Salo, or the 2 Days of Sodom - Matkaraportti

Nokia, No Shame, kebab ja Vilpas Vikings. Siinäpä ne asiat, jotka tiesin Salosta ennen viime lauantaita – eikä noistakaan kaksi ensin mainittua edes elä enää. Sain kuitenkin oivan mahdollisuuden kasvattaa Salo-tietämystäni kun ystäväpariskunta päätti suunnata muuttokuormansa Varsinais-Suomeen, ja tuttavapiirin virallisena muuttomiehenä minut kutsuttiin hätiin. Toki vastasin tanssiinkutsuun myöntävästi.

Muutto oli… Noh, muutto. Kaikki varmasti tietävät muuttamisen perusidean, eikö? Tavarat autoon ja tavarat autosta ulos. Ei kovin mielenkiintoista. Sitä vastoin mielenkiintoista oli karavaanimme reittivalinta, joka pujotteli pikkuteitä pitkin kohti määränpäätä ja jonka varrella oli siivouspäivästä piristyneitä kyläpahasia useampikin kappale. Harvoin sitä näkee suomalaista maaseutua noin pitkiä pätkiä kerralla.

Mielenkiintoinen oli myös intohimoisen ABC-vihaajan valitsema levähdyspaikka jossain Riihimäen ja Forssan välimaastossa (Topeno näyttäisi olevan virallinen osoite). Kalamylly oli nimensä velvoittamana kalastuspaikka, mutta myös käsityömyymälä sekä kahvila. Ja ehkä suurimpana yllätyksensä Mylly myi Bryggeri Helsingin oluita niin hanasta, kuin pullostakin. Kuskina toimineen panimon työntekijän mukaan menekki on vaan ollut aivan liian verkkaista, varsinkin hanatuotteissa. Käykäähän ihmiset oluella, jos tuollapäin satutte liikkumaan! Ihan vaikka vaan miljöön takia.

Loppumatka meni leppoisasti paskaa radio(rock)musiikkia sekä hyviä panimoalan uutisia kuunnellessa. Kamatkin saatiin kannettua sisälle ennätysvauhtiin, joten hypätään pari tuntia ja muutama Laitilan Helles eteenpäin…

…Suihkuun, joka on yksi parhaista asioista maailmassa, varsinkin jo tässä vaiheessa kaksitoistatuntiseksi venyneen työpäivän jälkeen. Suihkuolueksi nappasin mukaani lasillisen Robert Kubalan Field Studies -sarjan Blaugies-versiointia. Eilen arvioitu Lochristi oli bretta-pohjainen Saison, mutta tässä hiivana oli käytetty perinteisempää belgiä. Sama olut siis muuten. Hedelmäisen pirtsakka työläisjuoma, joka sopi tilanteeseen täydellisesti. Sen enempää en jaksanut analysoida.

Ilta jatkui huonekalujen siirtelyn sekä oluen parissa. Läheisestä Citymarketista oli ostoskoriin löytynyt mm. Sauvon Pellonpekko sekä Rousalin pari tuotetta.

Pellonpekon Ratebeer-pisteet (4/0) naurattivat, ja kun meistä ei ollut kukaan edes kuullut panimosta aikaisemmin, niin hieman jopa jännittynein mielin lähdimme avaamaan pulloa. Mutta mitä vielä, hyväähän se oli. Todella outoa, mutta hyvää. Tuoksu oli kuin Islay-tynnyröity hapanolut, maku taas kumarteli jonnekin hedelmäisen Saisonin suuntaan – savua ja happamuutta hennosti suussakin. Tätä kirjoittaessa opin, että Pellonpekossa on kuin onkin käytetty savumallasta, eli ei ihme. Loppupullossa vielä makeahkoa hillomaisuutta esillä. Veikeä ja monimuotoinen olut, mutta että suht perinteinen pohjahiivaolut?

Rousal ei sitten onnistunut. En oikeastaan edes tajunnut, että tuo Rosalan lilliputtipanimo on enää toiminnassa. Taitaa tuotteensa liikkua enimmäkseen rannikkoseudulla.

