Lahtikko-zine: Robert Kubala - Tiukka ei makeilulle

Tšekkiläinen Robert Kubala on koulukirjaesimerkki siitä isäm maam pullustajien (sic) niin kovin pelkäämästä maahanmuuttajasta, joka tulee ja vie työpaikat sekä naiset. Mies kun on työskennellyt oluen parissa mm. Metrossa, Bryggassa, Teerenpelillä, Suomenlinnan Panimolla sekä viimeisimpänä Panimo Pajalla. Oluen parista löytyi puolisokin, sillä Kubala oli Bryggassa tekemässä työvuoroa, kun rakkaus iski. Voisikin siis sanoa, että Suomi ja suomalainen olutkulttuuri ovat kohdelleet häntä hyvin. Mitä mieltä on Valvira ja mitä mieltä on Robert itse? 

HUOM! Haastattelua päivitetty printtiversiosta.

Vuonna 1979 Karvinán hiilikaivoskaupungissa, silloisen Tšekkoslovakian lipun alla syntynyt Kubala päätyi Suomeen IRCin kautta. Hän oli siellä tutustunut suomalaisiin ja halusi tavata heitä myös kasvokkain, joten miehen matkat suuntautuivat Suomeen, ja Lahteen, muutamaankin otteeseen. 

Vaikutti niiden reissujen perusteella ihan kivalta paikalta ja kun vajaa kymmenen vuotta sitten tuli fiilis, että pitää muuttaa maailmalle, niin Suomi oli ykkösvaihtoehto.

Ja tänne hän on nyt juurtunut. Vaikkei kansalaisuutta ole vielä takataskussa, niin Suomi on hänen toinen kotinsa. Hanttihommia ensimmäiset vuodet painanut mies löysi oluen kuulemma naapurinsa kautta, joka tehtaili kotonaan olutta.

Ei se kummoista ollut, mutta intouduin kokeilemaan itsekin. Kaupalliselle puolelle päädyin sitten niin, että kuulin Teerenpelissä olevan kauhea työruuhka ja kävin näyttäytymässä. Sain töitä ja jo heti seuraavana maanantaina olin astioimassa olutta Teerenpelin panimolla.

Niin, sanoinhan että ne tulevat tänne ja vievät työpaikat, heh. Robertin ensimmäisestä työpäivästä panimolla on jo kuutisen vuotta ja siinä ajassa on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista suomalaisessa olutkulttuurissa.

On kyllä. Hyvä esimerkki vaikka SOPP (Suuret oluet, pienet panimot -festivaali, toim. huom.). Sinänsä sama festari edelleen, mutta tarjonta on aivan huikea. Laadukkaita tuotteita ja uusia tulijoita joka vuosi. Osalla hyviä tuotteita ja osalla taas enemmän panostettu brändiin.

Vaikka Kubalan mielestä kotimaisella olutkentällä ollaan hyvin joviaaleja toisiaan kohtaan, niin silti kilpailu hanapaikoista on raakaakin. Pinnan alla siis kuhisee?

Tää on nyt vähän ”suluissa”, mutta niinhän se on. Turha sitä on kieltää. Vaikka ollaan ystävällismielisiä toisia kohtaan ja lainaillaan hiilaripulloja sun muita, niin takaraivossa on silti se kilpailutilanne. Viisi vuotta sitten se ei ollut vielä näin kovaa.

Uskaltaako panimot sitten kritisoida toisiaan, jos vaikka joku olut on selvästi pilalla?

Kyllä kritiikkiä annetaan, sitä ei tehdä vaan julkisesti. Silti se on vähän sellasta, että en nyt tykkää tästä humalasta, tai miksi tämä on hapanta, ylipäätään sellaista pintapuolista.

Muutenkin Robert uskoo, että se suorin palaute tulee nykyään netissä. Itse hän jättää pisteet kuitenkin antamatta, vaikka juomia tulee ylös kirjailtuakin. Edes kaveripisteitä ei heru.

Toki heidän tuote ja heidän tehtävä on myydä se, olin minä mitä mieltä tahansa.

Kultsi, suurensin olutkulttuurin

Suomen alati kasvava olutkulttuuri ei oluen tekijän mielestä ole pelkästään hyvä asia, vaan tarjontaa alkaa olla jo liikaa ja konkursseja tullaan näkemään. Ehkä jo lähiaikoina. Toki myös hyviä puolia löytyy.

