Tornion Arctic Lager

Se oli Mikiksen viimeinen päivä. Hän ei sitä itse vielä tosin tiennyt, mutta Pirkka-lagerin, nakkiveden, kuten se ryyppyporukoissa tunnettiin, loppuminen Citymarketin hyllyiltä ja sen korvaaminen ”jollain helvetin kalliilla makukaljalla” oli liikaa joukon henkiselle johtajalle, Vellulle. ”Alkoholi on alkoholia”, vanha kaupparatsu yritti selitellä tilannetta parhain päin ja mainitsi vielä ”Tornion bissen olleen reilussa alennuksessa”. ”Kivahan se on välillä juoda jotain muuta”. Ei ollut.

Enää Mikis ei nimittäin juo mitään. Vellu ja Tomppa maistoivat suullisen ”hedelmäistä homobissee” ja siitä kaikki alkoi. Tai siis loppui. Mikiksen teko oli rangaistava ja sen täytäntöönpano karua katseltavaa. Vellu kaivoi taskustaan voiveitsen, jonka oli tovia aiemmin ottanut mukaansa yömajan kahvihuoneesta. ”Onpa ainakin jotain kättä pitempää, kun velkojat löytävät mut”, mies yritti todistella itselleen. Nyt samainen veitsi törötti Mikiksen silmässä – pinttyneet voitahrat olivat maalautuneet kauniin punaisiksi hetkessä. Muuten näky ei ollut mitenkään päin kaunis, vaikka tekijänsä ehkä niin ajatteli. Tylsä terä oli uponnut suht kivuttomasti Mikiksen silmämunaan, ”kuin kuuma veitsi voihin”. Verta oli tirskunut yllättävän vähän, joten ihmeempiin puhdistushommiinkaan ei tarvinnut ryhtyä. ”Clean kill”, tappaja sähisi harvojen hampaidensa raoista. 

Mikiksen vartalo veti samoin tein veltoksi, mutta vaikka henki oli selvästi jo poistumassa kalvakasta sekä vuosien päihdekierteen kuihduttamasta kropasta, niin lihakset nykivät kuin olisivat tanssineet viimeistä kuoleman valssiaan. ”Eeppistä”, Vellu ihasteli vielä hetken kättensä jälkeä. Teko ei ollut miehen ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen – jos hän vaan itse pystyi pitämään tomumajansa kasassa sekakäytön sekä velkojien pihdeissä roikkuessaan. "Tapa tai tule tapetuksi", mies yritti pönkittää mainettaan, vaikka todellisuudessa hän oli vain säälittävä nisti.

Veriteon todistajaksi tahtomattaan joutunut Tomppa oksensi sisuskalunsa ulos ja pinkaisi sen jälkeen pakoon. Myöhemmin samana yönä hänet löydettiin leikkipuiston keinutelineeseen hirttäytyneenä. Brutaali tappo oli psyykkeelleen liikaa, vaikka jos jonkinmoista hän oli vuosien saatossa joutunut kaduilla näkemään. Nuori mies oli eksynyt yksinkertaisesti väärään seuraan ja tässä oli tulos. 

Hetken aikaa kuolonkamppailua ihasteltuaan murhamieskin päätti ottaa jalat alleen ja suunnata läheiselle viljapellolle tarkkailemaan tilannetta. Vellu ei uskonut, että kiinnijääminen olisi edes mahdollista. ”Ketä vittua muka kiinnostaa keski-ikäsen sekakäyttäjän kuolema”. Toisaalta, kiinnijääminenkään ei olisi niin paha homma, sillä uhkaavasti lähestyvä talvi olisi ihan mukava viettää kiven sisässä tuttujen kanssa. "Valtion kustantama loma", kuten venkuloilla ja vietereillä oli tapana irvailla.

Poliiseja ei vieläkään näkynyt, vaikka Mikiksen nyt jo eloton ruumis lepäsi melko näkyvällä paikalla, Citymarketin takaisella puistoläntillä. Kello oli tosin jo melko paljon, eikä ihmisiä enää kulkenut ohi yhtä säännöllisesti, joten Vellu päätti jatkaa matkaansa kämpille. Siellä olisi mukava odotella mahdollisia noutajiaan. Adrenaliini alkoi poistumaan kehosta ja laskutkin olivat iskeneet päälle, joten nopea helpotus oli paikallaan. Piikki jo puoliksi käsivarressa roikkuen hän muisti repussa yhä kilisevät pullot, ne samat Arctic Lager -pullot, joista koko vyyhti sai alkunsa. Vellu repäisi korkin hampaillaan ja otti pitkän huikan: ”Helvetti, täähän on tosi hyvää bissee”. 

Share

Kommentoi