Virasto on auki

Ravintola Virasto

Vesijärvenkatu 11

12-02 (MM-hiihtojen ajan)

https://www.facebook.com/virastohenkilo/

Joskus kannattaa käppäillä kaupungilla ilman sen suurempaa päämäärää. Kävin nimittäin pyörähtämässä Chicagossa Jarttu-tuopposella ja jäin Teknisen viraston, ”Tevin”, eteen savukkeelle. Kurkistelin siinä sitten ikkunoista sisään ja huomasin, että seuraavana päivänä aukeavan Ravintola Viraston päämies huseerasi sisällä remonttimiespataljoonansa kanssa viimeistelyjen kimpussa. Tai no, viimeistelyjen ja viimeistelyjen, sillä kun omistaja Markku Kivimäki äkkäsi tiirailuni ja päästi minut sisään, niin ensihuomio kiinnittyi siihen, että paikka oli vielä pahasti vaiheessa. Virastotunteja ei siis Viraston valmistelujen kanssa ole noudatettu ja kuuleman mukaan pari kuukautta on hommia paiskittu niska limassa.

Virasto on siis Mastokaupungin uusin pubitulokas ja vaikkei siitä juuri ole infoja yleisölle tihkunut, niin ilmeisen odotettu kapakka on kuitenkin kyseessä. Ainakin muutaman kyselyn perusteella. Kunnollisia irkkubaarejahan (tai ”saarivaltiotyylisiä”, kuten ravintola itsensä määrittelee) ei kaupungissa ole Molly Malone’sin jälkeen näkynyt, ja Molly Virastosta tulikin vähän mieleen. Teknisen viraston vanha aula on muuttunut suht kivuttomasti viihtyisäksi pubiksi, josta voi kiikaroida Vesijärvenkadun arkista vilinää tuopin läpi. Huonekorkeus tekee tilasta ehkä hieman liian hallimaisen, mutta sitäkin pääsee pakenemaan alakerran tummiin nurkkauksiin, jotka muistuttavat taas yllättävänkin paljon edesmenneen Metron kellaribaaria "viktoriaanisine" kalusteineen. Ja puhutaan nyt siis Lanunaukion korvike-Metrosta, ei aidosta ja alkuperäisestä.     

Virastossa on 200 asiakaspaikkaa ja 350 neliötä, eli ihan piskuinen kioski ei ole kyseessä. Suht kunnianhimoinen saa ihminen olla, että Lahteen moisen pytingin pystyttää. Ensimmäistä kertaa Kivimäki ei kuitenkaan ole pappia kyydissä, sillä hän on tuttu mm. Hanhi-ravintoloiden taustalta, ja muutenkin mies on tainnut ravintola-alalla viihtyä jo vuosikymmeniä. Silti, tai ehkä juuri sen takia, hatunnoston paikka.

Itselleni se mielenkiintoisin seikka Virastossa oli tietenkin olutvalikoima, tai kuten tulin huomaamaan, sen puute. Ennakkohuhujen sekä omistajan olutmieltymysten perusteella olisi voinut veikkailla, että juomia olisi ollut tarjolla huomattavasti enemmän, mutta mitään uutta olutairutta ei Mastokaupunki Virastosta kuitenkaan saa. Pullokaapissa Kanavan Panimon sekä Ruosniemen muutamat tuotteet nostivat edes pientä hymynkaretta huulille. Uutuuttaan kiiltäviä hanarivistöjä oli kaksi, molemmissa kuitenkin samat tuotteet tarjolla: perus lonkerot, siiderit sekä bulkkioluet olivat saaneet seuraa Stellasta, Hoegaardenista ja Guinnessin Nitro IPAsta. Omat hanat lisäksi Guinnessille sekä Kilkennylle. Siinä kaikki. Sortimentti tulee Kivimäen mukaan hieman laajentumaan ajan saatossa ja hän kertoili myös, että asiakkaiden mahdollisia toiveita toki kuunnellaan. Kiva kuulla, sillä mieluusti itsekin tukisin ravintolan toimintaa jatkossa, mutta olutvalikoima on kuitenkin se ykkösprioriteetti baaria valitessa.

Pikakelauksella seuraavaan päivään ja avajaishumuun. Paikka oli melko tukossa heti ovien avaamisen jälkeen kuudelta. Tilakin oli saatu jo miltei valmiiksi, vaikka edellisyönä hommat olivatkin olleet vielä rempallaan. Pientä nikkarointia siellä ja poran pärinää täällä, mutta se nyt kuuluu asiaan. Kesällä aukeavan keittiön (ilmeisesti ihan kunnon ruokaa tulossa tarjolle) tiloissa urakka taisi olla vasta aluillaan, mutta sinne en sen enempää päässyt pällistelemään. Palataan asiaan myöhemmin ja katsotaan miten tilanne lähtee kehittymään.

 

Share

Kommentoi