Level 11 - Puistojuopottelua

Lenininpuisto tarjosi vehreän laukaisualustan Level 11 -olutkollektiivin kaupallisille tiedotteille.

Level 11 -kotiolutkollektiivi on kerännyt jo mainetta sillä, että järjestää tastingtapahtumiaan mitä yllätyksellisimmässä lokaatioissa. Lämpimän loppukesän kunniaksi panimoporukka oli tällä kertaa pystyttänyt teltan Alppilan Lenininpuistoon, joka tarjosikin ylellisen miljöön yleisillä paikoilla juopotteluun. Elokuun lämpöaalto osui oikeaan kohtaan.  

Itse saavuin paikalle muodikkaasti ajoissa ja minua oli vastassa muutama L11-jäsen, seurapiiriblogisti Arde sekä niin ikään helsinkiläisen HOMBRE-kotiolutporukan Kaarlo. Muu seurue oli myöhässä ja esimerkiksi päivällä palaveeraamani Ilkka Sysilä (lue myös huominen juttu!) saapui puisto-oluelle vasta session loppusuoralla.  

Osanottajamäärä oli alkuun siis hieman vajavainen, mutta se jätti mukavasti aikaa jutella kollektiivin tulevaisuuden suunnitelmista. Level 11 on jo aiemmin vihjaillut kaupallisuuden kiinnostavan ja nyt unelmista on tulossa totta. Porukan vetojuhta Oskari Sundström kertoi, että prosessi on jo käynnistetty ja jos kaikki menee hyvin, niin syksyllä päästään panemaan erään lohjalaisen ei-niin-mainstream-panimon tiloissa. Kukaan ei varmaan nyt arvaa, että mitä yritän tässä vihjailla? Seuraava L11-tasting on siis todennäköisesti uunituoreen mustalaispanimon ensimmäinen laatuaan. Sitä odotellessa tuhotaan nyt kuitenkin kotioluet alta pois.  

Kellari Kölsch, 5,2%. Nimensä mukaisesti mökkikellarin uumenissa käynyt olut, joka ei nimensä mukaisesti ollut rotupuhdas Kölsch. Käymispönttö oli kaatunut käymisen loppuvaiheessa ja mukaan oli päässyt lirvahtamaan ”kellaribakteereja”, jotka olivat tehneet oluesta hieman funkahtavan. Se ei kuitenkaan haitannut, päinvastoin, sillä pieni tallimainen happamuus vaan vahvisti raikkaan hedelmäisiä sävyjä (mango, persikka…) ja tukevoitti kevyen maltaista kokonaisuutta. ”Täydellisesti pilalla”, kuten olen tavannut näissä tilanteissa sanoa. Harmi vaan, että tuota ”kellerbieriä” on miltei mahdotonta edes yrittää toisintaa.

Red IPA. Jo Fiskarsin visiitiltä tuttu olut, josta tuoreena kirjoitin seuraavaa:

”Punainen väri oli haettu black maltista ja kenties siitä johtuen maussa oli jopa pientä savuisuutta. Tai tuhkaisuutta, kuten pari muuta kanssamaistajaa löysi. Amerikkalaista havuisuutta, karamellisoitua appelsiinia ja kevyttä marjaisuutta".

Aika oli jättänyt jälkensä puna-IPAn kupeille: väri oli muuttunut kauniin punaisesta ruman rusehtavaksi ja aromihumalointi oli joutunut antamaan periksi katkeron dominoinnille sekä taustalla väijyneelle mineraalisuudelle. Ihan miellyttävä vieläkin, mutta paras terä oli pahasti tylsynyt.

Dark Side of Ale, 5,5%. Alun perin jämäoluena alkunsa saanut Dark Side of Ale oli tekijöidensä mielestä niin onnistunut, että se tul(l)ee olemaan kollektiivin ensimmäinen kaupallinen olut. Oliko se sitten ihan niin onnistunut? Kyllä ja ei.

Liian kylmänä tarjoiltu olut tuok… haisi alkuun aivan ”akvaariokypsytetyltä”. Ehdotinkin uudeksi nimeksi Finding Nemo. Maustakaan ei oikein saanut alkuun juuri mitään irti, joten pieni lämmittely oli paikallaan….

…Sitten alkoi tapahtumaan, varsinkin santsikupillisen myötä. Alkuun kuivattuja hedelmiä ja jotain mausteisuutta, ehkä vaniljaa, ehkä kanelia, ehkä jopa chiliä (ei, ei ja ei). Keittoon käytetty lakritsi alkoi pikku hiljaa päästä esille ja laktoosin sekä sitruunan kera se herätteli sitruunalakun makuisia muistijälkiä lapsuudesta. Maut olivat siis kohdillaan, mutta auttamattoman ohut runko ei pystynyt kantamaan kaikkea kauneutta mukanaan. Lisää ytyä siis vaatisi.

Leftover/Pikkuveli, 15,6%. Sitten lopetettiin leikkiminen. Oskari Sundtsröm vihjaili jo alkukesästä, että on jossain vaiheessa tekemässä jääsiideristä inspiroitunutta olutta, ja nyt sitä oli sitten tarjolla. Itse asiassa kahta eri versiota.

Ensin laseihin eksyi ylijäämä, eli se osa oluesta, joka ”kuoritaan” jäätyneestä nesteestä pois. Sundtsröm kertoili, että oli odottanut tuon sekundäärituotteen olevan huomattavasti kevyempää tavaraa, mutta yllätys oli suuri kun se kellottikin itsensä yli viiteentoista prosenttiin.

Tuoksu ja maku olivat alkuun silkkaa flanders rediä marjoineen ja balsamicoineen. Pettymys? Kaikkea muuta, sillä hetken päästä happamuus alkoi löytää ihan uusia piirteitä itsestään ja omenapuiden sekä salmiakkiliköörin kautta Pikkuveli kasvoi silmissä isoksi Barley Wineksi, jonka prosentit huomasi ainoastaan jaloissa. Tämä oli oikeasti erikoisolut, hiton hyvä erikoisolut.  

Jäädytyksestä syntynyt primäärituote oli vielä kuulemma liian raakaa ja sitä saimmekin mukaan Resilaria henkivissä pikkupulloissa. Toivottavasti on eroteltua tavaraa, heh. Maistellaan sitä ajatuksen kanssa syksymmällä. Pienen maistiaisen perusteella sieltä on kuitenkin tulossa kunnon tökötti. 15,1% täynnä belgialaisen nunnaluostarin rukiisia munkkeja portviinisydämellä.

 

Share

Kommentoi