Kyllähän asiakkaat alkavat löytää oluita. Olen tehnyt baarimikon hommia välillä ja kyllä se vieläkin vähän yllättää, kun kuusikymppinen pariskunta pyytää ”jotain ipaa”. Ja omatkin sukulaiset ovat tajunneet, että olut voi olla vaikkapa tummaa, heh. Kysyntä ei kuitenkaan nouse ihan samaan tahtiin kuin uusia panimoita.

Jos ja kun kysyntää on liikaa ja kaikki kärkkyvät pääkaupungin himoittuja hanapaikkoja, niin kannattaisiko useamman panimon keskittyä paikallismarkkinoihin?

Oulun panimot, Sonnisaari ja Maistila, ovat tehneet hyvää jälkeä sen paikallisuuden kanssa, kaikki menee kaupaksi, mitä vaan pannaan. Toki molemmat ovat myös hyvin esillä Helsingissä. Siellä on hommat hanskassa.

Kubalan toive olisi, että jokainen halukas pystyisi tekemään sitä omaa juttuaan, vaikka tietääkin sen olevan mahdotonta.

Jos haluat tehdä yhden tuotteen ja myydä sitä paikallisesti halvalla, niin miksei. Jos tekisin vaikkapa vaaleaa lageria 10 000 litraa ja se menisi vielä kaupaksi, niin voisin myydä sitä voitollisesti alle vitosen tuoppi. Ei se vaan (vielä) toimi niin.

Hintatietoisen oluen ystävän kipurajat ovat muutenkin alkaneet paukkua viime vuosina ihan kunnolla, kun markettien peruspulloista saa jo maksaa viiden euron huonommalle puolelle kipuavia summia.

Ei niitä hintoja tosiaan mielellään maksa, heh. Mutta sen kun pistävät pulloille hintaa, kun niitä ihmiset näyttävät ostavan. Ei mun tartte. Ja hanatuotteissakin alkaa iso tuoppi viisiprosenttista ”perusolutta” maksaa pubissa 8€. Se on yksinkertaisesti liikaa.  

Nyrkkipaja?

Haastattelun tekohetkellä Robert Kubala työskenteli vielä täyspäiväisesti lahtelaisen Panimo Pajan oluen tekijänä ja oli ylipäätään vastuussa panimotoiminnasta. Tätä juttua litteroidessa Pajan tilanne on kuitenkin epävakaa ja niin panimo, kuin samassa omistuksessa oleva ”panimoyökerho” Chicagokin ovat molemmat myynnissä (Paja on lopettanut virallisesti toimintansa ja on edelleen myynnissä, Chicago jatkanee vanhan omistajan ohjaksissa, toim. huom.). Kiinnostusta molempia kohtaan on esiintynyt ja mm. hieman vastatuulessa alusta asti seilanneen Brygg-Artin nimi on vilahdellut usein ostohuhuissa (Brygg-Art on lopettanut myös toimintansa, toim. huom.). Mitä tapahtuu tulevaisuudessa, se jääköön vielä hämärän peittoon.   

Asioiden tolan ollessa vähintäänkin hataralla pohjalla, eikä Kubalakaan halunnut sen enempää entisen työnantajansa asioista puhua, haastattelun Paja-osio jää nyt hieman torsoksi. Yhden asian hän kuitenkin halusi asiasta sanoa.

Vaalean lagerin myyminen on hankalaa. Varsinkin isompiin kaupunkeihin. Jos mulla olisi Bretta-IPAa tynnyrillinen, niin se vietäisiin käsistä.

Eikö sitten olisi kannattanut tarkistaa linjausta, jos tiedettiin mistä homma kiikastaa?

Omistaja halusi tehdä itsensä kaltaisille, baarinsa kanta-asiakkaille olutta. Puhtaita ja helposti juotavia, ilman kovia katkeroita tai muita.

Vaikka Pajan alku ei ollutkaan niin lennokas kuin olisi voinut toivoa, niin Kubala itse kuitenkin piti panimon linjasta lähteä liikkeelle hyvillä perusoluilla. Siksi hän aikoinaan tarttui firman työtarjoukseen. Ja olihan työmatka Jokimaan teollisuusalueelle huomattavasti siedettävämpi kuin Suomenlinnan Vantaan-panimolle. 

