Monday Bloody Monday – Lauselmia härkäviikon varrelta

Maanantai on kyllä karmiva päivä, jos edellinen viikko on ollut täynnä tico ticoa ja baila bailaa. Olo on paremman termin puutteessa jännittävä. Mutta ei auta itku olutmarkkinoilla, vaan täytetään lasi taas puolityhjäksi ja vaelletaan kohti uusia pettymyksiä.

Muutamia ilmoitusasioita alkuun:

Lahtikko-zine #3 on nyt pihalla ja sitä sopii ostaa Lahen Puodilta sekä Helsingin Pien-kaupalta. Lisää paikkoja selvinnee lähipäivinä ja toki minuunkin voi ottaa suoraan yhteyttä asian tiimoilta: bonthoobonthoo@gmail.com

Helsinki Beer Festival saatiin viikonloppuna taas taputeltua tältä vuodelta. Se on kevät nyt. HBF-reportaasia ilmestyy kyllä tännekin, mutta erinäisten seikkojen takia vasta vähän myöhemmin. Palataan asiaan.

Sitten tämän postauksen aiheeseen. Tai noh, aiheeseen ja aiheeseen. Lahtikon ja HBF:n lisäksi tuli pyörittyä vähän siellä sun täällä, joten alla lyhyitä lauseenparsia Lahen olutuutuuksista.

Teerenpelin hanaan oli just sillään liitetty Põhjala Routa 2.0, kun astelin sisään lehtinivaskan kanssa. 2.0 viittaa toki siihen, että tämä on miltei identtinen toisinto viimekeväisestä Roudasta, Suomen markkinoille tehtaillusta lakka-IPAsta. Torilla tavataan, eli Suomi on yhä inspiraation lähteenä, mutta nyt suomuuraimen tilalle oli isketty puolukkaa, tuota härmän metsien superfoodia. Muuten mentiin siis samalla pohjarakenteella: ruista, 6,7% ja niin edelleen.

Routa 2.0 oli edeltäjäänsä hieman pehmeämpi, ei niin pistävän marjainen. Marjaisuutta löytyi kuitenkin aivan liikaa, väärällä tavalla kirpsakkaa ja hapanta tunnelmaa, jonka jalkoihin greippinen humalointi jäi pahasti. Katkeroa tosin löytyi loppumausta ihan huolella. Soppaan kun lisää vielä rukiin makean maltaisen pureskeltavuuden, niin ei toimi ei.

Keskiviikkoisen Lahtikko Radion jälkeen suuntasimme Level 11 -vieraiden kanssa Bryggaan, jossa oli atk:n mukaan juuri laitettu hanaan lempääläisen Nordic Breweryn kolmikko. Kaikille meille uusi panimo, joten päädyimme jakamaan American IPAn, Pale Alen sekä Milk Stoutin pöytäseurueen kesken.

IPA oli jotenkin kovin suomalainen tyylinsä edustaja. Tuhtia makeutta, saippuamaisuutta, havuja, kevyttä hedelmäisyyttä ja liian miedoksi jäävä humalointi. Kovin tylsä sessio-IPA.  

Pale Ale #1 oli joukon yllättäjä. Sinänsä mitään kovin koreita temppuja se ei esitellyt, mutta pyöreä ja sopivasti hedelmäinen English Pale Ale oli ehkä jopa lähempänä omaa IPA-makuani kuin edeltäjänsä. Kelpo markettivahvuinen.   

Milk Stout ei muutamia huippuja lukuun ottamatta ole ikinä kiinnostanut, eikä sitä tehnyt nytkään. 4,9%, eli ei juuri runkoa, maussa metallisia marjoja ja laktoosin tuomaa makeutta. Suu ei vaan välitä, eikä kyllä vatsakaan.

Saman päivän aikana tuli myös piipahdettua Virastossa pariinkin otteeseen. Paljon uutta: Founders Azacca, To Øl Black Maria, Nøgne Ø IPA, useampi Amager yms. Virasto alkaa siis pikku hiljaa lunastamaan niitä odotuksia, joita sille alussa ehkä epäreilustikin asetettiin. Ajoitus on hyvä, nyt kun naapurin Chicagokin on tekemässä Karhu-palvelusta Mastokaupungin olutkentälle.

Founders Azacca IPA saavutti siis vihdoin lasini, tosin pullosta tällä kertaa. Iäkkään oloinen, marjaa, tuhtia hedelmää, toffeeta ja jotain pistävyyttä. Bryggan hanaversio hieman parempi, mutta mikään kummoinen olut ei ole kyseessä.

Amagerin isot pullot 10€/0,5l, eli hinta on kohdillaan. Edge Brewingin kanssa tehtailtu Granny With a Gun ehdoton tärppi. Todella raikas ja rapsakka Australiaan päin kumartava IPA. Muut amagerin ipat/dipat olivat jo vanhuuden höperöitä.

Mitäs vielä? Ach so, Lapin Kulta Pure. Maistui ”Lapparille”. Aamupäivän janojuomana siis jääkaappikylmänä suoraan tölkistä miksei, muuten vaan ei.

 

Share

Kommentoi