Panimovisiitti – Teerenpelipaikoilla

Teerenpelin Jere Rapo kyseli Lahen SOPP -jatkoilla, että olenko koskaan vieraillut panimon tiluksilla. Häpeäkseni oli tunnustettava, että enhän minä ollut. Asia onneksi korjautuisi pian, sillä Rapo kutsui kylään ja… Parin viikon päästä kutsusta käppäilin Saksalan, Lotilan sekä Kujalan rajapinnoilla oikeaa kiinteistöä etsien. Nuoruuteni Saksalassa viettäneenä alue oli tuttu, joten vuonna 2009 Lotilan teollisuusalueelle rakennettu panimo-tislaamorakennus löytyi suht kivuttomasti.  

Ovella minua oli jo vastassa Rapo itse, joka pyörittää panimotoimintaa yhdessä myös paikalla olleen Juho Larkion sekä muutaman muun työntekijän kanssa. Jere on päätynyt Teerenpelille vajaa kuusi vuotta sitten ja kiivennyt pikku hiljaa kiireapulaisesta olutmestariksi. Raskas työ siis taitaa oikeasti kannattaa.

On the grind

Astuimme panimon sisuksiin ja heti kävi selväksi, että mistään lilliputista ei enää firman kohdalla voida puhua. Teerenpeli on perustettu 1995, ihan ensimmäisten suomalaisten pienpanimoiden joukossa, ja siinä missä moni aikalainen on lopettanut leikin kesken aikoja sitten, niin Teerenpeli on lihottanut itsestään hyvin voivan brändin. Brändin, jota moni olutharrastaja tituleeraa usein tylsäksi, mutta myös brändin, joka myy kymmeniä tuhansia ja taas satoja tuhansia litroja olutta sekä siideriä kansan syvästä janosta kärsiville riveille.

Talon lonkero?

Teerenpelin keittokoko on kasvanut reilun kahdenkymmenen vuoden aikana 60 litrasta nykyiseen 3000 litraan, eli ihan mistään behemotista ei vielä sen suhteen voida puhua. Käymistankeissa kuitenkin pörisee parhaimmillaan jopa 74000 litraa olutta sekä siideriä, mikä ei kuulemma aina edes meinaa riittää, sillä jo pelkästään Teerenpelin omien – Lahti, Helsinki, Tampere, Turku, Jyväskylä, Lappeenranta – ravintoloiden myyntitahti on niin kiivas, että panimon tilat ovat käymässä nafteiksi. Toki tuohon päälle kun lisätään Alkon, markettien sekä muiden ravintoloiden menekki, niin ymmärrettävistä syistä henkilökunnan päivät saattavat venyä pitkiksi. Mutta jos sallinette kliseen, niin "rakkaus lajiin" vaikuttaa olevan täällä(kin) se suurin motivaattori.

Ihan käsipelillä tuon kokoista toimintaa ei onneksi tarvitse hoitaa, sillä panohommat voidaan automaation avulla aloittaa vaikka keskellä yötä ja ensimmäisen kerran ihmisen kosketusta kaivataan vasta humaloinnin yhteydessä. Samaa automaatiotekniikkaa on käytössä esim. Vakka-Suomella ja Laitilalla, eli selvästi hieman isompien tekijöiden arjen luksusta.

Jos kuvaan voisi liittää tuoksun...

Piipahdimme nopeasti myös tislaamon puolella, jossa tuoksut saivat pään heti pyörälle: makeaa mallasnektaria, vieno savuisuus ja paljon kuivaa puuta. ”Oispa viskiä”, mumisin ääneen, mutta tislaamon henkilökunta oli jo lähtenyt kesäloman viettoon, joten viskin raapaisu jäi nyt vain pintapuoliseksi. Sen verran sain kuitenkin Ravolta (Rapolta?) ja Larkiolta udeltua, että tislaamon tuotantomäärä on vuodessa noin 100000 litraa. Miehet kertoivat myös, että Ravintola Taivaanrannan alakerrassa sijaitseva kakkostislaamo (panimo sijaitsi samaisissa tiloissa aina vuoteen 2009 asti) keskittyy nykyisin ginin ja savumaltaiden kanssa pelaamiseen. Pitäisi sielläkin joskus vierailla, viime kerrasta kun on vuosikausia aikaa.