Tuntuu, että nykypäivänä jokaisen panimon ensimmäinen olut on IPA tai APA. Tylsäähän se on.  

Tylsyyden tuolla puolen

Kuten alussa mainittiin, tšekki on rakentanut panimouraansa Pajan lisäksi myös Teerenpelillä sekä Suomenlinnalla, jotka kaikki ovat tunnettuja puhtaista ja laadukkaista, mutta samaan aikaan hieman tylsistä oluistaan. Toki jokaisen kohdalle on osunut yksi tai kaksi täysosumaa, mutta olutharrastajan näkövinkkelistä puhutaan hieman persoonattomista tuottajista. Kubala kuitenkin sanoo seisovansa työnsä takana jämerästi.   

On ne mun näköisiä oluita, olisi väärin väittää muuta. Varmasti tekisin jotain toisin, jos panisin vain itselleni. Tämä on kuitenkin työtä. Jos leipurilta ostetaan eniten ruisleipää, niin sitähän se sitten leipoo. Eikä mulla nyt olisi edes mahdollisuutta keittää tuhatta litraa Imperial Stoutia, kun ei ole ostajaa. Tarjontaa on niin paljon nykyään.

Kubalalla on myös vahvaa kotioluttaustaa ja parhaimmillaan miehen keitokset ovat olleet melkoista makujen sinfoniaa. Hyvän oluen lisäksi kotipanimosta on myös hyötyä työrintamalla.

Helpompihan se on testailla uusia raaka-aineita kotona pienissä määrissä, ilman sitä painetta että olet ostanut tonneilla jotain huonoa tavaraa.

Business City in da House

Jokusen kerran on sivuttu haastattelun tiimellyksessä jo Lahtea ja sen ehkä tympeääkin olutkulttuuria. Luonnollista oli siis kysellä kaupungissa majailevalta haastateltavalta hieman mielipiteitä Business Cityn olutelämästä.

Eihän täällä oikein mitään tapahdu, ei yhtään olutravintolaa oikeastaan. Joku uusi pubi kelpaisi kyllä. Nyt esimerkiksi istutaan Hanhessa (Hanhenpoika) ja kaappien sisällön muutoksella tää olis valmis konsepti. Hieman kulunut ja elämää nähnyt, viihtyisä.

Mites panimopuolella?

Kanavan Panimo on hyvä, laadukas. Toki uudelle panimolle olisi tilaa, miksei joku erikoisempikin tekijä, kuhan tuotteet olisivat kunnossa. Puhtaita ja niin edelleen.

Puhtaudesta puhutaan paljon suomalaisten pienpanimo-oluiden kohdalla, sillä harrastajan näkökulmasta vastaan tulee aivan liikaa huonoja oluita, toki maullisesti mutta myös teknisesti. Ammattilainen toppuuttelee kuitenkin hieman noviisien näkemyksiä siitä, miten paljon firmat itse ovat vastuussa epäkuranteista tuotteista.

On tullut vastaan jotain tarkoituksettomasti happamia oluita. Se pöpö iskee kuitenkin usein vasta panimon ulkopuolella.  Niin se vaan menee, sillä en vaan halua uskoa, että Suomessa joku lähettäisi maailmalle pilalla olevaa olutta.

Niinhän sitä toivoisi. Toki erinäisiä huhuja liikkuu milloin mistäkin panimosta, mutta koska tässä ei olla olut-Seiskaa tekemässä, niin turha moisia olisi huhuilla lehden sivuille. Kun nyt aiheessa ollaan, niin pakko kuitenkin vielä tökkiä ammattimiestä kysymällä happamista oluista, joita ei sellaiseksi ole tarkoitettu.

 En usko, että kukaan on niin ilkeä, että myy pilaantunutta olutta asiakkaalle. Sehän on muutenkin erilaista se happamuus tollasissa...

Mutta eihän perus juippi moista tiedä ja olen ollut parissakin anniskeluravintolassa paikalla, kun olut on huomattu pilaantuneeksi, mutta silti jatkettu myyntiä.