Muistelin, että Rousal Pils oli pari vuotta takaperin oikeinkin kelpo tyylivalio, mutta nyt ei vaan maistunut. Kannabista ja vettynyttä hedelmää pahvisella mallaspedillä. Amber hieman parempi esitys, katkero edellä kulkenut "punaolut", jonka taustalta pystyi löytämään jopa salmiakkisia sävyjä.

Salon yöelämä? Olihan se käytävä katsomassa, että löytääkö ihminen kaupungista täytettä lasiinsa. Nimimerkki TBone vinkkasi Olutoppaalla muutaman tärpin, josta voisi löytää paikallisia tuotteita. Salossa kun on tätä nykyä jopa kolme panimoa (Mathildedal, Someron Panimo sekä Swan Craft Brewery) ja lähialueilla vähintään toinen mokoma lisää (osa tässäkin tekstissä mainittuja), niin voisi kuvitella, että pubeissakin paikallinen juomateollisuus kiinnostaa. Noh, eipä juuri.

Aloitimme urakkamme TBonen suosituksesta Wanhasta Mestarista, sillä se osui kohdalle ensimmäisenä. 3€ sisään tyhjään ketjubaariin, joten ei kiitos. Tien toisella puolella, ihan joen varressa, Rikalan terassi näytti houkuttelevalta. Ryhmä-S sekin, mutta ei sisäänpääsymaksua ja tyhjä patio mukavalla näköalalla kelpasi. Tosin ravintola näytti kauempaa katsottuna paljon fiinimmältä kuin lähempi tarkastelu paljasti.

Oluttakin oli tarjolla, nimittäin Mathildedalin La Mer sekä Dorf. Päädyin seuralaisen suosituksesta Dorfiin, joka oli juuri sellainen Pils, mitä odotin jo Rousalin kohdalla: kesäistä hedelmää sekä rapsakkaa humalointia, unohtamatta viljaista runkoa. Ja vielä Kyläpanimon nimikkolasista.   

Aikaa ei ollut hukattavana, joten köyhälistön muotisikari suuhun ja aavemaisen tyhjiä katuja pitkin kohti Hometownia. Tyhjää oli myös baarissa, itse asiassa niin tyhjää, että kaikki kanssaihmiset kuuluivat henkilökuntaan.

Hieman nukkavieru sporttipubi, jonka yhteydestä löytyi mm. biljardihuone, hotellin vastaanotto sekä keittiö. Jokaiselle jotain? Muutamankin lähteen mukaan Hometownissa piti kuitenkin olla kaupungin paras valikoima, joten löytyisikö sieltä esimerkiksi salolaisen Someron Panimon tuotteita? Onkohan tuon epäloogisen nimeämisen taustalla muuten jotain samaa kuin aikoinaan Mäntsälässä sijainneen Rekolan Panimon kohdalla? Ihan pelkkä arvaus siis.

Niin, sitä olutta. Oli somerolaista tarjolla, kolmea eri nimikettä.  Lisäksi muutama Thornbridge, ei juuri muuta. Alueen panimoiden määrä ei siis korreloi suoraan ravintoloiden valikoimaan. Harmi.

Niin, edelleen sitä olutta. Vaikka tiskin takana hääräsi kokonaiset kolme kaunista naista, niin silti tilauksen tekeminen oli hyvin hankalaa. Molemminpuolisen ämpyilyn jälkeen kannoimme lopulta tiskiltä kaikki kolme olutta kerralla pöytään ja istahdimme kattoon sekä seinille levitellyn urheilurekvisiitan keskelle vetämään nopean tastingin.

