Tehdastyötön - Friday I'm In Love

Lahden Seudun Liikenne tarjoili autottoman päivän kunniaksi kaupungin sisäisiä bussilippuja eurolla ja lähikuntiinkin pääsi matkustamaan muutamalla lantilla. Taivaanrannan tisleturneen jälkeen tuntui oikein hyvältä idealta hypätä linjabiiliin ja paeta Mastokaupungin kuivuutta Orimattilan kosteikoille. Edellisestä Tehdas-visiitistä oli muutenkin jo aivan liian pitkä aika.

Lahen kuivuudesta sellainen välihuomio, että Tirraa kannattaa pitää tulevaisuudessa silmällä. Jotain kertoo varmasti se, että viime viikolla ravintola sai neljä uutta hanapaikkaa ja jo lauantaihin mennessä niissä oli kiinni mm. Sonnisaari Vattu sekä RPS Scissors. Myönnän osasyyllisyyteni asiaan. Ja jos joku ei vielä tiennyt, niin Brygga ei nyt sitten kuolekaan, koska saivat puskettua jonkun saneerausprosessin läpi. Jaa.

Palataan kuitenkin hevospitäjään, jonne pienessä tislenousussa ilakoinut joukkiomme vetäytyi nauttimaan hyvästä ruoasta ja juomasta. Tai en minä syönyt, mutta kanssaihmisten annokset olivat kuulemma oikein maistuvia.

Minä nimittäin join. Hanasta tarttui kättelyssä lasiin Cool Headin Summer In Vermont, joka kesän Craft Beer Helsingissä jätti janoamaan lisää. Ihan täydessä tikissä NEDIPA ei kuitenkaan nyt ollut, sillä omistaja Kari Välimäen mukaan muutaman kuukauden ikäisestä oluesta oli jo kyse. Maistui se silti: ylikypsähedelmäsalaattipommi, joka lipui kurkkuun mukavan kirpsakkana. Isompaa ja raikkaampaa makua jäin silti kaipaamaan.

Vierustoverien ruokaillessa oli hyvää aikaa käydä heidän tuopposillaan. Lervig Perler For Svin oli olevinaan ”juicy IPA”, mutta en tiedä mistä viemäristä mehun raaka-aineet oli naarattu. Pullo taisi jo olla jo kovin iäkäs, sillä pilalle mennyt appelsiinimehu, karamellimallas ja katkera katkero olivat oikeastaan ainoat esiin puskeneet elementit. Ikä ei ole vain numero.

Thornbridgen Melba taitaa löytyä tällä hetkellä Alkonkin valikoimista, mutten ole sitä saanut aikaiseksi hankkia. Muutaman suullisen jälkeen aloin harkitsemaan oman pullon ostoa, sillä Melba oli raikas IPA, johon oli annosteltu juuri oikean kokoisella kauhalla persikkaa sekaan. "Jotain raikasta", kuului toive, ja se täyettiin.

Tehtaan hämärässä kuvaaminen on haasteellista

Ravintoloitsija Välimäellä oli aikaa rupatella pöydässä pitempäänkin, sillä satuimme paikalle kiireettömään aikaan. Ja kun omistaja istuu samassa pöydässä, niin se usein tarkoittaa maistiaisia. Kelpaa.

Malmgårdin Proto-sarja on ehtinyt jo järjestysnumeroon 15. Pari viimeisintä ovat olleet hieman pettymyksiä, eikä se tämä kanervalla ja katajalla maustettu ”metsäolutkaan” ihan hirveästi kiinnostanut. Pettymys ei #15 kuitenkaan ollut, sillä sieltähän paljastui kelpo juoma. Puolukkapiirakkaa ja leirinuotiolla keitetyt suklaakahvit palanpainikkeeksi. Ei missään nimessä ”mun olut”, mutta hauska kokeilu.

Pöytään kannettiin tupakkatauon aikana saksalaista perinneolutta, joka ei ollut kovin perinteistä. Rittergutsin Bärentöter - German Sour Gose Bock oli jotain ihan muuta. Panimo itse kutsuu olutta Gosensa vahvemmaksi veljeksi ja mikäpä minä olen vastaan väittämään. Hapanta punamarjaa, ruususuolaa ja mahahapoilla maustettua vissyä. Taustalla löytyi myös makean leipäistä mallasta, pitihän nimen Bock jollain perustella. Mielenkiintoinen kokemus, mutta onneksi oli jakajia, sillä koko puolen litran puteli olisi tehnyt tiukkaa.

Tehtaalle on tulossa syksyn aikana Rittergutsin lisäksi muitakin saksalaisia "perinneoluita", ainakin Freigeistin nimi vilahteli muutamaan otteeseen keskusteluissa.

Edelleen, kuvan laatu on mitä on

Ennen paluuta Lahteen kerkesin testaamaan vielä hetki sitten hanaan lyödyn Tanker/Fat Lizard -splitin Mu Isamaa 99/100. Nimensä mukaisesti ”Independence Pale Ale”, joka tarjoili tirskuvaa sitrushedelmää ja tiukkaa katkeroa. Paikoin jopa karskia katkeroa. Suuhun jäi humalaöljyinen tunne pitkäksi aikaa. Epätasapainoisen tasapainoinen.

Kotimatka alkoi aivan liian aikaisin, kuten aina Tehtaalla käydessä, mutta minkäs teet. Viimeinen bussi lähtee Orimattilasta 22:05 ja täts it. Onneksi lähdimme hyvissä ajoin käppäilemään, sillä reittiä oli ilmeisesti muutettu ja vakiopysäkkiä ei enää ollut olemassa. Avulias natiivi osasi neuvoa meidät kuitenkin oikealla polulle, eli kiitos vaan sinne rypsipeltojen keskelle.

Matkaeväänä tuhottu Olvin American Brown Ale oli oikeastaan juuri sitä, mitä odotin: olvimaista sitrushedelmäisyyttä yhdistettynä brown alen tympeän pähkinämäiseen maltaisuuteen. Tokkopa ostan uudelleen.      

 

Share

Kommentoi