Põhjala Cellar Series - Taara Avita!

Jos en ihan väärin muista, niin tämä Põhjalan rommitynnyröity Imperial Stout oli ensimmäisiä oluita, joita Beers of the Worldin kautta pystyi lähi-Alkoonsa tilaamaan viime vuoden lopulla. Pari pulloa tuli silloin hankittua, koska ajattelin, että moinen ”viinan tilailu” tulee tyrehtymään hyvinkin nopeasti. Toisin kävi ja koko aikahan tuo valikoima kasvaa, paikoin yllättävänkin kovilla nimikkeillä. Pakko kuitenkin myöntää, etten Beers of the Worldin toimintaa ole seurannut enää juurikaan, sillä kaikki hoituu myös Alkon omien tilausvalikoimien kautta näppärästi. Ja alkutalvesta lanseerattavasta verkkokaupastakin on jo erinäisiä huhuja liikkunut, suunta on toivottavasti ylöspäin. Pääasia kuitenkin, että rakas monopolimme yrittää edes jotenkin vastata asiakkaidensa kutsuun, vaikkakin sitten tyylilleen uskollisen kankeasti.

Taara Avita!, se näyttää mustalta ja tuoksuu kovin liköörimäiseltä. Maussa iskee heti alkoholi (10,8%), hieman hapanta kahvilikööriä ainakin mukana menossa. Rommi seuraa uskollisesti perässä, jouluinen rusina-pähkinäsekoitus tulee mieleen, ehkä myös taateleita sokeroituna, sillä makeaa on. Jouluinen olut selvästi näin kesän jälkihöyryissä, sopii siis koleaan syysyöhön mainiosti. Kermaista ja jopa yllättävän liukasta suutuntumaa. Vajaa vuosi (pullotuksesta tosin jo kauemmin) on tehnyt oluelle sen, että rommi ei vihellä heti kättelyssä raa’asti peliä poikki, vaan väijyy paikkaansa taustalla rauhassa. Sinänsä harmi, sillä se tuoreena esiin puskenut suoraviivainen rommisuus puki tätä tummaa kaunotarta huomattavasti paremmin kuin tällainen ihan kiva -osaston makumaailma. Periaatteessa miellyttävä yömyssy, mutta Põhjalan laadun, varsinkin IS-sellaisen, tuntien voisi ihminen vaatia enemmänkin.  

Share

Kommentit

Henrik Larkio (Ei varmistettu)

Taara Avitasta on tällä viikolla valmistunut uusi erä, jota mahdollisimman pian saa myös Alkon tilausvalikoiman kautta.

Bönthor

Hieno homma, kiitos infosta.

 - Teemu Bönthor

Kommentoi