These go to Level 11

Kutsu kävi Level 11 -kotiolutkollektiivin tasting-tapahtumaan Helsingin Kamppiin. Vastasin myöntävästi ja pönötin viikkoa myöhemmin tapojeni mukaisesti ihan liian aikaisin Kalevankadulla Paja & Pajan ovilla. Aina muodikkaasti ajoissa.

Tastingin pitopaikaksi oli siis valikoitunut jonkinlainen puusepän verstas. Hauska tila, vaikken käsitöistä mitään ymmärräkään. Level 11 piti muuten ensimmäisen maistelusessionsa alppilalaisen suutarin tiloissa, eli selvä käsityöläisjatkumo näissä on nähtävissä. Itse en tuossa ulostulossa ollut paikalla, mutta nytkin mukana ollut Arde kävi arvioimassa menon ja meiningin: http://arijuntunen.blogspot.fi/2016/11/level-eleven-olutmaistelutilaisuus.html

L11 on siis helsinkiläinen kotipainijoiden yhteenliittymä, joka ei ole ainoastaan tyytynyt keittelemään olutta pimeässä autotallissa toisilleen, vaan on tuonut itseään tykö kuin kaupallinen panimo konsanaan. Ja kaupallisuushan se tämän porukan tulevaisuuden tavoite onkin. Aikatauluista ei projektin kärjessä heiluva Mikko Laitinen osannut vielä sanoa, mutta hän on tulossa Lahtikko Radion vieraaksi huhtikuussa, joten palataan asiaan silloin. 

Tapahtuma lähti hieman tahmeasti liikkeelle, sillä ihmiset joutuivat seisoskelemaan tyhjänpanttina ja odottelemaan jotain tapahtuvaksi, vieläpä kuivin suin. Tai siis niin minä sen koin, sillä en todellakaan ole se kaikista sosiaalisin perhonen. Olut ensin käteen ja sitten vasta katsellaan kuka kukin on, niin sen pitäisi mennä.

Saatiin sitä oluttakin sitten hetken odottelun jälkeen. Wit #2 oli mitä ilmeisimmin hieman paranneltu versio syksyisestä erästä. Tuhtia hedelmäisyyttä, kevyttä mausteisuutta ja loppumaussa greippiä, joka oli varmasti keittoon käytettyjen eri sitrusten kuorien ansiota. Mausteeksi oli lisätty myös Benelux-maissa keinotekoisesti kasvatettavaa vesikrassin sukulaista, Sichuan Cressiä (?). Tiedä sitten vaikuttiko se mihinkään, mutta maistuva ja raikas olut yhtä kaikki.

Session IPAlla jatkettiin, jotenkin saunaan ja ”saunabilityyn” liittyvää olutta. En jaksanut kuunnella luentoa aiheesta. Tummahko IPA, melko karamellinen tuoksu. Maussa myös toffeeta, liikaa toffeeta, kenties maitohappoisuutta lopussa. Tunkkaista vai raikasta? Tropiikkia, sitrusta ja vaahtokarkkeja. Tuhdimman oloinen kuin 5%.

Muodikasta New England IPAa seuraavaksi. Kuulemma parhaat päivänsä nähnyt ja uusi erä on jo pullotettu (sain tuota uutta batchia mukaani pullollisen, palataan siihen 20.02. jälkeen). Vermontilainen sameus kadonnut, jäljellä yllättävänkin ruskeaa nestettä. Tuoksu todella herkullinen, hedelmää niin tuoretiskiltä, kuin hillopurkistakin. Suussa jatkuu samat sävelet, pehmeää ja hillomaista hedelmäisyyttä. Katkeroa ei juuri ole, ei edes oletettuun tyyliinsä nähden, mutta aromia sitäkin enemmän. Ei NEIPA, ei välttämättä edes IPA, mutta maistuva tuotos näin ikääntyneenäkin.

Vessareissu oli sanalla sanoen mielenkiintoinen. Opastekylttejä seuraamalla päädyin pienen sisäpihan perälle ja siellä se nurkassa kökötti, ulkovessa. Ei nyt mikään puucee tietystikään, mutta silti. Jos sitä joku joutuu päivittäin käyttämään, niin otan osaa.

Takaisin oluen ääreen. Muutaman juoman jälkeen jännittynyt tunnelma alkoi pikku hiljaa itselläkin laueta ja taisinpa muutaman sanankin päästää suusta. ”Saako tätä lisää”, nyt ainakin.

Random Ale meni hieman ohi kuvia ottaessa ja muistiinpanoja tehdessä. Makea ja tuhti litku, sellainen runsaan vehnäinen ”turbosaison”, joka jättää lopulta tien päälle.

Session loppuun vielä Winter Ale. Jännä tuoksu, ainakin vaahtokarkkeja sekä sherryä. Maussa samoja elementtejä, mutta mausteita on murusteltu surutta mukaan isolla kauhalla ja hedelmätkin on noukittu säilyketölkistä. Makeaa litkua, jonka pitäisi olla paksua liejua toimiakseen. Uhka ja mahdollisuus, hyvää ja pahaa. Ai niin, ne käytetyt mausteet: pipareita ja luumuja. Hieman sotkuinen kokonaisuus.

Lopputekstien jo pyöriessä Levelin Oskari Sundström kaivoi vielä yllätysolutta jakoon. Tästä Double Milk Stoutista ei olisi virallisen ohjeistuksen mukaan saanut vielä kirjoittaa juuri mitään, koska se on ”raakaa” ja vasta jokusen kuukauden päästä valmista nautittavaksi. So sue me, sillä päivän parhaasta oluesta on nyt muutama rivi yksinkertaisesti raapustettava. Fiskarsilaisen leipomon korvapuusteja sekä laktoosia sisältänyt Stout maistui kanelilta (yllätys!), lakritsilta, kermakahvilta… Kaikelta ihanalta. Hieman olisi toki runkoa voinut olla runsaammin, mutta tippui se näinkin, useamman lasillisen verran.   

Kiitos kutsusta ja nähdään radiossa, tai siis kuullaan.

 

Share

Kommentoi