Sole oli maissilla ryyditetty Golden Ale, joka oli mk-volyymiinsä nähden tuhdihkossa kunnossa. Maissilastuja yrteillä ja sitruunamehulla. IPA ei ollut ipaa nähnytkään, tai korkeintaan "sour IPAa". Punaisia happamia marjoja, kevyttä toffeemaisuutta ja kelpo katkerot. Ihan hauska juoma, mutta vaikea uskoa, että panimolla on moista lähdetty hakemaan. Somerolut vielä loppuun. Kuten kaikki muutkin firman tuotteet, niin maitokaupparajan alapuolella liikutaan. Savuolut, jonka aromit veivät juojan maaseudun rauhaan. Lehmänlanta käryää kilpaa grillimakkaran kanssa ja jälkiruoaksi suklaakonvehteja sekä yömyssyksi salmaria. Runko oli toki auttamattoman ohut kantamaan maut selässään ja lopussa mieli happamoitui, mutta silti ihan kelvollinen.

Joku somerolainen (sattumaako?) bändi oli kohtsillään aloittamassa settiään ja paikalle oli maistelusessiomme aikana saapunut ainakin viisi maksanutta asiakasta. Niin, liput olisivat kustantaneet 7€, siis SEITSEMÄN EUROA yhdestä ainoasta paikallisesta käppäaktista. Kiitimme kauniisti ja hyppäsimme takaisin yön selkään.

”Yhellä vois vielä käydä”, kuului konsensus. Joen toisella puolen, ihan kauppatorin kyljessä, tönötti Volum, joka atk:n mukaan oli ainakin joskus tarjoillut paikallisia panimotuotteita. Ja kyllä, oli siellä ne samat somerolaiset kaapissa. Someron APAa jäin kaipaamaan, mutta sitä ei mistään löytynyt, ei edes paikallisesta Citymarketista seuraavana päivänä. Jälkikäteen kuulin eräältä olutkauppiaalta, että se oli vedetty vähin äänin pois markkinoilta erinäisten ongelmien takia, eli ei taida ihan kunnossa olla panimon prosessi.

Päädyin ottamaan revanssin Solesta ja ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, kun kyyppari kaivoi pakastimesta ison kolpakon ja kaatoi oluen ”lonkeropyöräytyksellä” jäiseen tarjoiluastiaan. Pakko oli kysyä, että minkälainen homma. ”Mä tykkään tehä näin, ja onhan se kesäkuumalla siistii juoda jääkylmää bissee”. Ei siinä, hyvät perustelut ja virkistävä juoma, vaikka yö ei enää kovin kesäkuuma ollutkaan.

Volum taisi myös olla jotenkin urheiluun panostava pubi, vaikkakin tällä kertaa porukka oli kerääntynyt terassille tuijottamaan Forrest Gumpia tv-ruudulta. Miksi?

Nälkä ja väsymys alkoi jo painaa kropassa, joten päätimme jättää hyvästit Salon kuolleelle yöelämälle ja suunnata grillin kautta yömyssyille. Tokihan joku paikallinen sekakäyttäjä tuli ruokaa jonottaessa sössöttämään ja tunkemaan iholle. ”Onks meillä kaikki hyvin”, kysymys, joka hetken päästä kuului muodossa ”eiks meillä olekaan kaikki hyvin”.  Yli-ikäisen Arttu Lindemanin mieleen tuonut peelo jaksoi jauhaa mantraansa ja hivuttaa itseään yhä lähemmäksi niin kauan, että saimme ruokamme ja suksimme hittoihin. Vittu mä vihaan nistejä. Tai siis niitä nistejä, jotka eivät osaa jättää muita ihmisiä rauhaan. Ja grillijonossa riidan haastaminen? Nyt saatana.

Lihapiirakka oli kuitenkin mainio ja palanpainikkeeksi juodut Founders PC Pils sekä Kimito Mosaic päivän parhaat oluet. Hyvää yötä Salo, good night Wilderness.

 

Share

Kommentit

ebmanager (Ei varmistettu)

Kandee tsekata ens kerralla Mathildedalin kylä Salossa, siellä jos jossain on oluita ja menoa joka makuun ;)

Bönthor

Jep, Mathildedal-retki on tarkoitus toteuttaa tässä lähitulevaisuudessa, ku kaveri on menossa duuniin sinne. Kiitos kuitenkin vinkistä.

 - Teemu

Kommentoi