Lahtikko-zine #4: Tujun ryypyt

Ei, Lahtikon ensi kuussa ilmestyvään nelosnumeroon ei ole tulossa juttua lappeenrantalaisesta Panimoyhtiö Tujusta. Siihen on kuitenkin tulossa juttua lappeenrantalaisesta punk-yhtyeestä, jonka nimeä en vielä paljasta. Alun perin minun oli tarkoitus matkustaa Saimaan rannoille tekemään tuota haastattelua ja tutustumaan samalla Lepran olutelämään mm. Tuju-visiitin merkeissä. Aikataulut kusivat kuitenkin täysin, joten juttutuokion pitopaikaksi valikoitui Skype ja näin ollen myös maakuntamatkailu jäi tulevaisuuden haaveeksi. Lähettivät Tujulta kuitenkin lohdutuspalkinnon, jolla voitelin itseni haastattelukuntoon. Alla merkintöjä tuotteista.

Punane | 4,5% | Amber Ale | Mosaic & Columbus

Aloitetaan oluttyylistä, josta en niin välitä. Sillä tyylillä syön muuten karkkinikin, en siis kuitenkaan Amber Ale -tyylillä. Toisaalta tällä iällä jaksaa harvemmin kehnoja karkkeja syödä. Niin, sitä olutta piti juoda. Tosin karkki se tässä oluessakin maistuu. Asiaan.

Tuoksu yllättää olemalla tosi raikas, verigreippimäinen. Samoja pitkospuita pitkin lähestytään suunseutuakin, juoja näkee mäntymetsän greippipuilta ja suuhun tösäytetään tikkari. Tulee joku BrewDogin tekele hieman mieleen. Sitten iskee kuitenkin Amberien perisynti: marjaisen maltaan kusenpolttama aromi. Ei se paha ole, mutta kuitenkin hyvin tunnistettava. Tyylin huomioiden siis oikein mallikas olut, muuten ei kuppini kakkua.

IPA #2 | 7% | India Pale Ale | Citra, Cascade & Columbus

No niin, nyt päästiin asiaan… Tai sitten ei. Olin jo mielessäni kaatamassa kurkkuuni jotain hedelmäisen raikasta IPAa, olihan panimo juuri mittumaarin alla julkaissut New England Pale Alen. Pullossa ei ollut vielä etikettiäkään, joten melko tuoretta olisi voinut sisällön myös olettaa olevan. Noh, #2 ei ollut käynyt lähelläkään Vermontia, vaan makoillut hikikomerossaan Lappeenrannan lähiössä.

Tumma, tuhti ja hiivainen. Olut oli saanut lepäillä useamman päivän jääkaapissa ja alkuun kaadoin varovasti vain puoli pulloa lasiin, silti hiiva täytti kaikki röörit. Tuoksu oli vielä miellyttävä, oikeastaan melko samoista metsistä kerättyjä aromeja kuin edeltäjässään. Niin jenkkihumala vastaa, kun sille huudetaan. Maku kyykkäsi sitten huolella. Makeaa ja tujua (pun intended), havuja perkele ja missä on JJ? IPA #2 on kuin mäntymetsässä jörnimistä hiivatulehduksesta kärsivän diasetyylilyylin kanssa humalankäpy piilossa selän alla. Nyky-CCCCCCCCCCIPA, eli huonoin mahdollinen versio, ei tainnut olla ihan halutussa tikissä?

Hapan Humala | 4,5% | Sour Ale | Citra & Cascade

Päästäisiinkö nyt asiaan, sillä lähtökohdat olivat ainakin kunnossa. Nimensä mukaisesti Hapan Humala on suht reilulla ranteella humaloitu hapanolut, kai Sour Pale Aleksinkin voisi kutsua.

Nimi ei valehtele, sillä Hapan Humala on, jos ei nyt suoranaisesti hapan, niin ainakin rehellisesti funky. Valkoisen miehen funkkia ja valkoisen greipin pirskahtelevaa raikkautta, joiden moderni tanssi on symbioottista. On siellä pomeloa ja hedelmäkarkkejakin. Maistuva näkemys hapanoluesta, voisin helposti tissutella tätä kesäillat läpeensä.

P.s. Panimoyhtiön Instagramin mukaan Hapan Humala tulee ensi-iltaan tällä viikolla. 

Export N:O 1 | 8,2% | Foreign Stout

Viimeisimpänä, mutta vaikuttavimpana Export/Foreign Stout. Panimo itse kutsuu olutta leikkisästi ”Petite Imperial Stoutiksi”, mikä on sinänsä ihan kuvaava termi, vaikkei tuosta mitään ”petiteä” löytynytkään. Paitsi ehkä kuolema.

Juhannuksen kunniaksi olut oli kuin sammuneesta kokosta nostettu: savu nousi jäännöksistä kohti pilvetöntä taivasta ja tuhka leijaili ilmassa muodostaen pienen hilsekerroksen olkapäille. Lomailijat olivat vetäytyneet jo mökkeihinsä iltakahville, jonka sekaan lorautettin suklaasiirappia sekä aimo tujaus likööriä. Lapsille toki kaakaota. Jostain kaukaa peltojen takaa kuului lehmien ammunta ja vieno lannan käry täytti ilman. Mustarastaan haikea huilu julisti kesän olevan vihdoin täällä.   

Share

Kommentoi