Tekee mieli kiljua muusseissa!

Bönthöö bönthöö

Heti alkuun pari varoituksen sanaa. Tämä juttu ei liity olueen millään tavalla, vaan käsittelee lonkeroa, ehkä. En juo lonkeroa kuin muutaman kerran vuodessa, joten en tiedä kyseisen juoman makuvivahteista hölkäsen pöläystä. Toki sen pitää olla aitoa oikeaa, eli hiivalla väkisinmaatut kuha-mandariini-kiljut jätän suosiolla lapsille. Tai siis, jätin tähän päivään mennessä. Sain lahjoituksena sitrus-inkivääri -maustetun Karlens Frost Bite Long Drinkin, jonka päiväykset ovat paukkuneet jo reilu vuosi takaperin, eli voisikin puhua varsinaisesta vintagelonkusta. Kiitos naapurintyttö ja kiitos Lidl.

Ensimmäinen huikka ja hiivaiset muistot viiltävät alitajuntani auki kuin kuuma veitsi ihon. Ajan rakenne muuttuu ja vatsassa velloo…

…Lahen Pikku-Vesku, vuosituhat ja sen viimeinen kesä alkavat hämärtyä kohti loppuaan ja bileet ovat sen mukaiset. Maailmanloppua ja ”yykaakoota” (Y2K) odottava nuoriso juhlii kuin huomista ei tulisikaan, vaan uuden vuosituhannen harmaa verho peittäisi kaiken alleen. Katson vetisin silmin tuota hedonismin juhlaa pusikosta, olenhan juuri oksentanut Räihän grilliltä hetki sitten haetun makkaraperuna-annoksen. Anna pahan kiertää, sanotaan. Räihän mummo oli taas laittanut parastaan, mutta intiaanikesän viimeiset helteet olivat kuumentaneet ruokajuomana toimineen litraisen Karhu-pullon kiehuvaksi ja se oli liikaa herkälle vatsalleni. Olo alkoi kuitenkin hieman paranemaan ja yritin herätellä kaveriani Ändiä, joka vietti hyvin ansaittua välikuolemaa viereisellä penkillä. Toki tavoilleen uskollisesti vihreä toppatakki päällä – olihan jo syyskuun alku – ja taskussa paperipussiin kääritty ”känkkäbisse”, eli jo mainittu litran Karhu.

Meno oli siis vähintäänkin OG ja kuten aikalaiseni Cheek ”Jare” Tiihonen on useampaan otteeseen lehdistölle kertonut, niin ysäri oli rankkaa aikaa Lahen pimeillä kujilla, kun katujengit ottivat yhteen. Hahahha, ihan oikeesti nyt! Viatonta aikaahan se oli ja suurin uhka taisi olla Vääksyn ja Orimattilan pesäpallomailarokut, jotka hyökkivät roikkohousujen kimppuun vaniensa sisuksista.  

Havahdun summerin pirinään nojatuoliltani, mutta en ole aikeissakaan vastata sen vaativaan käskyyn, sillä jokaiselle huikalla vaivun yhä syvemmälle tuohon katkeransuloiseen Long Drink -horrokseen…

…Nimettömäksi jäänyt tyttö istuu syliini ja tunkee kielensä kurkkuuni. Yritän ensin hangoitella vastaan, mutta neiti on päättänyt ankkuroida minut paikalleen kielikorullaan. Menthol-savuke, kirsikkainen huulikiilto ja Pink Cat maistuvat huulillani, ilmassa tuoksuu Tommy Girl. Tunnenkohan tämän tytön, mietin, mutta unohdan moisen sivuseikan ja annan jo jonkin aika sitten hienomotoriikan hylänneen käteni vaellella nuoren naisen avonaisen paidan etumuksella, vain huomatakseni, etten ole juurikaan kiinnostunut hänestä tai tisseistään (olenhan pyllymiehiä). Sytytän tupakan ja hyvästelen nimettömän neidin tärkeilevästi: ”nyt tuli kiire”. Ja kiirehän se toki olikin, sillä illan baarirahat piti vielä tienata myymällä muutama kimpale ”paskaa lätkää” uuvateille, jotka polttaisivat vaikka mummonsa tuhkat, jos uskoisivat, että sillä saa pään sekaisin.

Kesäteatterin katsomon takana käy kuhina, kun kannabiskauppa on saavuttanut illan saturaatiopisteensä. Itse olen jo oman varastoni saanut ”luukutettua” vanhoille koulukavereille, joilta taisin pyytää hieman ylihintaa. Ei edes hävetä, sillä tyhmä ei ole se, joka pyytää jne. Ändi istuu viereeni kotiviinitönikän kanssa ja tarjoaa huikkaa. ”Räihän tuore satsi”, hän sanoo virnistellen. Kyseessä kuitenkin eri Räihä kuin grillin mummo. Vai onko? Samapa se, mietin ja otan kulauksen. Oksennus nousee taas kurkkuun, sillä Ruolan ostarilta haettu ”viini” ei ole ikinä ollut tunnettu hyvästä maustaan. Pillereitä, piriä, pirtua… kukaan ei edes oikeasti tiedä, mitä tuo karmaiseva litku pitää sisällään, mutta tarinoita on sitäkin enemmän. Noh, päähän se ainakin käy…

…Äh, lasi on taas tyhjä. Onnekseni tuota hiivaista herkkua on vielä jäljellä tilkka, joten voin vaipua lonkerotranssiin pieneksi hetkek…  

Väsymys painaa päälle, mutta viinaa on vielä reppu täynnä. Vaellamme "Nopasta" kohti Möysän Essoa ja ostamme ranskalaiset sekä tölkin sitrus-Juissia. Koluamme ihan vieressä asuvan Ändin vanhempien verkkokomeroon ottamaan vastaan laskut sekä uudet nousut. Paikallistuotettu kotiviini alkaa vihdoin maistua siedettävältä, sillä Juissi peittää ominaismaun edes vähän alusta. Humalatila alkaa olemaan käsinkosketeltava, mutta nukkumaanhan ei mennä, ennen kuin kaikki on tuhottu – alkoholi ja mielenterveys nyt ainakin. Aamu onkin jo pitkällä, kun pääsen kompuroimaan silmät ristissä vihdoin kohti kotia, onneksi matka ei ole pitkä. Walkmaneissa pauhaa Enter the Wu-Tang (36 Chambers), kun otan vielä viimeisen huikan viintä hymyillen kilpaa auringon kanssa Upon sillalla. Tätä on elämä, vaikkei se aina maistuisikaan erityisen hyvältä.

Share

Kommentit

thisis (Ei varmistettu)

takamuksessa tuntuu kesäteatterin märät puupenkit ja aamukahvi vaihtuu suussa linda siiderin elähtäneeseen makuun. kirjotat hyvin, tätä vois lukea pidemmänkin pätkän!

Bönthor
Bönthöö bönthöö

Ah, Linda Spriideri. Jos uudistettu alkoholilaki menee joskus läpi ja rehelliset limuviinat isketään markettien hyllyihin, niin joku voisi kaivaa reseptit pöytälaatikosta ja elävöittää "lindaspriideriskenen".  

Kiitos vaan, ehkä tälle tulee jatkoa joskus, jos juoma ja inspiraatio osuvat kohdilleen.

 - Teemu 

Kommentoi