Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kosteita iltoja

Loppuuko se nyt vai ei? Syksy yritti jo painaa niskan päälle, mutta vielä piisasi ilmoja puistosessioon, shortsit ja t-paita varusteena. Fellmaninpuisto toiminut tänä kesänä mainiosti olutmaisteluiden alustana, joten miksi vaihtaa paikkaa tässä vaiheessa vuotta. Ja koska tällaiselle sunnuntaibailaamiselle pitää olla joku hyvä syy, ettei täysin alkoholistiksi rienata, niin sellainen löytyi. ”Lahtikko-imperiumi” kasvaa nimittäin radio-ohjelman verran lokakuun viides päivä ja siitä eteenpäin joka kuun ensimmäinen keskiviikko sössötetään oluesta ja ehkä vähän myös musiikista Limu Radion taajuuksilla. Palaan kuitenkin asiaan tarkemmin, kun saadaan kaikki palaset loksahtamaan kohdilleen.

Tapojeni orja kun olen, niin pönötin puiston vesilähteellä jo parikymmentä minuuttia ennen sovittua aikaa. Noh, ei jano yhtä miestä kaipaa, eli pullo auki ja sisältö lasiin (vaikka blogikollega Arto aprikoikin taannoin, että onko kosher käyttää puistossa lasia). The Flying Dutchman Nomad Brewing Company on tämän sopimuspanijan nimi ja Rose Hipped Hibiscus Dipped Flower Power Funky Sour sen olut. Nimihirviöitä kerrakseen. Taustalla Hollannista Vantaalle lennähtänyt tekijä, joka ollut mm. perustamassa Diamond Beverages -juomataloa. Muutaman oluensa juonut aiemmin, mutta kovin pliisu kuva jäänyt, nyt kuitenkin homma otti selvästi uutta tuulta alleen.

Ruusuvetoinen juoma, sillä mausteena käytetty kiinanruusua sekä ruusunmarjaa. Väri on kukkaisen sekä verigreippisen vaalean punaista. Tuoksu seuraa samoja jälkiä, kuten myös maku. Keveää kukkaisuutta sekä sitrusmaista kirpeyttä. Valkoviinimarjoja ja karviaisia, raparperia, maitohappoa, ruusunmarjakiisseliä ilman sokeria. Yllättävän kova happamuus, ja se on hyvä se. Suu käy kuivaksi, varmasti myös keittoon käytetyt ”French Oak chipsit” osasyyllisinä. Mahtava puisto-olut, joskin Karisman Citymarketin kiskoma 4,55€ on täysin posketon hinta (Launeella tämä olisi ollut muuten 3,79€).

Mukkulan karvapääkin ennätti vihdoin paikalle ja kun ruusuolut oli saatu miehissä tuhottua, niin siirryttiin astetta kovempiin aineisiin. Kolmen vartin pullossa paljon sanoja, jotka eivät tunnu sopivan yhteen. On se kuitenkin uskottava, että ”sage smoked and pecan smoked malts” on paritettu ”Saison Alen” kera ja isketty vielä Bretta mukaan pöhisemään. Tuloksena Little Did We Know, jenkkiläisten Against the Grainin sekä Stillwaterin tag team-tuotos, joka on esim. Ratebeerissa arvotettu komealla pistesaldolla 16/1. Jännittää, ja syystäkin, sillä hämmentävä soppa kyseessä. Tuoksu on melko hyvä, hieman savua ja pähkinäpuumaista kuivuutta yhdistettynä tallimaiseen happamuuteen. Maku on sitten täysin eri maailmasta. Tai no, täysin ja täysin, mutta salvia otti ohjaajan paikan heti kättelyssä ja ensimmäiset suulliset olivat silkkaa (yrtti)mausteista käsisaippuaa, vaahtoavaa suutuntumaa myöten. Epäilimme jo oluen olevan pilalla, mutta ilmeisesti sen kuitenkin kuuluu tuollaista olla. Savu jäi suussa statistin roolin ja peittyi happamuuden alle, joka loppua kohden muokkaantui kuitenkin rasvaiseksi pähkinämäisyydeksi. Hitunen makeuttakin kurkisteli jossain taustalla. Vaativa juoma, enemmän kuitenkin uhka kuin mahdollisuus. Kuriositeetti.

Erikoisuutta tavoitteleva saisoni sai jäädä hetkeksi lepäämään, sillä sen omintakeinen maku alkoi kyllästyttämään melko nopeasti (aika teki muuten oluelle hyvää, sillä pienen levon jälkeen siitä löytyi raikastavaa hedelmäisyyttä). Välissä muutama korruptiopullo Brooklyniltä, niitä aivan samoja, mitä edellisessä postauksessa käytiin läpi. Siinä hötäkässä päätettiin myös show'lle nimi (Lahtikko Radio), suunniteltiin hieman vieraslistaa sekä ylipäätään tulevia juttuaiheita. Mielenkiintoista ja pelottavaakin lähteä luotsaamaan omaa radio-ohjelmaa, onneksi on kuitenkin edes muutama Mikropanimozufé-lähetys jo vyön alla, ettei ihan täysin pystymetsästä tarvitse hypätä juontajan pallille. Toivottavasti myös suurimmat virheet on jo tehty ja nyt osaa väistellä pahimpia sudenkuoppia edes välttävästi.

Sitten siirryttiin Amerikoista takaisin vanhalle mantereelle, tarkemmin Espanjaan. Nómada Papaya Crash vaikutti heti kättelyssä mielenkiintoiselta tuttavuudelta. Panimona tämä mustalainen (Papaya Crash tehty Cervezas Cuencalla) oli itselleni melko vieras, mutta To Ølin kanssa masinoitu Battle Royal Imperial Porter osoitti, että selvästi osaamista löytyy. Ja löytyihän sitä tästäkin, vaikka pullolla oli jo vuoden verran ikää, niin herkullinen DIPA vyöryi makunystyröiden kimppuun. 8,8% täynnä pilttimäistä hedelmähilloa, paksua suutuntumaa, hampaissa vihlovaa karkkimaisuutta sekä kesän kuivattamaa mäntyä. Ylikypsää greippiä ja tuhtia tropiikin hedelmää, kenties juurikin papaijaa. Jonka muuten opimme pullonkyljestä olevan Intian isoimpia vientituotteita. 

Illan viimeiseksi hitaaksi valikoitui repusta toinen hollantilais-suomalainen kirjainpötkö, eli Big Bold Marigold Flower Power Apple Sour. Edellinen Flying Dutchman oli atk:n mukaan pantu panimon omilla laitteilla (?), mutta tämä omenaversio tehty näköjään Belgiassa maineikkaalla De Proefilla, kuten muutama muukin firman tuote. Mutta oli panopaikka sitten mikä tahansa, niin totuus on kuitenkin, että siinä missä ruusuhippunen yllätti happamalla raikkaudellaan, niin omenankukka oli vain ihan kiva hedelmäolut. Kovin mehumainen, toki omena etunenässä, mutta myös vahvaa marjaisuutta. En tiedä onko mausteena käytetty kehäkukka asialla vai mikä, mutta kannabis tunkee yllättävänkin vahvana esiin taustalta, tšekkitwistiä kenties, heh. Melko samoja elementtejä kuin ensimmäisessä Dutchmanin oluessa, mutta viinimarjat, raparperit sun muut hautautuvat liiaksi tympeän omenasiiderimäisen yleistunnelman alle. Happamuutta ei ole tarpeeksi ja vetisyyttä on liikaa. Tylsä lopetus. 

 

Share

Kommentoi