Lahtikko-zine #4: Pääkirjoitus

Lahtikko-zine #4: perjantaina 28.07.

Mitä on olutkulttuuri? Tuo kysymys esitettiin taannoin Olutoppaan foorumilla. En osannut vastata siihen silloin, enkä osaa todennäköisesti vastata siihen nytkään. Yritetään kuitenkin.

Minulle olutkulttuuri on juuri sitä, mitä siitä itse teen. Tai mitä me, Lahtikko Median ihmiset, siitä teemme. Omaehtoista oluesta nauttimista ilman kuvien kumartelua tai veteen piirrettyjen viivojen seurailua. Olit sitten kymmeniä tuhansia tikkejä haalinut kehäkettu tai olutravintolan tiskillä peuran katseella valtavaa valikoimaa tihrusteleva keltanokka, niin kaikille pitäisi löytyä tilaa. Kyllä, kuulostaa ihan helvetin hipiltä, mutta minua yksinkertaisesti risoo se, että joku ”harmaa eminenssi” muovailee suomalaista olutkulttuuria yhä tiukemmin samaan muottiin, ilottomaan pönöttämiseen. Noin kärjistettynä siis.

Olut voi toki olla pönöttämistäkin, se voi olla sivistynyttä ruokaparittamista, hitto, se voi olla vaikka sitä mystistä ”eurooppalaista juomakulttuuria”, josta kyllästymiseen asti jauhetaan. MUTTA, olut on myös rahvaan juoma, se on rehtiä ja rehellistä mogausmehua. Ihan sama puhutaanko pahvisesta bulkista vai kahvisesta Imperial Stoutista. Onko parin sentin annoksia reittaava sour-entusiasti tärkeämpi kulttuurin rikastaja kuin vaikkapa äitini kaltainen ihminen, jolle maistuu pari kertaa vuodessa joku Lapin Kultaa erikoisempi olut? Ei. Moi, äiti.    

Minä olen myös rahvas, olen monen mielestä rumasti tatuoitu ”valkoinen roska”. Tai hipsteri, karmeus kun on katsojan silmässä. Siitä huolimatta, tai juuri sen takia, haluan jättää oman mutaisen jälkeni kotimaiseen olutkenttään. Meni se mukanani sitten eteen- tai taaksepäin, niin en ainakaan voi ikinä sanoa, etten olisi yrittänyt tosissani. Otetaan siis olutkulttuuri tosissaan, mutta kännissä ja läpällä. Se on kuitenkin vaan olutta, ihanaa olutta.  

No gods, no masters.  

 

---

Lahtikko-zinen kanssa yhteistyössä:

 

 

Share

Kommentoi