Puutarhajuhla, joka oli jo ohi

Tämä puutarhaunelma alkoi olemaan jo mätääntynyt kuin vuotavan vesihanan tarkkuudella taivaalta maahan kopsahtelevat omenat. Arjen realiteetit puskivat tuskanhikeä aivan liian korkealle nousseesta hiusrajasta vieläkin tiuhempaan tahtiin, vaikka nämä omat "ruuhkavuodet" eivät niin kovin ruuhkaisia edes ole. Mutta, koska matkamiehen juhlajalka ei ollut vielä lopettanut tanssiaan ja kuulokkeista valui korvakäytäviin kuin korkeamman johdatuksesta Black Sabbathin St Vitus Dance, niin pakkohan se oli vielä pysähtyä Anttilanmäen Villa Irmalla ja nauttia illan viimeiset unohdukset. Tanssitaan ensin, lasketaan sitten vasta alleen.

P.s. Hyvää syntymäpäivää näin bloginkin kautta armoitetulle bassotaiteilijalle ja pahoitteluni, etten pystynyt juhliisi saapumaan.

Illan kilpakumppanit (näköjään todella vinossa potretissa, mutta antaa olla), täysin sattumalta suht samaa tyyli(ttömyytt)ä edustavat "punaisen kauden" oluet. Jyväskyläläinen kaivettu siis omasta nyssäkästä ja italoapina talonväen varastoista. 

Ensin lasiin marjasaisonia Hiisiltä. Tai no, Saison tuo nyt ei tainnut kyllä olla, sillä enemmän johonkin sour/fruit beer -linjalle asettaisin Kratin. Kaunis olut, mieto tuoksu. Hyvin marjaisa, sellaista mummonmehumaista otetta, pientä makeutta, mutta yleistunnelma on kuitenkin enemmän happamaan kääntyvä. Jopa punaviinietikkaa löydettävissä. Mustaherukkaa sekä puolukkaa käytetty ja varsinkin ensinmainittu maistuu vahvana. Lopussa hiiva nousee selvästi esiin. Varmasti toimisi vaikkapa juhlien alkudrinkkinä yms., mutta sellaisenaan ei istunut omaan makuun.

Saisonilla jatkettiin, ei niin kovin perinteinen tyylittelijä tämäkään. Italian ihme ilmestyi Alkon hyllyyn tovi sitten useamman muun suomalaisen pienpanimo-oluen kera jopa hieman puskista. Suomalaisuuttahan tässä ei sikäli ole kuin se, että kollabon toisen osapuolen, Kallio Breweryn (tai Panimo Kallio, tai Panimo Kallio Artisan Brewery, ota näistä nyt selvää), takaa löytyy Olavi Mensio. Oranki on siis kuitenkin Italiassa Birra Amitalla pantu ja pullotettu.

Itse en kyseistä olutta viitsinyt Alkosta ostaa, sillä iso pullokoko (0,75l), suht kova hinta (12.01€) sekä samojen tekijöiden edellinen tuote ("epäsahti" Lura) puhuivat kaikki ostopäätöstä vastaan. Ja hyvä, että Oranki jäi alunperin hyllyyn, sillä nyt illan emäntä kaivoi kolmen vartin pullon kaapista ja kun jakoseuraakin oli, niin näinhän sen pitikin mennä. Tummempaa kuin edeltäjänsä, todella kauniin punaista juomaa, Red Ale Saisoninahan tuota markkinoidaankin. Mausteena tosin käytetty hyvin klassisia witbier-makuja, eli korianteria ja appelsiininkuorta. Kuulostaa sotkuiselta. Kovin hiivaista, Belgiaan lähtevät ajatukset harhailemaan heti ensimaistosta lähtien. Appelsiinin raikkautta, kukkaista mausteisuutta, punaisten marjojen happamuutta ja toffeemaista karamellisuutta. Jossain kuivan ja makean välissä kiikutaan koko lasillisen ajan. Oranki yrittää olla isompi kuin se oikeasti onkaan, mutta ei lopulta onnistu vakuuttamaan.

Share

Kommentoi