On kai se mahdollista. Suomen laki on tehty kuitenkin todella vaikeaksi, mitä tulee pilalle menneen oluen tuhoamiseen. Odottelet tullin tyyppejä ties kuinka kauan ja joudut vielä maksamaan siitä, että tulevat katsomaan, kun olut valuu viemäriin. Eli teoriassa jos on rahat loppu, eikä ole resursseja tehdä uutta satsia, niin kyllä kai joku epärehellinen panimo voi sen pilalla olevan tuotteen myydäkin. Varsinkin jos se virhe on olemattoman pieni. Miksei Suomessakin voisi asian hoitaa niin, että huono olut viemäriin ilman sen suurempia ilmoituksia ja uutta keittoa vaan.

Onhan toi järjetöntä. Kuten niin moni muukin asia suomalaisessa alkoholilainsäädännössä. Jatketaan kuitenkin vielä paikallisuudesta. Vaikka Kubala tuossa sanoi, että Mastokaupunkiin voisi joku revittelevämpikin panimo mahtua, niin ”isoja oluita” ei hänen mielestään tarvitse alleviivatun paikallisesti tuottaa.  

Mun mielestä tollaset barleywinet ja imperialstoutit on ihan sama, mistä tulevat. Mieluummin ostan Lervigin Barley Winen kuin jonkun kotimaisen viritelmän. Tiedän saavani laatua. IPA ja vaikkapa Pils on sitten sellaisia tyylejä, joita olisi kiva juoda todella tuoreena, eli siinä se paikallisuus toimisi.

Robert tunnustautuu melko monipuoliseksi oluen juojaksi, mutta kelpuuttaa myös ison panimon tuotteita lasiinsa: haastattelun aikana kumoutui parikin Lapin Kultaa.

Olvin IPAa tullu viimeisen vuoden aikana ostettua ylivoimaisesti eniten. Hyvä hinta ja hyvä laatu. Uutuuksia tulee toki hankittua paljon, ihan senkin takia että tietää mitä ympärillä tapahtuu. Nykyään vaan hinnat on niin kovia, että harvoin tulee uudestaan ostettua jotain vitosen perusolutta. Tuoreus on myös tärkeää esimerkiksi ipoissa. En muutenkaan välitä makeista ipoista. Varsinkin ne kuukausikaupalla laivan ruumassa maanneet jenkki-ipat jää hyllyyn. Överikaramellista makeutta.

Päiväyksiä tulee siis katseltua?

No joo, nykyään. Esimerkiksi (Great Divide) Hercules oli vanhana ihan hirveetä. Jesus Christ. Useilla ihmisillä tuntuu muutenkin noiden ikääntyneiden ipojen takia olevan sellainen käsitys, että ipan pitää olla makeaa ja karamellista. Onneksi Suomessa on päästy jo hieman eroon siitä tavasta. Mun tekemä Teerenpeli IPAkin (Notkean Nipan ensimmäinen erä, toim. huom.) oli liian makeaa – jos siis vertaa siihen, miten nyt tekisin asiat.

Pakko tähän loppuun vielä tarttua tuohon, että tekisit asiat tosin. Miten?

Yhen tuotteen panimo. Pils tai IPA, jota vois juoda viisi putkeen helposti. Et sä voi juoda vaikka Schenkerlan Urbockia montaa, vaikka sikahyvä olut onkin.

Tai sitten niin, että melkein joka erä olisi eri olut. Sonnisaaren tyyppinen. Siinä on tietysti se vaara, että teet täydellisen oluen, mutta panimon modus operandi sanoo, että seuraava on oltava taas uusi tuote, heh.

Tynnyriprojektissa olis kiva olla myös mukana. Sori tekee hyvää jälkeä, mutta Suomessa tuollaista ei ole. Joku isohko panimo, Maku tai Teerenpeli, voisi lähestyä aihetta vaikkapa juuri tynnyröinnin tai villihiivojen kautta. Toki se kestää kolmisen vuotta, että siitä saa mitään takaisin, mutta uskon, että pari panimoa voisi siinä ihan onnistuakin rahallisesti.

---

Lahtikko-zine #4 ilmestyy Helsingin Suuret oluet, pienet panimot -festivaaleilla heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, 28.-29.7.2017. Jos haluat mainoksesi lehteen tai jollakin muulla tavalla tukea Lahtikon toimintaa, niin otahan yhteyttä: bonthoobonthoo@gmail.com. Kiitos.

 

Share

Kommentoi