Liukuhihnalla

Panimokierroksen loppuun tutustuimme mm. pullotuskoneen käyttöön, joka toimii vielä yllättävänkin pitkälti käsipelillä, sillä työ vaatii kahden ihmisen läsnäolon. Viereisestä varastosta löytyi taasen kaasea kasa kegejä, joissa luki isolla Hartwall. Syykin sille selvisi nopeasti, sillä kuten sanottua, niin Teerenpelin (hana)tuotteiden menekki on niin vilkasta, että pantti- ja pesupalvelut kannattaa ostaa miltei naapurissa sijaitsevalta kansainväliseltä juomajätiltä. Kertakäyttökegeissä on Ravon mukaan toki omat puolensa, mutta tässä mittakaavassa niiden pinoaminen olisi "yhtä tuskaa".

Kova seinä

Kun tilukset oli mittailtu, niin päästiin itse asiaan, eli päiväkaljoitteluun. Teerenpeli on julkaisemassa uutta olutta Jyväskylän SOPPissa, joka käynnistyy tämän viikon torstaina, ja minä sain kunnian maistaa tulokasta ennen muita. En pannut vastaan. Jaa, mikä olut on kyseessä? Tupla-IPA, aprikoosilla ryyditetty sellainen. Ei kuulosta Teerenpelin tuotteelta? Ehkä ei, mutta sellainen sieltä nyt kuitenkin on tulossa, ensin tosiaan kesän festivaaleilla, ja jos en ihan väärin muista, niin olisiko elokuussa ravintoloiden vuoro.

”Iso D”, kuten DIPAn työnimi kuuluu, oli maistuva juoma, sitä parempaa teerenpeliä, joka aika ajoin nostaa päätään perusnimikkeiden joukosta. Notkean Nipan ihka ensimmäinen erä tuli mieleen, toki tuhdimpana versiona (7,5%). Todella paksu ja kermainen suutuntuma, aprikoosia en osannut hedelmien seasta erotella, mutta sitrus, tropiikki ja kevyt yrttisyys täyttivät aukot, kuitenkin tyyliin nähden melko kuivakkana. Eli usein tupla-ipoissa tavattava karamellinen makeus loisti poissaolollaan, tilalle oli vedetty kuivat mäntymetsässä ja loppuun aimo kasa katkeroa, joka jätti suun janoamaan lisää olutta. Ehkä vähän myös vettä väliin. Vaikka Simcoe (katkero), Mosaic (aromi) sekä El Dorado ja Amarillo (kuiva) kumartavat syvään jenkkeihin päin, niin silti "Iso D" oli jotenkin brittiläisen tyylitelty. Pitää ottaa revanssi kun seuraavan kerran tiemme kohtaavat.

Iso D paksussa kunnossa – katso kuvat

Rapo kertoili vielä hieman panimon tulevista suunnitelmista. Teerenpelillä on tosiaan oma vahva brändinsä, mutta panimoväelle on viime aikoina annettu yhä enemmän tilaa luoda myös linjasta poikkeavimpia, työntekijöidensä näköisiä oluita. Keittiön nurkassa kököttikin pieni Braumeister, jolla oli juuri keitelty muutama koe-erä, joista ei vielä tosin saa kirjoittaa. Kuulostaa näin elitistin korvaan mainiolta, sillä kun Teerenpelillä on perusasiat noin hyvin hallussa, niin tietotaito piisaa kyllä isompiinkin juomiin: hyvinä esimerkkeinä vaikkapa uunituore DIPA tai viime vuonna Suomen parhaimpien oluiden joukkoon rytinällä rynnännyt Panimon Erikoinen nro 3. Jälkimmäistä oli muuten löytynyt vielä pari pulloa jostain Larkion jemmasta ja itse sain lahjuspussukassa yhden mukaani. Veikkaan, että ilo(liemi) paistoi naamalta Hartwallille asti, kun vihdoin, muutaman tupla-IPAn voitelemana, kiitin nöyrästi opastani ja jatkoin matkaa Kerinkallioille nauttimaan vielä yhdestä korruptiojuomasta. Kiitos.     

 

Share

Kommentoi