Lauantaina bailataan vaan

Bönthöö bönthöö

Vanha ystäväni, kutsutaan häntä nyt vaikka Hölmiksi, täytti viime viikolla kolmekymmentä - onnea vielä kerran. Vaikkei mitään paardeja pitänytkään alun perin olla, niin neiti päätti lopulta kuitenkin pyöräyttää pusakkansa ympäri ja järjestää kunnon ilkamat Malski Areenalla (paikka, jonka näen avatessani sälekaihtimet). Heräsin lauantaiaamuna melko tukkoisessa kunnossa ja olin jo skippaamassa juhlallisuudet, mutta jokin sisälläni sanoi kuitenkin ei ja päiväkaljan myötä sain myös hieman virtaa ruumiiseeni. Muutama viesti vanhoilta kavereilta, joille olin aloittelupaikan luvannut, sai myös miehen ottamaan itseään sarvesta kiinni ja laittamaan oluet kylmään sekä hittibiisit soimaan.  

Kello löi viisi, summeri soi ja sokka oli irti. Alkuun Left Hand Fade To Black, Alkosta jokunen päivä aiemmin noudettu jenkkistoutti, tarkemmalta tyyliltään Vol 1. on kai Foreign Stout. Vierasperäinen tuo olikin, sillä jo tuoksu puhui vierailla kielillä. Laktoosimaista makeutta, jopa apamaista hedelmäisyyttä, eikä oikein mitään, mikä viittaisi miltei 8,5%:seen stouttiin, jota myös imperiaaliseksikin on jossain tituleerattu. Ei viitannut oikein makukaan, sillä pientä paahteisuutta lukuun ottamatta olut kumisi tyhjyyttään hedelmämaitoisen keveyden keinoin. Lopussa vielä metallin hohtoinen vetisyys feidasi juoman yhä syvemmälle pimeyteen. Jotenkin tuntuu, että joko olut tai juoja oli pilalla, sillä en allekirjoita juurikaan netin vääräleukojen arvioita. Niin käy joskus.

Piti vielä yksi juomapullo korkata ennen kuin kolmikkomme uskaltautui jalkautumaan Malskin loskaisille kujille. Matkaa juhlapaikkana toimineelle Malski Areenalle oli siis huimat sata metriä, mutta jo sillä matkalla onnistuin kastelemaan sukkani. Noh, onneksi ne pystyi käydä kotona vaihtamassa samalla kun haki lisää juomaa. Ach so, tuo jo mainittu juomapullo. Stadin Joulukinkku Portteri (sic). Jos edellinen stoutti oli outo lintu tyylissään, niin sitä samaa voisi sanoa tästä uunituoreesta stadilaisesta portterista. Kuukausi takaperin Stapalta korruptiona saatu pullo kun sisälsi kaikkea muuta kuin joulukinkkua. Missä savu, missä lihaisa runko, missä maku? Vienoa greippisyyttä, hampaissa kolahtelevaa metallia, vetistä runkoa (markettikamaa) ja ruman ruskeaa ulkoasua. Olipa kehno esitys.

Parin pettymyksen jälkeen oli aika asettaa silmään hieman isompaa vaihdetta. Pakolliset onnittelut ja skumpat kun oli saatu alta pois, niin lasiin kaatui Emelisse / Bad Hair White Label Barley Wine (Yura / Old Pulteney). HUH! Aivan käsittämättömän kova tuotos, taas kerran. White Label takaa totta tosiaan laadun. Kunnon tökötti kyseessä, paksua ja venyvää karamellia, savuavaa puuta tasapainottamassa ja kahvimaista paahteisuutta enemmän kuin kahdessa edellisessä litkussa yhteensä. Näitä olisin voinut juoda enemmänkin.

Emelissen monsterin jälkeen keskityin enemmän bailaamiseen kuin olutnörtteilyyn (Uinta Baba oli vetinen, Mufloni IS pyöristynyt, Urbock jumalainen…), sillä oli mukava nähdä vanhoja sekä uusia tuttuja, tanssia diskovaloissa Melrose Place-pätkien pyöriessä screenilla ja sössöttää tupakkapaikalla mm. Lahen ravintolaskenestä sekä Lahtikon tekemisistä. Ilta jatkui vielä pienen ämpyilyn jälkeen Torveen, jossa Jartun eläkebileet olivat yhä täysissä tohinoissa. Join yhden Jartun pullosta ja kiitin toista Jarttua näistä vuosista. Litkut lärviin! 

Share

Kommentoi