Treeniolut: Saimaan Brewer’s Special Joker Hop Ale 8. erä

Bönthöö bönthöö

Long time no slow. Reilun puolen vuoden treenitauko päättyi eilen, enkä kesän aikana ollut edes koskenut mikrofoniin. Tänään onkin kroppa ollut sitten ihmeissään, kun alavatsalihaksista kurkunpäähän asti on lihakset jumissa. Noh, tunteepa ainakin möykänneensä. Saatiin myös äänityssessiot sovittua vielä tämän vuoden puolelle, eli eiköhän täältä taas nousta Felix-ketsupin lailla, ties kuinka monennen (tahattoman tai tahallisen) tauon jälkeen.

Hidasteluhommista kuitenkin takaisin aiheeseen, eli olutta on ja treeneissä sitä yleensä törpöllinen kuluu. Tällä kertaa lähimarketista lähti mukaan Saimaan uusin Joker Hop, eränumeroltaan jo kahdeksas. En ole tainnut aiemmin blogissa näistä Jokereista puhuakaan, joten nopea summaus: oluen pohjana toimii jokaisessa erässä markettivahvuinen (4,7%) American Pale Ale, johon vaihdellaan sitten humalalaatuja oman mielen ja saatavuuden mukaan, siinäpä se. Tällä kertaa humalina klassiset Columbus sekä Amarillo. Kasi on ensimmäinen isossa tölkissä tarjolla oleva erä, mikä näkyy myös positiivisesti litrahinnassa.

Niin, se maku sitten. Olen yhtä lukuun ottamatta maistanut jokaista erää vähintään korkillisen, enkä yhdenkään kohdalla voi kehuja jaella. Pari ihan ok kiva seiska miikkaa ja pari todella tunkkaista tapausta. Kahdeksikko lirvahtaa onneksi sinne kärkikahinoihin. Se ei sinänsä ole paljon sanottu, mutta ihan helpostihan tuon kitusiinsa kiskoi. Hedelmäpastillia, suht roteva runko, pihkaista mäntyä, tunkkaista toffeeta, jotain epämääräistä hedelmää, muttei kovin tuoretta sellaista… tee tierättee. Jotenkin todella perinteistä kotimaista "maitokauppasessioapaipaa", itse asiassa todella saimaalaista. Loppumaussa katkerot potkivat yllättävänkin pitkään nielussa, eli humalaa on kyllä katkeropuolella, vielä kun sitä saataisiin aromiosastollekin raikastamaan kokonaiskuvaa. Ihan kiva seiska miikka tämäkin, treenioluena ansaitsee tosin lisäpisteen jo pelkästään hinnan ja kylmäkaappipaikan takia. 

Share

Kommentoi