Terveiset Lahdesta - lauantai

…Ja jatkuu.

Edellinen ilta oli mennyt mainiosti ja pitkästä aikaa oli kiva tutustua uuteen ihmiseen. Ehkä näemme vielä joskus tai sitten emme, toivottavasti kuitenkin ensin mainittu. Aamulla väsytti todella paljon ja siihen kun vielä lisää huonot uutiset, jotka puhelin välitti jonnekin unen ja valveen raja-aidoille, niin hyvä mieli pakeni ruumiista krapulahien myötä melko äkäisesti. Noh, ei kai siinä muu sitten auttanut, kuin laittaa takki niskaan ja suunnata aamuoluelle, tai siis iltapäiväoluelle etsimään parempaa elämää.

Tylsämielinen kun olen, niin Teerenpeli oli taas osoite. Se aukeaa jo puoliltapäivin ja on käytännössä lähibaarini, niin eiköhän siinä ole jo syitä tarpeeksi. Olutkaapin sisältö näytti yllättäen samalta kuin reilu kaksitoista tuntia takaperin, enkä oikein osannut sanoa, että mitä vartaloni kaipasi. Imperial Stoutiin sitten päädyin lopulta, sillä harvoin sillä mennään vikaan. Aikoinaan Bier-Deluxesta ensimmäisiä oluttilauksia tehdessäni tutustuin CREW Republic -panimoon ja jos en ihan väärin muista, niin tämä samainen Roundhouse Kick saapui ihka ensimmäisen BD-tilauksen mukana. Hieman laiha luikku rungoltaan, menisi läpi ilman imperial-etuliitettä, vaikka onkin 9,2%. Maku oli kuitenkin tasapainoinen paketti paahteista kahvia, kivasti puraisevaa katkeroa sekä makean ja suolaisen välimaastossa kikkailevaa lakritsisuutta. Mukava hetki uuden Olutpostin kera.

Aina on hyvä päivä tasoitella, mutta ikinä se ei ole fiksua. Fiksu en ole minäkään, joten lähdin hortoilemaan Mastokaupungin synkkiä kylänraitteja etsien helpotusta olooni. Kovinkaan pitkälle en päässyt, kun jäin puuskuttamaan Public Cornerin ovenpieleen ja muistin samalla, että siellä oli hetki sitten ollut chicagolaisen Finch-panimon tölkkejä myynnissä. Noh, eipä niitä enää tietystikään ollut Secret Stash Stoutia lukuun ottamatta, eikä se oikein napannut, joten pyysin Siperiaa. Se olisi ainakin varma ostos. Loppunut oli kuitenkin sekin ja paniikki alkoi hiipimään selkää pitkin kohti aivoja ja meinasin jo paeta paikalta vähin äänin. Onneksi lasittunut haukankatseeni löysi kaapista ”jotain ipaa”, tällä kertaa Maku IPAa. Parhaimmillaan parasta, mutta huonoimmillaan silkkaa paskaa. Varsinkin taannoinen tölkkikokemus oli karmaisevan tunkkainen makunautinto. Nyt kuitenkin suht tikissä ollut pulloversio, joka ei ehkä uunituore ollut, mutta silti todella maistuva. Vahva runko yhdistettynä sitruksia sekä mäntyä suuhun tykittelevään humalointiin toimi kaikessa tasapainoisuudessaan. Pientä yrttimausteisuutta esiintyi loppusuullisessa, mutta hyvin mitättömästä kauneusvirheestä kuitenkin kysymys. Mainio IPA, mutta hintalapun 8,9€ lirvahti jo törkeän puolelle.

Tässä välissä nopea kaunistautuminen kotona, akkujen lataaminen sekä illan haastatteluun valmistautuminen (ilmestyy jossain Lahtikon numerossa joskus). Hanhenpoika oli sovittu juttelupaikaksi, mikä kävikin mainiosti, sillä rauhallinen tunnelma, ei taustamusiikkia ja edullista juomaa. Pari tuntia saatiin kokonaisuutena kulumaan Olvin Black IPAn sekä Lahti Indian Pale Alen parissa. BIPAsta tykkään kyllä ja varmasti tulee ostettua useampaan otteeseen syksyn/talven aikana. Hyvä Olvi. LIPAssa oli menossa aivan viimeiset litrat, jotka Paja oli myynyt alennettuun hintaan Hanhenpojalle, koska kegejä oli jäänyt ”ylimääräisiä”. Halvempi hinta näkyi myös tiskillä, sillä 0,4l maksoi kokonaiset viisi euroa. Ihan tikissä tuo oli vielä ja kenties ajan kanssa myös pyöristynyt, sillä yrttisyydestä ja mineraalisuudesta oli hioutunut terävimmät kulmat pois verrattuna elokuun alussa juotuun tuopilliseen (http://www.lily.fi/blogit/bonthoo-bonthoo/lipase-sita-ipaa).

Siinä loossipöydässä istuskellessamme haastateltavani sai tiedon kyr… korvanappiinsa, että Teerenpelissä olisi ehkä tarjolla panimon uutta Milk Stoutia. Varmuutta emme asiaan saaneet, mutta huhun mukaan ainakin Helsingin konttorissa sekä Taivaanrannassa tuota uutuutta olisi jo hanassa. Viikonlopun kolmas TP-visiitti oli siis tosiasia. Kuitenkaan laktoosiolutta ei ollut tarjolla Vapaudenkadulla, joten nopean juomatauon (aina toimiva Duvel) jälkeen suuntasimme askeleemme takaisin Rautatienkadulle ja Taivaanrannan tiskille. Sieltähän sitä sitten viimein löytyi.

Milk Stout on tehty Teerenpelin brittiviikoille, jotka ovat juuri alkaneet tätä kirjoittaessa ja ilmestyy varmasti myös muihin toimipisteisiin, samoin kuin toinen teemaviikoille tehtailtu uutuus, Amarillo-maustettu PyyGin -gini. Milk Stoutissa oli prosentteja 5,2%, hintaa 6,7€/0,4l ja tyylille uskollisesti käytetty siis laktoosia (mikä aiheutti taas kerran ongelmia myöhemmin vatsanväänteiden muodossa). Olut oli melko pliisu, puhdas, mutta eleetön. Kevyttä paahteisuutta, liian kylmänä tarjoiltuna pientä metallisuutta taustalla, hyppysellinen hedelmää ja (maito)sokerista makeutta, eli hyvinkin perinteitä kunnioittava tekele. Juomaa jännempää oli käydä Taivaanrannassa oluella. Lahen mittakaavassa varsin fiini ravintola, jossa tunsin itseni alipukeutuneeksi Nikeissa ja hupparissa, kun ihmiset illastivat puvuissaan sekä koltuissaan. Mukavaa oli silti hetki istua aulabaarin lämmössä ja sen jälkeen vetäytyä vihdoin kodin rauhaan - vaikka eräs rumputaiteilija yrittikin vielä saada minut pahoille teille.   

 

Share

Kommentoi