleville uuteolutkemisteille.  

Sosiaalisuuden korostuminen on kuitenkin yllättänyt minut täysin. Varmasti siellä on niitä erakkopanijoita joukossa, mutta tässä muutaman vuoden sisällä olen törmännyt useampaankin kotiolutkollektiiviin, jotka paremman fraasin puutteessa ”panevat yhdessä”. Kuten nyt myös nämä Lahen ihmiset. Hyvää porukkaa, hyvää olutta, hyvää yhdessä tekemistä… Ei se väärinkään ole. 

---

Kari Puttosen resepti:

Speksit:
Original Gravity (OG): 1.060
Final Gravity (FG):    1.012
Alcohol (ABV):         6.3 %
Colour (SRM): 5.3
Bitterness (IBU):  24.6

Maltaat:
76.92% Pilsner malt
15.43% Wheat malt
7.46% Oat flakes

Humalat:
0.3 g/L Galaxy (13,4% Alpha) @ 60 Minutes (Boil)
0.9 g/L Galaxy (13.4% Alpha) @ 5 Minutes (Boil)
0.9 g/L Ella (15% Alpha) @ 5 Minutes (Boil)

2.2 g/L Galaxy (13.4% Alpha) @ 77-71C (Cooled to 77C before Hop addition)
2.2 g/L Ella (15% Alpha) @ 77-71C (Cooled to 77C before Hop addition)

4.3 g/L Galaxy (13.4% Alpha) @ Dry hop (3 days)
4.3 g/L Ella (15% Alpha) @ Dry hop (3 days)

Muuta
Keiton jälkeen vierre jäähdytettiin 77C lämpötilaan, jonka jälkeen lisättiin 2.2g/l Galaxy ja Ella humalaa. Vierre oli pumpun avulla jatkuvassa kierrossa humalapatjan läpi. Näin lisätyt humalat poistettiin 30min jälkeen kun lämpötila oli 71C. Tämän jälkeen nopea jäähdytys ja pumppaus kahteen eri käymisastiaan 11+11L. Hiivana toisessa astiassa The Yeastbay Funkytown Pale Ale ja toisessa The Yeastbay WPL644 (Saccharomyces "Bruxellensis" Trois).

---

Funky Grapefruit Juice

(Australian IPA | 6,3% | 24,6 IBU)

The Yeastbay Funkytown Pale Ale

Herkullisen hedelmäinen tuoksu, hieman myös gefilusmaista maitohappoisuutta. Monihedelmämehuksikin voisi kutsua. Maku on myös täynnä hedelmää: sitruksien poskia kipristelevä kirpeys sekä trooppisten lajikkeiden pirskahteleva makeus yhdistyvät nallekarkkimaiseksi kokonaisuudeksi – ilman makeisten rasvaisuutta. Lopussa vieno, mutta kokonaisuutta hyvin balansoiva katkero. Raikas olut.    

The Yeastbay WPL644 (Saccharomyces "Bruxellensis" Trois)

Tuoksussa edeltäjäänsä villimpi tunnelma. Happaman hiivainen hedelmäbooli ja kirpeitä viinikumeja koristeeksi. Suussa alkuun legendaarista Juicy Fruit -purukumia, kerrassaan herkullista. Villikko happamoituu keskivaiheilla hieman saisonmaisesti, lopussa taas IPAn katkerot ottavat omansa. Farmhouse IPA -tunnelmaa. Piirun verran moniulotteisempi kuin verrokkinsa.

Yksi olut, kaksi hiivaa – puhtaita ja aromaattisia kumpainenkin. Kovin ovat tuoreita vielä, joten iän mukanaan tuoma villiys korostuu varmasti niiden kypsyessä. Nyt ei vaan ollut lehden deadlinen takia aikaa odotella tämän enempää.

---

Lahtikko-zinen kanssa yhteistyössä:

 

Share

Kommentoi