Rabbit Street/Wesala/Kouvostoliitto Holy Union Pils

Rabbit Street Brewery Orimattilasta, Wesala Brewery Hollolasta ja Kouvostoliitto Lahesta, Päijät-Hämeen kolme kovinta, tai ainakin mediaseksikkäintä kotipanimoa, ovat lyöneet hopheadinsa yhteen muodostaen pyhän liiton. Avioliiton satamaan kolmikko ei kuitenkaan ole purjehtinut, vaan tyhjentänyt rapsakat Pils-vedet rinnuksille ja jatkanut virnuillen yksinäistä matkaansa kohti seuraavaa laituria. 

Sain pullollisen Holy Union Pilsiä Kouvostoliiton olutmaakarilta, joka heti kättelyssä varoitteli juoman olevan JO parin kuukauden ikäistä. Näinä yhä nuorempia oluita ihannoivina aikoina voidaan siis puhua jo melkoisesta ikälopusta, heh.

Kauniin kullankeltainen Pils herättää halut. Himo kasvaa tuoksun myötä: vahvaa sitrusta, tai ihan rehellistä sitruunaa, taustallaan kesäinen viljapelto. Makukin ymmärtää antaa käyskennellessään keskellä kesäistä peltomaisemaa – piimän ja ruisleivän asemesta olalla roikkuvaan eväspussiin on kuitenkin pakattu rasiallinen hedelmäsalaattia. Runko on ryhdikäs, paikoin jopa kermaisen pehmeä, mutta loppuun isketyt hedelmäpastilliset katkerot lopettavat moisen nössöilyn. Ei nyt mikään kunnon pommi, mutta tyylilleen uskollinen ja leppoisaan perjantai-iltapäivään täydellisesti sopiva katkerotaso. 

Maistuva yhdistelmä perinteitä sekä uuden maailman humputuksia, ja eritoten himpskatin raikas. Juurikin sellainen Pils, jota voisi tissutella päivät pääksytysten.

Share

Kommentoi